Lasten ja nuorten seksuaalisuus

legs-nuoriSeksuaalisuus on meissä läsnä koko elämämme ajan, ihan syntymästä asti. Varhainen vuorovaikutus eli silmiin katsominen, kosketus, perustarpeista huolehtiminen, nämä ovat alusta asti tärkeäitä lapsen kehitykselle. Hyvän itsetunnon ja seksuaalisuuden rakentuminen alkaa jo näistä palasista. Lapset alkavat pikkuhiljaa tutustua itseensä, omaan kehoonsa, omiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. Seksuaalisuuteen liittyvät mielikuvat, arvot ja asenteet rakentuvat lapsuudessa ja nuoruudessa. Tähän vaikuttaa, miten vanhemmat ovat kotona käyttäytyneet, onko kotona halailtu, pussailtu ja puhuttu asioista avoimesti. Kaikkien aikuisten tehtävä on tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä.

Seksuaalikasvatuksen antajina voivat olla alkuun vanhemmat tai muut läheiset aikuiset, sitten tulee mukaan varhaiskasvatus ja koulu. Joskus seksuaalikasvattajina toimii katu, kaverit, media ja porno, jonkun muun pitäisi ehtiä ennen näitä, jotta seksuaalisuudesta saisi oikean kuvan ilman vääristyneitä mielikuvia. Seksuaalisuudesta puhuminen lapsille ja nuorille on tärkeää, se voi vähentää seksuaalista riskikäyttäytymistä, koska tietoa on annettu oikeaan aikaan oikeiden ihmisten antamana.

Yksi loistava työkalu lasten ja nuorten seksuaalikasvatukseen on Erja Korteniemi-Poikelan ja Raisa Cacciatoren seksuaalisuuden portaat –malli. Mallia voi käyttää varhaiskasvatuksessa, kouluissa, vanhempainilloissa ja myös seksuaalineuvonnassa ja –terapiassa. Seksuaalisuuden portaat -mallissa on kuvattu 11 kehitysporrasta syntymästä aikuisuuteen. Malli kuvaa yksilön ikään ja muuhun kehitykseen sopivaa portaittaista muutosta minäkuvan kehittymisen, ihastusten ja seurustelun valmiuksissa. Nuoret ovat hyvin varhain tekemisissä median kanssa, joka tuo esiin seksuaalisuutta, ihmissuhdesarjojen juonen käänteitä, mainostauoilla esiintyviä seksivälinemainoksia ja vähäpukeisia malleja. Myös sosiaalinen media voi vääristää todellisuutta.

Seksuaalisuuden portaat:
1. olen ihana, 0 – 4 –vuotiaana.
2. tykkäyskaveri, 3 – 8 –vuotiaana.
3. vanhempien ihailu, noin 3 – 9 –vuotiaana.
4. idoli ihastuttaa, noin 6 – 12 –vuotiaana.
5. tuttu, mutta salattu, noin 8 – 13 –vuotiaana.
6. tuttu ja kaverille kerrottu, noin 9 – 14 –vuotiaana.
7. tykkään sinusta, noin 10 – 15 –vuotiaana.
8. käsi kädessä, noin 12 – 16 vuotiaana.
9. suudellen, noin 14 – 18 –vuotiaana.
10. mikä tuntuu hyvältä, noin 15 – 20 –vuotiaana.
11. rakastella, noin 16 – 25 –vuotiaana.

Tärkeää on oikea-aikainen, ikätasoisesti ja ymmärrettävästi annettu tieto. Näin vältetään vääristyneet mielikuvat seksuaalisuudesta, seksuaalikäyttäytymisestä ja ihmissuhdekoukeroista. Tähän kategoriaan kootaan artikkeleita lasten ja nuorten seksuaalisuudesta, seksuaalikasvatuksesta,  sen iloista ja haasteista.

Lähteenä käytetty: Korteniemi-Poikela, E. & Cacciatore, R. 2015: Seksuaalisuuden portaat.

profiilikuva1
Kirjoittaja: Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja
Hoitotyön opettaja
Seksuaalineuvoja 12/2018