Petetyn tarina – kun elämäni romahti

Tieto petetyksi tulemisesta voi tulla täysin yllätyksenä, niin sanotusti puskista. Tai sitten epäilys pettämisestä on herännyt jo aiemmin. Tieto on joka tapauksessa aina järkytys. Ensimmäiset reaktiot vaihtelevat laidasta laitaan. Jotkut lamaantuvat täysin, mikään ei alkuun tunnu miltään, eikä osaa reagoida tilanteeseen mitenkään. Toiset näyttävät vihan ja surun tunteet heti ja täysillä. Reaktiot voivat olla hallitsemattomia ja alkushokissa tulee tehtyä asioita, jotka voivat kaduttaa jälkikäteen. Väkivalta on yksi tapa, millä tunteet voivat ryöpsähtää esiin. Väkivalta kohdistuu usein pettäjään tai jos kolmas osapuoli on läsnä tilanteessa, niin myös häneen. Joillekin pettämisen paljastuminen voi olla jopa helpotus. Jos parisuhde on pitkään voinut huonosti, toive erosta on jo ollut mielessä, niin pettäminen voi olla helpottaa eropäätöstä.

Yksilöllisen alkureaktion jälkeen moni haluaa tietää mitä on tapahtunut, pienintäkin yksityiskohtaa myöden. Kuka se oli? Mitä tapahtui? Missä? Miksi teit tämän? Pettäjä joutuu kuulustelun kohteeksi vielä pitkään,  petetty haluaa saada jäsenneltyä tapahtuneen mielessään ja tapahtunutta käydään läpi monet kerrat. Epäuskoisuus tapahtunutta kohtaan on normaalia. Petetyn mielessä pyörii pitkän aikaa ainoastaan kumppanin pettäminen, arkeen on vaikea keskittyä. Töissä ajatukset palaavat tapahtuneeseen ja illalla voi olla nukahtamisvaikeuksia, koska asiat pyörivät mielessä. 

Palautuuko luottamus?

Pettäminen vie luottamuksen toiseen, ainakin joksikin aikaa. Olennainen asia pettämisen jälkeen onkin, voiko enää koskaan luottaa toiseen. Jos luottamus ei palaudu, parisuhteen jatkaminen on haastavaa, jopa mahdotonta. Luottamuksen takaisin saaminen on pitkä prosessi ja pettämiseen liittyvät asiat nousevat tulevissa riidoissa varmasti esille. Epävarmuus jatkuu pitkään ja kumppanin kaikki menot ovat suurennuslasin alla, meneekö oikeasti töihin, onko oikeasti ylitöitä vai onko taas pettämässä. Luottamusta ei rakenneta hetkessä, eikä sen rakentamiseen ole mitään taikatemppua. Jossain vaiheessa tapahtunut voi alkaa tuntua ymmärrettävältä ja anteeksi antaminen voi olla lähellä. Hyväksyttävää teosta ei ikinä tule, mutta ehkä sen pystyy jossain vaiheessa ymmärtämään.

Pettäjän avoimuus auttaa tässä vaiheessa. Jos jää epäilys, että pettäjällä on vielä jotain salattavaa ja asioita paljastuu muualta, niin se vaikeuttaa luottamuksen rakentamista. Pettäjä voi tuntea suurta häpeää ja hän sulkeutuu kuoreensa, eikä pysty puhumaan tapahtuneesta. Tämä tekee huonoa luottamuksen rakentamiselle. Avoimuus ja rehellisyys vievät asiaa eteenpäin. Edistymisen huomaa, kun tapahtunut tulee mieleen aina harvemmin ja harvemmin. Jotkut tietyt asiat, esimerkiksi pettämisen tapahtumapaikka tai -aika voi nostaa asian mieleen vielä pitkänkin ajan.

Petetyn tarinoita on olemassa paljon, sekä naisten että miesten. Tässä erään naisen tarina petetyksi tulemisesta ja sen aiheuttamista tunteista.

Laura 35v.

Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä viisitoista vuotta, seassa on ihania vuosia ja tasaista arkea. Ollaan naimisissa, löytyy lapsia ja yhteinen asuntolaina. Olin epäillyt jo jonkin aikaa, että miehelläni on jotain meneillään. Hän etääntyi minusta ja vietti paljon aikaa töissä. Minulla oli tunne, että kaikki ei ole kohdallaan, voisiko hänellä olla toinen nainen. Epäilin sitä, mutta toisaalta luotin mieheeni täysillä. Eräänä aurinkoisena iltapäivänä mieheni pudotti minulle pommin. Hän kertoi, että on pettänyt minua ja toinen nainen on raskaana. Ensimmäinen reaktioni oli vasurilla litsari poskelle, niin kovaa kuin pystyin. Tuntui kuin sähköisku olisi mennyt kehoni läpi, tunne oli jotain ennenkokematonta. Joku oli tunkeutunut minun reviirilleni, joku on harrastanut seksiä MINUN mieheni kanssa. Olin todella tyrmistynyt, onko tämä edes totta? Olo oli täysin epätodellinen. Ja nainen oli vielä raskaana?!?!?!?! WTF? Onneksi tämä toinen nainen ei ollut paikalla, en uskalla edes ajatella, mitä olisin hänelle tehnyt.

Elämäni romahti.

Seuraavaksi halusin tietää kaiken yksityiskohtia myöten. Kuka toinen nainen oli? Mitä oli tapahtunut? Missä? Mitä teitte? Tietääkö kukaan muu? Ja se raskaus, mitäs sille tehdään? Abortti? Mitä tapahtuu? Sain vastauksia kysymyksiini ja viha sisälläni kasvoi. En kestänyt enää nähdä miestäni, pakkasin hänen tavaransa jätesäkkeihin ja heitin pihalle. En enää ihmettele, kun elokuvissa tapahtuu näin, nyt minä tein sen ihan omassa elämässäni. Tunsin vihaa, ahdistusta ja kipua, tunsin kun elämäni romahtaa kuin korttitalo. Tämän tunnemyllerryksen ja itkun jälkeen oloni oli turta, mikään ei tuntunut hetkeen miltään.

Ensin olin varma, että haluan erota ja pitää lapset itselläni, mies ei saa heitä, siitä pidän huolen. Minulle tuli myös hätä tulevaisuudesta ja pelkäsin miten tulen pärjäämään yksin lasten kanssa. Ollaan oltu miehen kanssa kuitenkin niin pitkään yhdessä ja olen tottunut siihen. Olin surullinen. Ikävöin miestäni, sitä miestä johon olin aikoinaan tutustunut ja rakastunut. Nyt mietin kuka hitto tuo pettäjämies oli, hän ei ollut se ihminen, jonka kanssa menin naimisiin. Häneen luotin kuin kallioon, en ikinä uskonut, että hän pettäisi minua. Mietin onko vielä muitakin valheita, perustuuko koko liittomme valheelle?

Mikä auttoi?

Perhe, lapset ja ystävät ovat pelastaneet minut kaiken tämän pahan keskeltä. Lapset saivat tietää tästä heti ja toki näkivät kun pakkasin mieheni tavarat ja hän ei ollut sen jälkeen enää kotona. Lapset ja omat vanhemmat olivat tärkeä tuki ja turva, he pitivät minut järjissäni. Lapset lohduttivat minua ja auttoivat jaksamaan arkea. Tämä tapahtuma vahvisti minun ja lasten suhdetta. Toki tämä oli myös lapsille suuri järkytys, he tiesivät alusta asti mitä on tekeillä. Myös ystävät olivat kallisarvoisen tärkeitä. Heille sain puhuttua asiaa ja samalla sain jäsenneltyä omia ajatuksiani. Minulle on ollut tärkeää puhua asiasta avoimesti, en halunnut pitää yllä mitään kulissia, että kaikki on hyvin. Kun ei todellakaan ollut. Halusin kertoa kaikille mitä oli tapahtunut.

Jos lapsia ei olisi ollut, suhde olisi varmaan päättynyt tässä kohtaa. Mutta lapsia ajatellen päätettiin, että mies muuttaa takaisin kotiin ja yritämme uudestaan. Suhde ei ollut entisensä, epäilin koko ajan mitä mieheni tekee kun ei ollut kotona ja puhuuko mistään totta. Aina kun puhelin soi tai tuli viesti, mietin kuka siellä on. Kuulustelin miestäni missä on ollut ja kenen kanssa. Ihan kamala tunne elää jatkuvassa pelossa ja epävarmuudessa. Luottamus mieheeni on mennyt täysin, en usko, että ikinä tulen häneen luottamaan. En tiedä miten luottamuksen saisi takaisin. Enkä edes jaksa alkaa rakentamaan luottamusta uudelleen, koska pelkään sitä, että kaikki romahtaa joku päivä uudestaan. En uskalla ottaa sitä riskiä. Löysin itselleni suojakeinon, minusta tuli välinpitämätön. En välittänyt mistään, pidin tunteet kylminä. Silloin tällöin tunteeni miestä kohtaan lämpenivät, mutta silloin taas nousivat epäilykset pintaan. Palasin nopeasti takaisin välinpitämättömyyden tilaan, siellä oli tällä hetkellä helpompaa.

Päätimme mennä juttelemaan myös ulkopuoliselle asiantuntijalle, varasimme ajan perheneuvolaan. Kävimme siellä yhdessä ja erikseen tilannetta selvittämässä. Tapahtunut käytiin siellä läpi perin pohjin, mikä teki hyvää. Siellä oli tilaisuus jäsennellä omia ajatuksiaan ja käsitellä tapahtunutta rauhassa. Ulkopuolisen läsnäolo piti keskustelun suht asiallisena ja hän johdatti tarvittaessa meidät takaisin aiheeseen. Mitään ratkaisua suhteemme tilaan ei perheneuvolasta saatu ja lopulta ei enää tullut mitään uusia näkökulmia asiaan. Lopetimme käynnit siellä.  

Voiko antaa anteeksi?

Anteeksi voi antaa, mutta ei unohtaa. En tiedä olenko antanut anteeksi ja olenko edes saanut kunnollista anteeksipyyntöä. Näen, että mieheni katuu syvästi tekoaan, mutta sitä ei vaan saa tekemättömäksi. Ei millään. Pettäminen tapahtui keskellä kirkasta päivää, eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan. Toinen nainen oli ennestään tuttu ihminen, jota epäilin jo aikasemmin. Tämä epäilys osoittautui valitettavasti todeksi. Jos mies olisi baari-illan jälkeen eksynyt humalassa vieraaseen petiin jonkun täysin vieraan kanssa, olisi varmasti ollut helpompaa antaa anteeksi. Tämän toinen nainen on edelleen läsnä mieheni elämässä ja minulla on koko ajan pelko jatkuuko heidän suhteensa. Mies toki vakuuttelee, ettei jatku, mutta minä en usko. En luota. Mennyt on mennyttä, tapahtui mitä tapahtui. Sitä ei voi muuttaa, mutta se pitäisi pystyä jättämään taakse. Se ei onnistu, jos tapahtunut nivoutuu arkeen joka päivä. Ei vaan pysty kun mennyt ei ole jäänyt menneeseen. Välit siihen toiseen naiseen tulisi katkaista täysin, silloin anteeksiannolle olisi edes jotain mahdollisuuksia. Tää syö tälläisenään elävältä. Joka päivä.

En tiedä miten suhteemme jatkuu, voinko ajan kuluessa alkaa luottamaan vai elänkö loppuelämäni epäilyksen varassa. Vai erotaanko me? Vanhemmuus tulee toki säilymään aina. Pettäminen muutti suhdettamme, se ei enää ikinä tule olemaan entisensä. Kaikki mitä meillä oli, mitä oltiin yhdessä rakennettu, hävisi kertaheitolla. Olenko heittänyt elämästäni vuosia hukkaan tässä suhteessa? Toisaalta tapahtunut avasi silmiäni, elin ennen omassa tai meidän omassa kuplassa. Nyt kun kupla puhkesi, olen alkanut ajattelemaan elämästä ihan eri tavalla. Tämä vapautti omia ajatuksia, ehkä tästä vielä seuraa jotain hyvääkin.

Toista naista kohtaan tunnen puhdasta vihaa, halveksun häntä, enkä toivo hänelle mitään hyvää tässä elämässä. Kuvottaa. Hän pilasi minun elämäni, hän tiesi mieheni olevan naimisissa ja silti lähti mukaan tähän.

Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
e
ttä tuntisit oikeesti,
miten paljon sä haavoitit.

Ja miten kerran toisensa
j
älkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä ettei oo sulla muka muistoo.
Vai pidäksä mua tyhmänä,
jolla ei ole väliä?
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla
jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen
e
t noin voi tehdä toisille.

Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
s
ul on pokkaa ainakin.
/Irina: Pokka

Lähteet: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/puoliso_uskoton/

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.