Nauti seksistä turvallisesti

Seksi on ihanaa ja nautinnollista. Kesä on aina hyvää aikaa muistutella myös seksitaudeista ja niiden ehkäisystä. Kesäfestareilta voi löytyä lovea ja iltahämärällä voi teltta heilua intohimosesti. Siinä huumassa pitäisi muistaa suojautua seksitaudeilta, ettei tarvitse seuraavana päivänä katua, vaan nauttia hyvistä muistoista ilman morkkista.

Vuosittaiset kesäkumikampanjat ympäri Suomea muistuttavat suojautumisen tärkeydestä. Vuodesta 1996 lähtien joka vuosi on tehty kesäkumibiisi kampanjaan liittyen. Ensimmäisessä biisissä laulettiin: ”Jos ilman kesäkumia aiot telakoitua, se saattaa sulle hengenmenoksi koitua. Sut perii hukka ja lähiomaiset, sitten makaat maassa ja pahalle haiset”. Ajat ovat muuttuneet ja niiden mukana myös kesäkumibiisien sanoitukset. Nykyään sanoituksiin on otettu mukaan halu, nautinto, tunteet ja naisen halukkuus valistuksen lisäksi. Vuoden 2019 kampanjan slogan on ”suojaudu taudeilta, älä tunteilta”. Myös seksuaalikasvatus kotona ja kouluissa on kehittynyt samansuuntaisesti. Nykyään puhutaan enemmän seksin hyvistä puolista sen sijaan, että varoiteltaisiin pelkästään seksitaudeista ja ei-toivotuista raskauksista. Tämä hyvä. Seksitaudeista ja niiden ehkäisystä on kuitenkin tärkeää puhua, jotta seksistä voi nauttia turvallisesti. 

Seksitaudit tarttuvat, jos ei käytä kondomia. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta ja helpolta. Kuitenkin moni jättää käyttämättä kondomia, vaikka vastassa olisi täysin uusi ja vieras kumppani. Miksi näin? Koottuja selityksiä löytyy paljon: kondomi ei tunnu hyvältä, tuntemus ei ole kortsun kanssa niin hyvä, ei siinä huumassa ehtinyt kortsua etsimään, mehän harrastettiin vaan suuseksiä, kummallakaan ei ollut kortsuja, kumppani oli niin luotettavan oloinen, että eihän sillä mitään tauteja voi olla. 

Seksitaudit

Seksitaudit ovat joko bakteerin tai viruksen aiheuttamia tartuntatauteja, jotka tarttuvat suojaamattomassa seksikontaktissa. Jotkut voidaan hoitaa antibioottikuurilla, mutta jotkut voivat jäädä elimistöön loppuelämäksi. Seksitauteja ovat klamydia, HPV ja kondyloomat, herpes, tippuri, B- ja C-hepatiitti, kuppa ja HIV.

Yleisin seksitauti Suomessa on klamydia. Klamydiasta voi pysytellä erossa käyttämällä kondomia ja suuseksisuojaa. Suurin osa klamydioista on oireettomia, varsinkin naisilla. Jos oireita on, naisilla voi olla runsaampaa valkovuotoa, virtsan kirvelyä ja ylimääräistä veristä tiputteluvuotoa. Jos tulehdus leviää kohdun limakalvolle, voi ilmetä myös alavatsakipua. Miehillä oireina voi olla virtsaputken kirvelyä ja vuotoa. Koska klamydia on usein oireeton, se edistää taudin leviämistä.

Klamydianäyte otetaan virtsasta, positiivinen tulos tietää käyntiä terveysasemalla ja maksutonta antibioottikuuria. Vuonna 1995 Suomessa oli 8033 klamydiatapausta ja vuonna 2017 tapauksia oli 14 462. Klamydian ura on siis ollut nousujohteinen, varsinkin nuorten keskuudessa. Suurin osa tartunnoista todetaan 15 – 29 –vuotiailla. Kouluissa puhutaan nykyisin paljon seksitaudeista ja niiden ehkäisystä, mutta silti klamydian esiintyvyys on lisääntynyt. Lisää seksitaudeista voit lukea väestöliiton sivuilta.

Miten seksitaudit tarttuvat?

Tavallisimmin seksitaudit tarttuvat limakalvokosketuksessa. Limakalvoa meiltä löytyy monesta kohtaa: nenä, suu, peräaukko, terska ja emätin. Seksitaudit eivät tartu jokapäiväisessä kanssakäymisessä, esimerkiksi suutelemalla, koskettelemalla, saunan lauteilta, wc:stä tai yhteisistä ruokailuvälineistä. 

Seksitaudit voivat tarttua emätinyhdynnässä, suuseksissä ja peräaukkoyhdynnässä. Tippuri voi tarttua myös kielisuudelmista. Jotkut seksitaudit (hiv ja hepatiitit), voivat tarttua veriteitse. Taudit voivat tarttua myös yhteisten seksivälineiden välityksellä. Papillooma- ja herpesvirukset voivat tarttua iholta toiselle, kondomi tosin suojaa niidenkin tarttumiselta kohtuullisen hyvin.

Suojautuminen

Ainoa tapa suojautua seksitaudeilta on käyttää kondomia, se ehkäisee myös raskaudelta. Tehokkain ehkäisytapa naisen ja miehen välisessä seksissä on tuplaehkäisy eli kondomin lisäksi käytetään jotain toista ehkäisymuotoa, esimerkiksi e-pillereitä. Kondomeja on olemassa erilaisia, on paksuja, ohuita, isoja, pieniä, sileitä ja kuvioituja, eri kohdista puristavia, eri makuisia ja tuoksuisia. Niissä on liukasteita ja muita eri tavoin nautintoa lisääviä ominaisuuksia, kuten nystyjä ja juomuja. Suosikki löytyy testailemalla erilaisia valmisteita. Erilaisiin kondomeihin voit tutustua täältä. Kondomin kanssa kannattaa käyttää liukuvoidetta, se ehkäisee kondomin rikkoutumista ja tuntuu paljon paremmalta.

Yksi vaihtoehto on naisten kondomi, joka estää tehokkaammin sukupuolitautien leviämistä, koska se peittää osittain myös häpyhuulia ja suojaa paremmin herpes- ja HPV-tartunnoilta. Naisten kondomi on polyuretaanista valmistettu pussi, joka asetetaan emättimen sisään. Sen voi asettaa paikoilleen hyvissä ajoin ennen yhdyntää. Kondomin molemmissa päissä on joustava rengas. Suljetussa päässä on rengas, joka toimii kondomin paikalleen asettamisessa ja asettuu sisälle kohdunsuun ympärille. Ulompi rengas jää emättimen ulkopuolelle häpyhuulten päälle. Naisten kondomi ei ole läheskään niin yleisessä käytössä kuin miesten kondomi. Tutustu naisten kondomiin täältä.

Myös suuseksissä tarvitaan suojaa. Siinä voi tarttua erityisesti klamydia, tippuri ja HPV, ne voivat majailla myös nielussa. Suuseksissä suojautumisesta puhutaan liian vähän ja tietämättömyys johtaa tautien leviämiseen. Suuseksiin sopivan suojan voi leikata tavallisesta kondomista. Leikkaa ensin kondomin pää pois ja leikkaa sen jälkeen rengas auki. Aseta auki leikattu kondomi sukuelinten päälle suuseksissä. On olemassa myös valmiita suuseksisuojia, joita saa esimerkiksi apteekeista.

Seksitautitestaus

Jos mieleen hiipii aavistus, että sinulla voisi olla seksitauti, kannattaa lähteä ripeästi testeihin. Pelko tartunnasta voi tulla jos kondomi on hajonnut yhdynnän aikana, sitä ei ole käytetty ollenkaan tai on harrastettu suuseksiä ilman suojaa. Oireita ei kannata odotella, koska monet seksitaudeista voivat olla oireettomia. Seksitaudit voi käydä testauttamassa ilmaiseksi omalla terveysasemalla, soitto sinne ja laboratoriossa käynti riittää. Joissain paikoissa on palvelu, jossa näytteenottovälineet toimitetaan pyynnöstä kotiin, näyte viedään labraan ja vastaus tulee tekstiviestinä. Myös yksityisellä puolella voi käydä testeissä, mutta se on maksullista. Lisäksi on olemassa kotiin tilattavia pikatestejä.

Seksitaudit eivät näy testissä heti. Jos harrastat viikonloppuna suojaamatonta seksiä, ei kannata heti maanantaina rientää testeihin. Klamydia- ja tippurinäytteen voi antaa viikon kuluttua, kupan voi käydä testauttamassa kahden kuukauden kuluttua ja hivin kolmen kuukauden kuluttua. Testeissä kannattaa käydä, jos vähänkin epäilee tartuntaa. Testaaminen käy nopeasti, ammattilaiset hoitavat tilanteen luontevasti, asiallisesti ja luottamuksella. Kukaan ulkopuolinen ei saa prosessin aikana tietää, että sinulta ollaan tutkimassa seksitauteja. 

Seksi on ihanaa, vietä nautinnollinen kesä – turvallisesti.

Lähteet: Väestöliitto

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja