Penis

Penis, kikkeli, kulli, pippeli, veitikka, siitin, heijari. Penis on mielenkiintoinen, hämmentävä, jännittävä, jokapäiväinen ja ajan myötä muotoaan muuttava elin. Siihen voi liittyä ylpeyttä, ujostelua ja häpeää. Onko minun penis normaali? Onko se liian pieni? Onko se liian iso? Onko koolla väliä? Mitä naiset siitä ajattelevat? Onko orgasmi ja siemensyöksy sama asia? Paljon kysymyksiä pyörii peniksen ympärillä.

Peniksen anatomiaa

Penis kiinnittyy miehen lantionpohjaan ja on vain osittain näkyvillä. Peniksiä on eri kokoisia, -näköisiä ja -värisiä. Käyriä, vinoja, suippoja, päähän päin paksuuntuvia tai ohenevia. Penis voi levossa roikkua suoraan alaspäin, oikealle tai vasemmalle. Ja kaikki nämä ovat just hyviä.

Peniksessä ei ole luuta eikä rustoja, eikä se ole myöskään lihasta. Mietitäänpäs hetki jos penis olisi lihas. Se voisi säädellä toimintaansa tahdonalaisesti, miehet voisivat saada erektion silloin kuin itse haluaisivat ja toisaalta estää erektion silloin, kun se olisi kiusallista. Jos penis olisi tahdonalainen lihas, sitä voisi treenata ja kasvattaa sen kokoa. Kuntosalilta löytyisi varmaan oma laite peniksen treenaamiseen. Toisaalta jos penis olisi lihas, se väsyisi nopeasti ja erilaiset suoritteet jäisivät lyhyemmiksi. Penis ei siis ole tahdonalainen, vaan se elää omaa elämäänsä omalla tahdollaan. Se jäykistyy silloin kun siltä tuntuu ja veltostuu, kun sen aika on.

Penis sisältää kolme paisuvaiskudosta. Kaksi paisuvaista sijaitsee peniksen yläpinnalla vierekkäin (siittimen paisuvaiskudokset) ja alempana on yksi virtsaputken paisuvainen. Kun mies kiihottuu, paisuvaiskudokseen virtaa verta, jonka seurauksena penis alkaa seisomaan, se jäykistyy eli erektoituu. Peniksen pää eli terska on osittain tai kokonaan esinahan piilossa. Paisuvaiskudoksen laajentuma muodostaa terskan. Se on herkkä aistimaan kosketusta, koska se sisältää paljon (noin 4000) hermopäätteitä.

Erektio

Miehen kiihottuessa penis alkaa jäykistymään ja syntyy erektio. Paisuvaiskudos sisältää ontelojärjestelmän, joka on osittain tyhjä peniksen ollessa lepotilassa. Miehen kiihottuessa veri virtaa onteloihin ja täyttää ne. Laajentuneet paisuvaisontelot puristavat laskimoita kasaan ja laskimoverenkierto estyy. Myös paisuvaislihakset puristavat peniksen verisuonia kokoon. Näin veri ei karkaa pois onteloista ja erektio pysyy. Erektiossa penis saa pituutta, paksuutta ja kovuutta. Erektio on monimutkainen tapahtuma, johon osallistuvat muun muassa keskushermosto, autonominen hermosto, peniksen valtimot ja laskimot, paisuvaisen sileä lihaksisto, iso joukko solunsisäisiä välittäjäaineita ja lantionpohjalihakset.

Erektio voi tulla nopeasti, mies voi saavuttaa erektion jopa viiden sekunnin aikana. Penis voi kovettua monestakin syystä, yleensä silloin, kun mies kiihottuu seksuaalisesti. Erektio voi syntyä kiihottavien mielikuvien, muistojen, kuvien, äänien tai tuoksujen johdosta. Joskus mies voi saada erektion pienestäkin ärsykkeestä ja joskus sen ilmaantumiseen tarvitaan pidempää hyväilyä ja kosketusta. Miehille tulee joskus yöaikaan tai aamulla erektio, nämä ovat tahdosta riippumattomia seisokkeja, eivätkä liity aina seksuaaliseen haluun, ne vaan tulee. Nuorena aamuerektioita tulee enemmän. Penis tarvitsee säännöllisesti erektioita, ne pitävät peniksen verenkierron ja kudokset hyvässä kunnossa. Tämän takia kaikki erektiot kannattaa ottaa ilolla vastaan.

On olemassa myytti, että mies on aina valmis seksiin ja penis seisoo samantien kun seksiä vähän ehdottaa. Ei, mies ei ole mikään kone, jolla on erektio aina tarvittaessa. Useimmat miehet ovat herkkiä reagoimaan parisuhdeongelmiin ja stressiin erektiohäiriöillä. Syitä voi olla muitakin, unettomuus, jännittyneisyys, suorituspaineet, ahdistus, sairaudet ja erilaiset kriisit. Erektio voi myös hiipua hetkeksi kiihottumisen aikana, kun mies keskittyy hyväilemään kumppaniaan, se on täysin normaalia. Erektio palautuu kyllä takaisin, kun huomio kääntyy taas miehen hyväilyyn ja kosketteluun. Uskomus siitä, että mies on aina valmis seksiin tuo suorituspaineita ja tästä uskomuksesta olisi hyvä päästä eroon.

Orgasmi ja siemensyöksy

Miehen orgasmi ja siemensyöksy eivät ole sama asia, eivätkä ne tapahdu aina samaan aikaan. Mies voi saada orgasmin ilman siemensyöksyä tai siemensyöksy voi tulla vasta koetun orgasmin jälkeen. Miehet voivat saada myös peräkkäisiä orgasmeja. Orgasmin aikana aivoissa tapahtuu sähköisiä purkauksia ja ne tuntuvat voimakkaana mielihyvän ja nautinnon tunteena. Lihakset kouristelevat, hengitys muuttuu tiheäksi ja katkonaiseksi, pulssi nousee ja iho alkaa punoittamaan. Syke voi nousta maksimisykkeen tasolle, joten tämä menee hyvästä treenistä. Suosittelen.

Miehiltäkin löytyy g-piste. Se sijaitsee eturauhasessa ja sen koskettelu tuottaa monelle miehelle suurta nautintoa. Eturauhasen stimulointi voi johtaa tajunnan räjäyttävään orgasmiin tai peräkkäisiin orgasmeihin. Tähän mielihyvän tunteeseen pääsee käsiksi peräaukon kautta, noin viisi senttiä sisään ja siinä se on. Miehen g-pisteen stimulointiin on myös olemassa erilaisia välineitä, käy tutustumassa niihin täältä. G-pistettä voi kiihottaa myös painelemalla miehen välilihaa, tosin tätä kautta ei pääse niin suureen nautintoon kun peräaukon kautta.

Siemensyöksy tulee yleensä noin minuutin ja 30 minuutin välillä. Sperma purkautuu vauhdilla siemensyöksyn yhteydessä virtsaputkesta, siemensyöksy voi ampaista ulos jopa 45 km tuntivauhdilla. Spermaa erittyy siemensyöksyssä noin 3 – 5 ml. Siemenneste purkautuu sykäyksissä. Ensimmäisessä sykäyksessä tulee eniten siittiöitä, muita sperman ainesosia ovat mm. valkuaisaineet, fruktoosi ja erilaiset mineraalit. Siemensyöksy tekee miehen terveydelle pelkkää hyvää. Säännölliset siemensyöksyt ehkäisevät eturauhassyöpää ja eturauhastulehduksen aikana on tärkeää ejakuloida säännöllisesti. Orgasmi ja siemensyöksy vaikuttavat positiivisesti myös mielenterveyteen.

Sperman maku ja tuoksu on yksilöllisiä, yleensä maku on mieto, hieman suolainen ja kitkerä. Paljon on puhuttu siitä, että mies voi itse vaikuttaa oman siemennesteensä makuun. Tätä kannattaa ainakin kokeilla, siinä on pareille testattavaa pitkäksi aikaa. Erilaiset sitrushedelmät, ananas, vihreä tee, omenamehu sekä makeiset antavat siemennesteelle hyvän, makeahkon maun.  Epämiellyttävä maku spermaan voi tulla jos nauttii voimakkaita mausteita, punaista lihaa, kanaa, kaalia, kahvia, alkoholia, tupakkaa, suklaata ja rasvaista ruokaa.

Onko koolla väliä?

Kaikki miehet ovat varmaan jossain vaiheessa elämäänsä ottaneet mittanauhan käteensä ja mitanneet oman peniksen pituuden. Peniksen kokoa on rinnastettu jonkinlaiseen miehuuden mittaan. Valloilla on ollut ajatus, että iso penis tarkoittaa menestystä naisten keskuudessa. Tämä ei kuitenkaan ole todellisuus. Naisille miehen peniksen koolla ei ole niinkään merkitystä, vaan sillä miten sitä käyttää. Peniksen koko kuitenkin vaikuttaa miehen itsensä ajatuksiin, itsetuntoon ja tunteisiin, tätä ei voi kieltää.

Jokainen penis on omannäköisensä ja -kokoisensa. Juuri sellainen kuin pitää ollakin, omasta peniksestä voi olla ylpeä. Penis kasvaa sen mittaiseksi kuin kasvaa ja that´s it. Siihen ei pysty itse mitenkään vaikuttamaan. Peniksen lepopituus vaihtelee suurimmalla osalla miehistä 6 – 10 senttimetrin välillä. Erektiossa olevan peniksen pituus vaihtelee 9 – 17 cm välillä. Näistä mitoista löytyy toki poikkeuksia molempiin suuntiin. Peniksen koko ei vaikuta mitenkään sen toimintaan, lisääntyminen, seksistä nauttiminen ja nautinnon tuottaminen onnistuvat kyllä. Mielihyvän tuottamiseen vaikuttaa enemmän seksuaalinen itsevarmuus ja halu saada kumppani tyydytetyksi.

Seksissä peniksen koon merkitys riippuu paljon naisesta, naisen anatomiasta ja siitä, millaisesta seksistä nainen pitää. Jotkut naiset nauttivat siitä tunteesta, kun iso penis painautuu syvälle. Toisaalta jos penis painautuu liian syvälle, kohdun kaulalle asti, se voi aiheuttaa naiselle kipua. Jotkut naiset saavat nautintonsa ennemmin klitoriksen ja g-pisteen stimuloinnilla, tässä ei peniksen koko ole merkittävä asia, vaan se miten sitä käyttää. Peniksellä voi esimerkiksi stimuloida klitorista ja tämä voi viedä naisen taivaalliseen nautintoon. Suurin osa emättimestä on melko tunnotonta, joten tästä näkökulmasta peniksen pituudella ei useinkaan ole suurta merkitystä seksuaalisessa nautinnossa. Klitoris, g-piste ja muut erogeeniset nappulat aistivat kosketusta ja tuottavat nautintoa. Emätin on myös hyvin sopeutuvainen eri kokosille peniksille, tarvittaessa se venyy tai sitten supistuu tiukemmaksi. Tärkeää on yhteensopivuus, jotkut naiset tykkäävät isommasta ja jotkut pienemmästä peniksestä.

Markkinoilla on paljon tuotteita, jotka lupaavat isomman peniksen. On olemassa erilaisia pillereitä, venytyslaitteita ja treenejä, joiden luvataan kasvattavan penistä. Minkään vippaskonstin ei ole todettu tieteellisesti toimivan, ne eivät vaikuta mitenkään peniksen kokoon. Ainoa keino suurentaa penistä on pidennysleikkaus, tätä käytetään joskus mikropeniksen kohdalla. Leikkaus on aina riski toimintakyvyn heikkenemiselle, erektio voi olla tämän jälkeen heikompi.

Peniksen koolla on suurin merkitys varmaan miehelle itselleen. Mies saattaa peilata omaa miehisyyttään ja seksuaalisuuttaan peniksen koon avulla. Kumppanin kanssa vuorovaikutuksessa ja seksissä tärkeämmiksi asioiksi nousevat kuitenkin toisen huomioiminen ja avoin keskustelu seksistä, huumorintaju, varmuus ja itseluottamus. Varmuus ja itseluottamus näkyvät, kun mies on tyytyväinen itseensä ja omaan kehoonsa. Tyytyväisyys itseensä on paljon kiihottavampaa kuin se, että kuinka iso penis on.

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Lähteet

https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/millainen-penis-on/
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/siemennesteen-abc/3283308#gs.6pvfh7
https://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/yleista_seksista/penis/peniksen_pituus

catty's party mainos_edited-1

Pitkän parisuhteen salaisuudet

Kaikki haluavat onnistua rakkaudessa ja parisuhteessa, tavoitteena on pitkä ja onnellinen parisuhde. Alkuhuuman sykähtelyjen jälkeen hormonit tasoittuvat ja siirrytään romanttisen rakkauden kautta kiintymisvaiheeseen. Vaiheeseen, johon kuuluu läheisyyttä, luottamusta, turvaa ja intohimoa. Suhteen edetessä rakkaus muuttaa muotoaan, rakkaudesta tulee syvää ja voimakasta.

Hyvinvoiva parisuhde vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, stressitasot alenevat ja ihmisen on yksinkertaisesti hyvä olla. Onnellinen parisuhde vaikuttaa myönteisesti mielenterveyteen ja fyysiseen terveyteen alhaisten stressitasojen myötä. Onnellinen parisuhde ei tunnu painostavalta ja stressaavalta. Parisuhde itsessään ei vaikuta terveyteen positiivisesti, suhteen pitää olla kunnossa, jotta hyvät vaikutukset tulevat esiin.

Rakkausprofessori Kaarina Määttä on koonnut pitkän parisuhteen salaisuuden seitsemään askeleeseen:
1. erilaisuuden ja muuttumisen hyväksyminen
2. kyky nauttia arjesta
3. rakkauden tunnustukset ja kyky ilahduttaa
4. tietoinen sitoutuminen kumppaniin
5. itsensä arvostaminen
6. vastoinkäymisten keventäminen
7. erimielisyyksien sietäminen ja selvittäminen

Rakkaus

Rakkaus syvenee ajan kuluessa. Alkuhuumassa tuntuu, että on ihan sekaisin rakkaudesta. Sydän pamppailee tuhatta ja sataa, ei malta nukkua eikä ruokakaan maistu. Vaikka alkuhuuman tuntemukset ovat ihania, kukaan ei jaksaisi niitä loputtomiin. Pitkässä parisuhteessa siirrytään kiintymykseen ja tämän vaiheen rakkaus on paljon syvempää kuin alkuhuuman. Rakkaus vaan muuttaa muotoaan ja vähän rauhoittuu.

Rakkaus on läheisyyttä, luottamusta, turvaa ja huolenpitoa. Rakastavassa parisuhteessa kunnioitetaan toisen mielipiteitä ja ollaan aidosti kiinnostuneita kumppanista. “Huomenta, miten nukuit?”, ”Kiva kun tulit kotiin, miten päiväsi sujui?” Pieniä kysymyksiä itselle, suuri merkitys toiselle.
Rakkaan kanssa halutaan jakaa arkiset asiat, juhlat ja nautinnot. Rakkauden osoittaminen toista kohtaan sekä sanoin että teoin kuuluu hyvinvoivaan parisuhteeseen. Yhteiset arvot ja ajatusmaailma auttavat rakentamaan syvää rakkautta. Yhteiset harrastukset tai mielenkiinnon kohteet ovat tärkeitä pitkässä suhteessa.

Avoimuus ja kommunikointi

Suhteet eivät ole koskaan täysin mutkattomia, eikä mutkia kannata ajaa suoriksi puhumattomuudella ja asioiden patoamisella. Avoimuus ja kommunikointi ovat parisuhteessa tärkeitä. Kun pystyy puhumaan vaikeistakin asioista suhteen alusta lähtien, se helpottaa keskusteluyhteyden säilyttämistä pitkässä parisuhteessa. Puhumista ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa, se vaatii totuttelua, mutta palkitsee lopulta. Aikuisten ihmisten on uskallettava puhua omista tunteista, unelmista, haluista ja ajatuksista. Helppoa se ei ole, mutta parisuhteen kannalta äärimmäisen tärkeää.

Kommunikointiin liittyy puhumisen lisäksi kuunteleminen, on tärkeää olla aidosti kiinnostunut mitä toinen kertoo ja kunnioittaa toisen mielipiteitä. Parisuhteessa tulee väistämättä riitoja, ja riiteleminen onkin yksi opeteltava taito parisuhteessa. Riiteleminen niin, ettei loukkaa toista. Tähän voi heijastua molempien historiasta se, miten lapsuuden kodissa on riidelty. Toinen voi tulla perheestä, jossa ei ole riidelty ja kaikki padotaan sisälle. Riiteleminen yhdistetään heti eroon ja tämän takia riitelyä vältellään. Toinen voi taas tulla perheestä, jossa riideltiin heti kun oli aihetta ja riidat myös sovittiin heti. Kannattaa puhua avoimesti ja miettiä minkälaisia riitelijöitä olette. Toisen loukkaamisen välttäminen ja anteeksi pyytäminen ovat hyviä taitoja riidellessä.

Vetovoima

Liiallinen puhuminen ei välttämättä ole aina hyvä juttu. Jos kumppani alkaa olemaan liian tuttu, se voi vaikuttaa keskinäiseen vetovoimaan. Ei aina, mutta mahdollisuus siihen on. Intohimo ja vetovoima kuuluvat rakkaussuhteeseen, nykyään nämä palaset koetaan suhteessa tärkeämmiksi kuin ennen. Intohimon ja vetovoiman säilyttäminen suhteessa vaatii suhteelta muutakin kuin avointa keskustelua. Leikillisyys ja yllätyksellisyys suhteessa ylläpitävät vetovoimaa. Oma aika, omat jutut, harrastukset, viikonloppureissut kavereiden kanssa tai irtiotot arjesta ihan itsekseen vaikuttavat keskinäiseen vetovoimaan myönteisesti. Jotkut pariskunnat pitävät vetovoimaa yllä asumalla eri taloissa tai nukkumalla eri huoneissa. Vetovoiman säilyttäminen vaatii myös vankkaa luottamusta kumppaniin.
Vetovoima on säkenöivää jännitettä, halua, intohimoa ja yhteistä seikkailua. Vetovoima innostaa ja siitä saa energiaa. Vetovoiman kannalta on tärkeää, että kumppanissa on jotain erilaista kun itsessä, ei kuitenkaan liian paljon 😉 Parisuhteessa on kaksi yksilöä, jotka kehittyvät sekä yksilöinä että yhdessä pariskuntana. Vetovoiman säilyttämiseen auttaa tietty etäisyys kumppaniin ja omat tärkeät jutut. Vetovoiman kautta myös seksuaalisuus tuo suhteeseen intoa ja energiaa. Kosketuksen ja rakastelun kautta luodaan syvää yhteyttä kumppanin kanssa. Samoin kuten rakkaus, seksuaalisuus muuttaa ajan myötä muotoaan, tämä kuuluu pitkään parisuhteeseen. Alun huuman jälkeen tärkeäksi nousee kosketus, läheisyys, rakastelu ja se, että tuntee itsensä edelleen halutuksi.

Kokemuksia pitkästä ja onnellisesta parisuhteesta

Hei te pitkässä parisuhteessa olevat onnelliset! Mikä on pitkän suhteenne salaisuus? Miten kipinä ja vetovoima pysyy? Mikä on parasta teidän suhteessa? Näin kysyin sosiaalisessa mediassa (facebook ja twitter) ja sain kiitettävän paljon vastauksia, yhteensä 69. Vastauksia oli ilo lukea ja huomasin hymyileväni samalla kuin vastauksia perkasin. Poimin vastauksista ne asiat, jotka tekevät pitkästä parisuhteesta onnellisen. Tässä ne ovat, pitkän ja onnellisen parisuhteen 25 salaisuutta:

1. Tahto olla yhdessä
2. Samat arvot ja ajatusmaailma
3. Yhteinen tekeminen, harrastukset
4. Avoin keskustelu, uskallus puhua vaikeistakin asioista
5. Kosketus ja läheisyys
6. Hyvä seksi
7. Riittävästi yhteistä aikaa ja erillisyyttä, asioita tehdään yhdessä ja erikseen. Tilaa toiselle.
8. Hyvä ja hauska olla yhdessä, huumori
9. Joustavuus ja ymmärrys
10. Riiteleminen niin, ettei loukkaa toista
11. Anteeksi pyytämisen taito
12. Toisen kunnioittaminen
13. Arjesta nauttiminen, huomiointi arjessa
14. Pysyvyys ja turvallisuus
15. Tiimihenki
16. Saa olla oma itsensä ja hyväksyy toisen omana itsenään
17. Ystävyys
18. Ei pidä puolisoa ja rakkautta itsestäänselvyyksinä
19. Luottamus
20. Tasa-arvo, esimerkiksi kotitöissä
21. Yhteiset unelmat
22. Sopivasti erilaiset luonteet
23. Tehdään suhteen eteen töitä
24. Toisen kannustus ja tukeminen
25. Rapsuttelu

Suoria lainauksia vastauksista:

“Olemme kumpikin muuttuneet matkan varrella. Monta mahdollisuutta siis rakastua aina uudestaan. 😘 Olemme kannustaneet toisiamme matkan varrella tavoittelemaan omia unelmia, mutta myös yhteisiä. Kunnioitamme ja olemme ylpeitä toisistamme ja sanomme sen ääneen. Joskus täytyy myös ottaa etäisyyttä ja katsella vähän kauempaa, nähdä niitä asioita mitä muut arvostavat. Pienet arkiset huomionosoitukset, nukkuminen yhteisen peiton alla, kosketus, suukot, yhteiset jutut. Ja eihän se elämä aina ole helppoa, joskus täytyy pysähtyä yhdessä miettimään miten edetään ja missä mennään. Työtä, kiitollisuutta ja huomiota vaatii yhteinen hyvä elämä. Jokainen on myös vastuussa omasta onnellisuudestaan, sitä ei voi ulkoistaa.”

“Yhteinen aamukahvihetki joka aamu. Ruuhkavuosina on edes se yksi kohtaaminen. Rakastamisen vastakohta ei ole vihaaminen vaan välinpitämättömyys. Riita kertoo usein siitä, että toinen on toiselle tärkeä, hällä on väliä. Halu pyrkiä toista kohti, pyrkimys ymmärtää ja pyrkimys kuulla, mitä toinen tarvitsee ja haluaa, vaikka aina ei kuule tai jaksaisi kuulla. Sydämen asenne, että toinen on mulle niin tärkeä, että haluan enemmän kohti kuin karkuun. Kohti menemiseen auttavat yhteinen aika, yhteiset keskustelut – että on kahdenkeskistä aikaa, että saa välillä toisilta apua ja lapset muualle. Vastuu siitä, että minä kerron, mitä minä tarvitsen ja toivon, enkä oleta, että toinen arvaa. Huumori, yhteinen nauru.”

“Kunnioitus toista kohtaan. Olla oma itsensä ilman rooleja. Löytää toisesta jokainen päivä asioita joihin rakastua. Ymmärtää se, että pitkässä suhteessa tulee aikoja, kun punnitaan tahtoa. Rakkaus on tunne, mutta välillä pitkässä suhteessa se vaatii myös tahtoa.”

“Halu olla yhdessä, puhuminen kaikesta, etenkin vaikeista asioista ja toisen hyväksyminen sellaisena kuin on. Näiden lisäksi luottamus ja uskallus kertoa omista haluista ja toiveista. Ja tietysti se ’jokin’, kemia, joka jo tavatessa vei jalat alta.”

“Suhteemme liima on samanlaiset arvot. Luonteeltamme olemme erilaisia, mikä ei välttämättä negatiivista. Olemme “hioneet”toinen toisiamme, ne parhaat puolet toiselta ja kaikkein huonoimmat tiputeltu pois. Välillä kyllästyttää mut rakkaus roihahtee uudelleen. Huumori on myös liima, joka voi laukaista harmillisenkin tilanteen. Arkea ja romantiikka “elähdytämme” extempore jutuilla. Poiketaan rutiineista, vaikka aamulla saunomalla ja tanssahtelemalla. Muistellaan myös paljon alkuaikojen romantiikkaa. Tunteet heräävät uudelleen!”

“Toisen kunnioitus ja hyväksyminen, riittävästi yhteistä ja omaa reviiriä, se ettei pidä puolisoa ja rakkautta itsestäänselvyyksinä. Myös tahdon asia. Huumori ja yhteiset arvot ovat tärkeitä samoin kuin kosketus. ❤ Niin ja tosi tärkeää: emme yritä muuttaa toisiamme.”

“ Samanlainen ajatusmaailma ja samat haaveet. Yhteinen harrastus. Toisen tunteminen jo hyvine ja huonoine puolineen , muistaen ettei itsekään ole täydellinen. Molemminpuolinen toisen koulutus vuosien saatossa. Laiskuus kouluttaa enää uutta.”

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja

catty's party mainos_edited-1

Rakastuminen- juuri oikeenlaista kemiaa

Miltä tuntuu olla rakastunut? Mieli harhailee, kehossa ja sielussa sykähtelee, ei oikein osaa keskittyä töihin eikä muuhun ympäröivään maailmaan. Kaikki muu tuntuu toisarvoiselta, ajatukset pyörivät ainoastaan yhden henkilön ympärillä. Viestin saaminen rakkaalta kesken työpäivää saa hymyn nousemaan korviin. Rakkaan ajatteleminen nostaa sykettä, ja näkeminen jysäyttää sen vielä korkeammalle. Pystyt olemaan oma itsesi rakkaan seurassa, voit olla asioista eri mieltä ja tuntea olosi turvalliseksi. Voit vaikka laittaa wc-rullan väärin päin, mutta rakkaasi hyväksyy sinut silti 😉 Olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa on paras olla. Sanat eivät riitä kuvailemaan rakastumisen tunnetta. Kyseessä on iso tunnekokemus. 

Rakastumisen aiheuttama dopamiiniryöppy saa ihmiset onnellisiksi ja energiaa riittää vaikka mihin. Läheisyys ja seksin harrastaminen edistävät rakastumista, nämä vapauttavat välittäjäaineita, jotka rakastuttavat ja tuottavat mielihyvää. Tässä huumassa ei haittaa, vaikka yöunet jäävät joskus vähille 😉 Rakastuminen saa jalat veteläksi ja hymyn huulille. Ihana syy olla sekaisin. Jos tämä tunne sattuu kohdalle, siitä ei halua päästää irti.

“Kun katsoit minuun,
kaiken muun mä unohdin.
Kun katsoit minuun,
vain sinun olla halusin.
Kun katsoit minuun,
sytyin sylissäs ja paloin.
Silloin rakastaa sua aloin,
kun sä katsoit minuun hetken niin.”
/Anna Eriksson: Kun katsoit minuun

Rakkauden vaiheet

Rakkaus muuttaa ajan myötä muotoaan, alkuhuuma ei kestä ikuisuutta. Onneksi, koska kenenkään kroppa ei kestäisi ikuista sykkeen pompsahtelua, jännitystä ja perhosia vatsassa. Alkuhuuma aiheuttaa neurokemiallisia muutoksia ja saa meidät onnesta sekaisin. Nämä muutokset haihtuvat 12 – 18 kuukauden kuluessa, jonka jälkeen parisuhteessa voi siirtyä tasaisempaan vaiheeseen ja nauttia toisistaan ihan rauhassa ja luottamuksella.

Kulttuuriantropologi Helen Fisher on jakanut rakkauden kolmeen vaiheeseen: seksuaaliseen himoon, romanttiseen rakkauteen ja kiintymiseen. Eri vaiheet aktivoivat aivojen eri osia.

  1. Himo ohjaa meitä muodostamaan seksuaalisen siteen eri henkilöiden kanssa. Himo on synnynnäistä ja alkukantaista, se ohjaa meitä pariutumaan kumppanin kanssa. Himon keskus on hypotalamuksessa ja himoa säätelevät hormonit testosteroni ja estrogeeni. Korkean vapaan testosteronin määrä saa tuntemaan seksuaalista himoa keskimääräistä useammin. Miehillä korkea testosteronitaso saa himot jylläämään. Naisilla ovulaation aikana testosteronitaso ja himot ovat korkeimmillaan. Naisilla rakastuminen lisää testosteronin eritystä dopamiinin kautta ja tätä kautta seksuaalista halukkuutta. 
  2. Romanttisen rakkaus ajaa rakastuneen keskittämään kaiken energiansa mielitiettyynsä. Häntätumake aktivoituu aivoissa, joka luo tietyn asian haluamisen tunteen ja motivaation sekä ohjaa tekemään toimenpiteitä, jotta tavoite saavutetaan. Häntätumake loistaa aivokuvissa kirkkaana rakastunutta henkilöä tutkittaessa. Sitten on VTA (ventraalinen tegmentaalinen alue), joka vastaa aivojen dopamiinin tuotannosta. Täältä suihkuaa dopamiinia pitkin aivoja, joka aiheuttaa energisyyttä ja euforian tunnetta. Tämän reaktion takia olemme valmiita tekemään melkein mitä vain rakkautemme takia. Dopamiini tuo tullessaan myös kaipuun tunnetta kun olemme erossa rakkaastamme. Dopamiinin lisäksi noradrenaliinin eritys kiihtyy, tämä lisää vireystilaamme ja ohjaa luomaan parisuhdetta. 
  3. Kiintyminen auttaa kumppaneita pysymään yhdessä. Kiintymisvaihe koittaa huuman jälkeen ja rakkaus tasoittuu. Rakastumisvaiheen oireet helpottavat ja parisuhteesta tulee rakastavan turvallinen. Huumavaiheen dopamiinipiikki on tasaantunut ja stressitaso laskenut. Hypotalamus valmistaa oksitosiinia ja vasopressiinia, joiden ansiosta rakastuneiden välille on syntynyt lämpimän rakkauden, luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden tunne. Serotoniini lisää rauhan ja levollisuuden tunnetta. Kiintymyssidoksen muodostuminen kestää noin kaksi vuotta. Tässä vaiheessa on yleistä, että seksin määrä vähenee alun huumaan verrattuna.

Mielihyvähormonit

Tärkeimmät mielihyvää aiheuttavat hormonit ovat dopamiini, serotoniini, oksitosiini. Dopamiini ohjaa meitä kohti nautintoa, serotoniini toimii tunteiden tasoittajana ja oksitosiini saa meidät tutustumaan ihmisiin ja nauttimaan läheisyydestä. 

Dopamiinia ei pysty tuottamaan järjen avulla, emme voi mitenkään rakastua järkeilemällä. Joskus voi tuntua, että rakastuu ns. väärään ihmiseen, mutta sitä ei voi aina järjellä selittää. Tunteet vie mennessään. Kun todellinen intohimo syttyy, se saa meidät tekemään töitä sen eteen, että päästään tavoitteeseemme. Dopamiinin eritys järjestää meille uskomattoman hyvänolontunteen, kun lähestymme tavoitetta. 

Rakastumisen alkuvaiheen huumassa erittyy runsaasti dopamiinia. Tämän vaikutuksesta moni on valmis tekemään rakkaansa eteen isoja asioita, esimerkiksi vaihtamaan työpaikkaa ja muuttamaan toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Dopamiini ohjaa meitä hakemaan nautintoa ja tavoittelemaan unelmia. Matkasta kohti unelmaa kannattaa nauttia, koska alkuhuuman jälkeen dopamiinitasot laskevat. Tämän jälkeen olo voi tuntua jopa hieman pettyneeltä, koska alun huumatunteet väistyvät. Tästä se matka kuitenkin vasta alkaa, tilalle tulee syvä rakkauden tunne, kiintymys ja turvallisuuden tunne. Dopamiinia erittyy, kun parisuhteessa pidetään huolta vetovoimasta ja tehdään yllätyksellisiä asioita. Parisuhteessa on hyvä pysähtyä nauttimaan pienistä nautinnon hetkistä, muistella alkuhuumaa ja luoda uusia muistoja. 

Serotoniini on toinen tärkeä välittäjäaine, se säätelee mielialaamme ja ohjaa käyttäytymistämme. Serotoniini tasoittaa matkaa ja ohjaa valintoihin, jotka tuottavat hyvinvointia turvallisten valintojen kautta. Serotoniinitasot vaikuttavat mm. nukkumiseen ja seksihalujen säätelyyn. Alhaiset serotoniinitasot voivat näkyä alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä, impulssiivisuus ja aggressiot voivat lisääntyä. Jotkut mielialalääkkeet perustuvat juurikin serotoniinihormonin pitoisuuden lisäämiseen aivoissa. 

Ihmisille esiintyminen ja heidän ihailusta nauttiminen tuottavat lisää serotoniinia. Esimerkiksi näytteleminen tai luennon pitäminen tuottavat tätä hormonia. Tunne, kun saat kunnioitusta muilta ihmisiltä nostaa tasoja luonnollisesti. Vaikka emme hakemalla hakisi toisten hyväksyntää tai kunnioitusta, näiden saaminen tuntuu kuitenkin aina hyvältä. Serotoniini ohjaa meitä hakemaan lisää tätä hyvänolontunnetta.

Nykyään tätä hyvänolontunnetta haetaan usein myös sosiaalisesta mediasta, instagramissa kytätään kuinka monta tykkäystä oma kuva saa, mitä enemmän tykkäyksiä, sitä enemmän erittyy serotoniinia. Oma serotoniinin perustaso vaikuttaa siihen, kuinka paljon haemme somesta hyväksyntää. Jos serotoniinin taso pysyy hyvänä läheisten ja rakkaiden arvostuksen myötä, sitä ei tarvitse hakea somesta niin paljoa. Serotoniini on tasapainottava hormoni, se tasoittaa pelkoa ja ahdistusta. Serotoniini tuo tasaisuudellaan tyytyväisyyttä elämäämme. 

Oksitosiini tunnetaan myös rakkaushormonina. Oksitosiini auttaa meitä luomaan ihmissuhteita, se lisää myötätuntoa ja ihmisten luottamusta toisiinsa.  Parisuhde tuo aina myös riskejä ja pelkoja, esimerkiksi pelko petetyksi tulemisesta. Oksitosiini kuitenkin auttaa näiden pelkojen voittamisessa ja uskallamme heittäytyä suhteeseen. Tämä hormoni on tärkeässä asemassa, kun muodostamme parisuhteita ja kiinnymme kumppaniimme. 

Oksitosiinia alkaa erittymään, kun tapaa uuden ihmisen tai kun viettää aikaa tutussa kaveriporukassa. Oksitosiinia vapautuu, kun tunnet kuuluvasi johonkin ryhmään. Fyysinen kosketus lisää oksitosiinin eritystä ja sitä kautta se auttaa luottamuksen synnyssä. Oksitosiinin määrä lisääntyy läheisyydessä, pusihalailussa ja orgasmissa. Oksitosiini rauhoittaa kehoa ja mieltä sekä alentaa stressitasoa. Seksin jälkeinen raukea olotila johtuu lisääntyneestä oksitosiinin erityksestä. 

Rakastumisesta rakastamiseen

Rakastuminen on helppoa, mutta rakastaminen vaatii taitoa. Alkuhuumassa on helppo dopamiinipäissään löytää toisesta ne parhaat puolet. Alkuhuuman jälkeen kiinnytään toiseen ja suhteen ylläpitäminen vaatii tietoista ajattelua siitä, miten pitää suhde onnellisena. Avoimuus ja puhuminen ovat tärkeässä roolissa, mutta yksi tärkeä asia on vetovoiman säilyttäminen. Rakkaus on helpompaa säilyttää kuin vetovoima. Vetovoiman hoitoon vaaditaan jännitystä, omia harrastuksia, lomia omien kavereiden kanssa ja vaikka joskus eri huoneissa nukkumista. Suhteeseen leikillisyyttä ja flirttiä. Näin jännite pysyy tuoreempaana ja dopamiinit heräilee. Kosketuksella ja läheisyydellä huolehdimme oksitosiinin erityksestä, pussatkaa, halatkaa, olkaa lähellä. Välillä rakkaus tulee kuin hyökyaalto, tuottaen hormoniryöpyn. Nauttikaa siitä, se on ainutlaatuinen kokemus.

“Mä olen odottanut sua,
juuri näin piti tapahtua.
Sulje silmäsi, nyt se alkaa.
Uskotko uniin, vai sattumaan.
Tiesin sä tuut vielä vastaan,
kauniina päivänä tuut.
Yhtäkkiä sydän tekee miten sydän haluaa.
Rakkaus on hyökyaalto,
nyt se vyöryy rantaan”
/Antti Tuisku: Hyökyaalto

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Lähteet:
Vuorisalmi Emilia: Sekaisin lovesta. 2016.
Omat kokemukset rakastumisesta

catty's party mainos_edited-1