Syötävän hyvää seksiä

Ruoka ja seksi ovat olleet kautta aikain ihmisen kaksi suurinta nautintoa sekä kaksi lisääntymisemme elinehtoa. Erilaisia ruokia ja ruoka-aineita on miltei kaikissa kulttuureissa käytetty läpi historian seksuaalisen vietin lisäämiseen ja halujen kasvattamiseen eli niin sanottuina lemmenrohtoina. Ruoalla, seksillä ja rakkaudella on syvä yhteys toisiinsa. Nälkä vie ajatuksiamme pois romantiikasta ja seksistä. Ja päinvastoin uudesta ihastuksesta hullaantuminen vie meiltä nälän tunteen kokonaan pois. Ihastuminen saa kehomme tuottamaan fenyylietyyliamiinia (PEA) sekä norepinefriiniä, jotka saavat kehomme valppaaksi, höpsöksi, innostuneeksi ja eloisaksi ja nälkä vain häivää. Ruoan ja seksin yhteys on myös aistiemme käytössä. Syödessämme käytämme maku-, haju-, tunto- ja näköaistiamme, samoin kuin seksissä. Kun ruoan ja seksin yhdistää, aistimme herkistyvät ja yhtäaikainen nautinto on suurempi.

Ruoka ja seksi kannattaakin ehdottomasti yhdistää osaksi seksiä. Yleensä esimerkkineuvot ovat pariskunnille, mutta yhtä lailla ruoka kannattaa yhdistää masturbointiin. Kehotankin lukemaan tekstiä eteenpäin luovuus mielessä, oli parisuhdestatuksesi mikä tahansa ja seksikumppanisi toinen henkilö tai sitten vibraattori.

Ruoka kuin ruoka voi toimia lemmenrohtona, jos se on oma lempiruoka ja tuottaa hyvänolon tunnetta. Joidenkin ruokien voima pohjautuu mystiikkaan, mutta joidenkin ruokien ainesosat ovat tutkitusti kytköksissä seksuaaliseen viettiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Kaikista parhaimmat lemmenrohdot vaikuttavat kehossamme niin fyysisesti kuin myös psyykkisesti. Aivot ovat tärkein elin nautinnon kokemisessa sekä orgasmissa, jonka vuoksi ruoka tai jokin tuoksu, joka vaikuttaa mieleemme positiivisesti, on lemmenrohdoista voimakkain. Mutta tässä piilee myös vaara. Vääränlainen ruoka voi hävittää seksihalut silmänräpäyksessä ja jäät kirjaimellisesti nuolemaan vain näppejäsi. Siksi kannattaakin kumppanin kanssa keskustella mitkä ruoat tuottavat nautintoa ja ovat mielestänne seksikkäitä. Sinkut, teillä on tässä etulyöntiasema.

Osaa ruuista pidetään seksuaalisina pelkän ulkonäön vuoksi. Banaanin ja kurkun muoto on hyvin falloksellinen ja osterit ja viikuna muistuttavat vaginaa eli ovat yonic. Erään listauksen mukaan ruoat voidaan jaotella myös flirttailuun, viettelyyn ja seksin aikaiseksi. Tämä jaottelu perustuu ruoan aiheuttamiin reaktioihin kehossa.

Suklaa

Itse Casanova nautti suklaata lemmenjuomana, koska uskoi sen lisäävän seksuaalista nautintoa. Myöhemmin tutkimukset ovat todenneet seksuaalisen halun lisääntyvän naisilla, kun he nauttivat tummaa suklaata. Suklaa lisää kehomme serotoniinin ja dopamiinin tuotantoa, jotka saavat meissä aikaiseksi hyvänolontunnetta ja euforiaa. Serotoniini on mielihyvähormoni ja lisää itsevarmuutta seksissä. Dopamiinilla on hyvin addiktoiva vaikutus ja sitä vapautuu kehossamme myös orgasmin aikana. Lisäksi suklaa sisältää kofeiinin kaltaista ainetta nimeltä teobromiini, joka pitää meidät pirteänä vähän pitkäkestoisemmassakin seksissä.

Banaani

Banaani on monikäyttöinen lemmenruoka. Sen ulkomuoto oikein houkuttaa leikittelyyn. Banaanilla voi vietellä ja näyttää miehelle minkälaista suuseksiä hän tulee saamaan. Banaani antaa myös voimaa ja energiaa seksiin, siinä olevien luonnollisten sokereiden ja kuitujen ansiosta. Hedelmän sisältämä kalium laskee verenpainetta ja siten varmistuu verenkierto genitaalialueella, jolla saa lisää kestävyyttä seksiin. Banaanissa on paljon A-, K-, C-, ja B6-vitamiinia, jotka ovat tärkeitä serotoniinin ja dopamiinin tuotannon ainesosia.

Osterit

Rakkauden ja seksuaalisuuden jumala Afrodite syntyi merestä ja siksi kaikkea merenelävää voidaan pitää lemmenruokana. Osterit sisältävät paljon sinkkiä ja se on hyvin tärkeä ainesosa testosteronin ja sperman tuotannossa. Myös naisilla osterit lisäävät testosteronitasoja ja lisäävät siten seksuaalista halua. Ostereita pidetään lemmenruokana myös niiden syöntitavan takia.

Omena

Se kielletty hedelmä! Omena on liitetty seksiin jo raamatun ajoilta ja se liittyy voimakkaasti hyvinvointiimme useiden vitamiinien, mineraalien ja entsyymien ansioista. Omenan on tutkittu lisäävän seksuaalista halua ja emätineritteen muodostumista nuorilla naisilla. Lisäksi sen antioksidantit parantavat fyysistä kestävyyttä, mikä voi olla tarpeen myös seksissä.

Chili

Chilissä oleva kapsaisiini vapauttaa kemikaaleja, jotka saavat kasvot punoittamaan, sykkeen nousemaan, hikoilemaan ja verenkierron voimistumaan myös genitaalialueella. Reaktiot ovat siis samoja kun olemme kiihottuneita. Lisäksi sekä chili että seksi vapauttavat endorfiineja, joten saat tuplasti nautintoa. Mutta muistetaan pestä kädet chilin syömisen jälkeen ennen kuin siirrytään genitaalialueen hyväilemiseen.

Yllä olevat ruoat ovat vain murto-osa lemmenruoista. Ruoan yhdistäminen seksiin vaatii ainoastaan luovuutta ja omia herkkuruokia. Täytä piknik kori haluamillasi seksiruoilla ja vaikka lempivibraattorillasi ja lähde luonnon helmaan tai sängylle. Peitä kumppanin silmät ja laita hänet arvaamaan hänelle syöttämiäsi ruokia. Tai aseta ruokia kehosi eri osiin (ei emättimeen) ja anna kumppanin etsiä ruoat silmät sidottuina. Sekä ruoka että seksi olisi hyvä nauttia ajan kanssa käyttäen kaikkia aistejamme varmistaen, että molemmat halut tulevat täytetyksi. Hyvä ruoka, parempi seksi!

Lähteet:

Aphrodisiacs, 2008-2016, Dr. Ava Cadell, Kudos Inc.

The relationship between sex and food, Maryanne Fisher Ph.D., Psychology Today 2019 https://www.psychologytoday.com/intl/blog/loves-evolver/201102/the-relationship-between-sex-and-food

Chocolate and Women’s Sexual Health: An Intriguing Correlation, 2006, Andrea Salonia ym. The Journal of Sexual Medicine

Apple consumption is related to better sexual quality of life in young women, 2014, Tommaso Cai ym., Archives of Gynecology and Obstetrics.

Kirjoittaja on Hanna Vuorimaa.
Seksuaalineuvoja ja seksuaaliterapeutti

Oman kehon hyväksyntä on osa seksuaalista hyvinvointia

Jokainen on ehkä joskus ollut epävarma vartalostaan ja vertaa sitä mediassa näkyviin. Mediassa näkyvät kuvat vartaloista ovat usein muokattu siten, että se saa monet  pirkot ja pentit vetämään hupun yhä visummin piiloksi. Aika moni tasapainoinen aikuinen kyllä tietää, että kuvat ovat muokattuja, mutta heikolla hetkellä vertailu iskee vyön alle. Armoton oman kehon arvostelu saa ajattelemaan, että omassa kehossa on jotain viallista. Se on kuitenkin sääli, sillä jokainen keho, oli malli sitten mikä tahansa, on oikeanlainen ja uniikki.

Toki on selvää, että ihminen, jonka sisäinen kokemus omasta sukupuolesta ei vastaa biologista, saattaa tuntea kehonsa  eittämättä ristiriitaisesti. Tällöin ainut vaihtoehto voi olla sukupuolenkorjausprosessi. Sukupuoliristiriitaiselta tuntuva keho on kuitenkin yhtälailla arvokas.

Myönteisen kehonkuvan vaikutus  

Seksuaaliseen hyvinvointiin liittyy vahvasti se, millaisena kehoaan pitää. Seksuaalista hyvinvointia sen sijaan syö, jos jatkuvasti tuntee häpeää ja ahdistusta kehonsa piirteistä.  Jos omaa kehoaan jatkuvasti vertailee muihin ja arvostelee sen mutkat ja kaarteet, voi oman seksuaalisuuden mielihyvän kokeminen olla hankalaa. Usein moni saattaa janota hyväksyntää sille, onko oma keho kaunis ja hyvä. Ei kai vatsa ole liian höllyvä, reidet paksut tai rinnat roikkuvat. Olenko liian laiha tai tarpeeksi  lihaksikas? Onko penis riittävän kokoinen? Ovatko häpyhuulet asettuneet symmetrisesti? Toisin sanoen halutaan tietää, olenko riittävä, haluttava ja kaunis. Onnellisen ja tyydyttävän seksuaalielämän kannalta oman kehon hyväksyntä on todennäköisesti merkittävämpää kuin vallitsevien kauneusihanteiden tavoittelu ja ihannointi.

Ei varmaankaan ole sellaista ihmistä, joka ei joskus ruotisi ulkonäköään peilin edessä tulikiven katkuisilla sanoilla tai ajatuksilla. Pitkään jatkuessaan itsensä arvostelu voi kuitenkin näkyä esimerkiksi  seksuaalisena haluttomuutena tai kykenemättömyytenä nauttia seksistä. Omaa nautintoon on helpompi laskeutua, kun oman kehon hyväksyy sellaisena kuin se on muotoineen ja toimintoineen. Oman kehon kokonaisvaltainen hyväksyntä on osa hyvää seksuaalista itsetuntoa ja hyvinvointia.  Seksuaalisiin toimintoihin, kuten haluun, kiihottumiseen, kostumiseen ja orgasmin kokemiseen on myönteisellä kehonkuvalla näppinsä pelissä.

Itsensä hyväksyvä ihminen  osaa useinmiten suhtautua myös kanssaihmisiin kunnioittavasti. Hän osaa kuunnella muita ja ennen kaikkea itseään.  Hän oppii tietämään ja tuntemaan, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja miten itseä tai muita kuuluu kohdella. Kyse on ennen kaikkea seksuaalisesta itsetunnosta eli siitä millaisena kokee itsensä seksuaalisena olentona.  Se on piirre itsessä, joka vahvistuu positiivisesti, kun kokee itsensä arvokkaaksi ja rakastamisen arvoiseksi. Kuin ketjureaktion lailla; oman kehonhyväksyntä lisää seksuaalista hyvinvointia ja seksuaalinen hyvinvointi näkyy onnellisuutena sekä itsensä ja muiden arvostamisena.

Lupa olla

Keho voi myös  kantaa sisällään niin kipeitä kuin kauniita asioita. Molemmista jää jälki. Toisella taakkaa on ollut harteilla enemmän, kun taas toinen on selvinnyt kevyemmällä kuormalla. Kaikki jäljet siinä kertovat eletystä elämästä. Niin niistä kepeistä ilon hetkistä kuin niistä vaikeimmista.  Keho muokkautuu murrosiässä, raskauden ja imetyksen aikana, vaihdevuosien, mahdollisten sairauksien ja ennen kaikkea karttuvien ikävuosien myötä.

Klisee  ”puhu itsellesi kuin parhaalle  ystävällesi” on kuultu, mutta siinä piilee viisaus. Tuskin kukaan kauhistelisi ystävän ryppyisiä silmänympäryksiä, vaan pikemminkin ihailisi, kuinka niissä näkyy monet vatsan kippurassa nauretut naurut  ja ilot. Kuka muu kuin itse kehtaisi arvostella kehossasi arpea, jossa asuu muistutus siitä, että terve elämä on kallisarvoinen. Kuka ystävä arvostelisi kehoasi, jossa raskausarvet ovat osoituksena siitä, että kehosi on ollut kasvualusta lapsellesi? Vihjaileeko kukaan ikävästi otsalla olevista juonteista, jos ne  kertovat siitä, että olet kantanut huolta, valvonut ja antanut kaikkesi väsymisenkin uhalla rakkaallesi. Kukaan oikea ystävä ei hauku ja viiltele samalla tavoin kuin itse saattaa tehdä.

Kiitä siis kehoasi siitä, että elämä näkyy siinä. Kiitä sitä pitkäjänteisyydestä ja vahvuudesta. Kiitä sitä jokaisesta pienestäkin yksityiskohdasta, joka tekee sinusta ainutlaatuisen. Löydä viehättävimmät puolesi ja tunne niistä iloa. Kiitä itseäsi siitä, että uskallat olla kokonaisvaltaisesti ja ainutlaatuisesti sinä. Hymyile itsellesi ja poista sanavarastostasi kokonaan sanat ”ruma” ja ”läski” , jotka ovat karumpia kuin yksikään kirosana.  Unohda myös ”sitten kun..” –lupaukset. Kuuntele kehoasi ja kohtele sitä hyvin. Anna sille kiitosta terveydestä ja toimintakyvystä elämänkaaren eri vaiheissa.

Tärkeää on myös, että kehoon tutustuu lempeästi  ja armollisesti. Luvan antaminen sille, että saa olla ainutlaatuinen kokonaisuus päästä varpaisiin, on viehättävää. Omaan kehoon tutustuminen esimerkiksi sooloseksin avulla useinmiten vahvistaa käsitystä siitä, että omasta kehosta löytyy mielihyvän lähteitä.  Omasta seksuaalisuudesta ja kehosta nauttiminen ei ole väärin. On hyvä myös kurkistaa joskus alapäähänsä ihan muuten vain ja ihastella sen ulkomuotoa. Kun kehoonsa tutustuu ja suhtautuu siihen myötätuntoisesti, voi seksistä nauttiminen olla helpompaa. Seksuaalista nautintoa varten kannattaa tutustua  Catty´s Partyn valikoimaan!

Kirjoittaja on Pia Moilanen.
Sosionomi, auktorisoitu seksuaalikasvattaja ja seksuaalineuvoja.

Suhteen kolmas pyörä

Pettäminen on väärin, mutta se ei ole aina mustavalkoista. Taustalta löytyy paljon syitä, selityksiä ja elämäntilanteita. Kaikilla on omat mielipiteensä ja kantansa pettämiseen, riippuu kenen näkökulmasta asiaa katsotaan. Pettäjä ja kolmas osapuoli tekevät usein tietoisen valinnan teoistaan, petetty taas joutuu rooliinsa tahtomattaan. Kolmas osapuoli on usein se vihattu ja halveksittu osapuoli, viha voi joskus kohdistua enemmän häneen kuin pettäneeseen kumppaniin. Kolmas osapuoli joutuu yleensä syytetyksi ja teot tuomitaan jyrkästi. Jotkut taas ajattelevat, että sinkku ei tee mitään väärää jos on suhteessa varattuun, koska hän ei ole luvannut kenellekään uskollisuutta. 

Kolmas osapuoli voi olla salasuhteessa tietoisesti tai tietämättään. Joskus pettäjä salaa parisuhteensa ja tämä paljastuu kolmannelle osapuolelle vasta ajan myötä. Tai sitten kolmas osapuoli on alusta asti tietoinen siitä, että tapailee varattua. Suhteet voivat olla yhden illan juttuja, vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestäviä salaisuuksia.

Kolmantena osapuolena oleminen on tunteiden vuoristorataa. Odotusta, pettymystä, ihastumista, onnea ja surua. Jotkut ovat täysin tyytyväisiä rooliinsa suhteen kolmantena osapuolena. Ilman lupauksia ja suurempia odotuksia salasuhde voi jatkua vuosia onnellisena.

Pettäminen voi johtua läheisyyden, arvostuksen tai seksin puutteesta kotona. Nämä ajavat hakemaan onnea muualta. Yleensä tähän liittyy myös puhumattomuus, tärkeistä asioista ei kotona puhuta. Salasuhde voi kuihtua ja jatkua ystävyytenä, se voi päättyä myrskyisästi riidellen tai sitten siitä seuraa ihan oikea parisuhde. Tarinoita on paljon ja ne ovat kaikki erilaisia. Tässä Niinan tarina, joka on ollut salasuhteessa naimisissa olevan miehen kanssa neljä vuotta.

Niina 34v.

Olen lapseton sinkku. Seikkailen tinderissä ja käyn paljon treffeillä, aiemmin kävin ahkerammin. Minulla on takana pitkä parisuhde ja treffailulla täytän eron aiheuttamaa tyhjiötä. Olen tutustunut mukaviin miehiin, mutta minulta ei ole vielä viety jalkoja alta. En halua parisuhteeseen parisuhteen takia, vaan haluan löytää oikean ihmisen rinnalleni. Silloin tällöin törmäsin baarissa, tinderissä ja muuallakin sosiaalisessa mediassa yhteen ilmiöön: varattu mies hakee seksiseuraa. Periaatteeni sotii tätä vastaan, joten pyrin pysymään erossa tämmöisestä säätämisestä.

Tapasin mukavan, komean ja ihanan miehen, joka veti minua puoleensa ensi hetkestä alkaen. Hän oli kuitenkin naimisissa. Yritin pitää periaatteistani kiinni, mutta lähdin hänen mukaansa tälle matkalle, neljän vuoden matkalle. Silloin en toki tiennyt, että matkastamme tulisi näin pitkä. Kaikki alkoi baari-illasta, jonka jälkeen päädyttiin yhteiseen petiin. Ajattelin, että tulipahan hölmöiltyä ja tämä jää tähän yhteen kertaan. Oltiin eri paikkakunnilta, joten tuskin koskaan enää nähdään. Törmättiin kuitenkin toistamiseen ja taas se oli menoa. Yritin niin kovasti pysyä erossa varatuista miehistä, mutta toisin kävi. Minulla on ollut aina mielikuva toisesta naisesta: paha viettelijä, joka rikkoo parisuhteen. Nyt minä olen se toinen nainen, enkä koe olevani paha enkä viettelijä. Olen ihan tavallinen nainen, joka ihastui varattuun mieheen.  

Kaikki sujui alusta lähtien helposti, juttu luisti ja seksi oli mahtavaa. Sosiaalinen media mahdollisti yhteydenpidon helposti, viestittelimme ja sovimme sitä kautta tulevia tapaamisia. En pystynyt vastustamaan. Tässä ihmisessä oli jotain, joka veti minua puoleensa. Välillä mietin, että onhan tämä kamalan väärin. Silti jatkoin. Hänen kotiasiansa tuntuivat minulle kovin etäisiltä ja välillä jopa unohdin tilanteen. Halusin ajatella vaimoa mahdollisimman vähän ja työntää perheeseen liittyvät ajatukset pois mielestäni.

Menikö tunteisiin?

Sovimme, että lopetamme salasuhteen heti jos löydän elämääni rakkauden tai jos jommalle kummalle tulee tunteita. Tämä sopimus meni omalta kohdaltani jossain vaiheessa mönkään. Tunteet hiipivät salaa ja yllättäen. Alkuun ihastuin häneen, se nyt käy helposti. Tunteet kuitenkin vahvistuivat ajan myötä. En osaa oikein määritellä niitä, vahva ihastuminen ja suhteen helppous koukuttivat. Tunteet yllättivät minut täysin, tämän piti olla seksisuhde ilman tunteita ja yhtäkkiä tunteet olivat läsnä. Käyttäisin sanaa rakastunut, jos tämä olisi normaali parisuhde, nyt en uskalla. En uskalla myöntää sitä itselleni, enkä sanoa sitä ääneen. Yritän kieltää vahvimmat tunteeni. Tiedän, että tästä ei koskaan tule oikeaa parisuhdetta. Sen olen tiedostanut alusta asti. Tämän takia en halua ryöpsäyttää tunteitani esille.  

Olen käynyt mielessäni läpi salasuhteen lopettamista monta kertaa. Huomaan aina, että lopettaminen ei ole mikään helppo homma. Tässä suhteessa on niin paljon hyvin toimivia elementtejä, se on houkuttanut jatkamaan. Mahtavaa seksiä, mielenkiintoisia ja avoimia keskusteluja sekä toisaalta omaa vapautta. Muutaman kerran olen yrittänyt lopettaa tämän suhteen. Huonolla menestyksellä. Kerran yritin tapailla yhtä toista miestä, mutta huomasin ajatukseni harhailevan takaisin salasuhteeseeni ja palasin siihen. Salasuhteen lopettamisen ajatteleminen saa minut surulliseksi. Mieleen palaa hyviä yhteisiä muistoja ja hetkiä.

Tunnen vahvaa ristiriitaisuutta. Tiedän, että tämä on väärin. Järki sanoo ihan selkeästi minulle, että lopeta. Koen olevani piriste kuihtuneessa suhteessa, eikä tämä ajatus ole kovin mairitteleva. Toisella olkapäällä huutelee tunteet ja ne ovat vielä toistaiseksi vieneet voiton. Meillä ei ole parisuhdetta, mutta joskus tuntuu siltä. Olen käynyt treffeillä, mutta aina palaan takaisin tähän suhteeseen. Ajattelen aina mukavan miehen kohdatessani, että jos tästä tulisi jotain, joutuisin luopumaan siitä mitä meillä tällä hetkellä on.

Kadutko mitään?

Nyt on mennyt neljä vuotta. Tiedän, että jossain vaiheessa tämä loppuu, en vaan vielä tiedä koska. Olen joskus miettinyt aikaa taaksepäin. Jos nyt tietäisin mihin ensimmäinen kohtaamisemme johtaa, olisinko lähtenyt tähän mukaan. Kyllä minä olisin. Vaikka se kuulostaa kamalan väärältä. Olen kokenut hänen kanssaan niin paljon hyviä hetkiä ja päässyt ihan uusiin sfääreihin monissa asioissa. Päivääkään en vaihtaisi pois. Tunteet vaihtelevat, joskus ne ovat voimakkaampia ja joskus miedompia. Viime aikoina olen niitä tietoisesti yrittänyt työntää syrjään.

Nollast sataan, saat mut kiljumaan.
Vuoristorataa, tää tekee pahaa.
Mä haluun maahan, mut en voi lopettaa.
Me mennään ylös, alas, ylös, alas, ylös, alaaas…
/Evelina: vuoristorataa

profiilikuva
Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja

Kehitysvammaisten seksuaalisuuden tukeminen

Aiemmassa artikkelissani kurkistettiin hieman kehitysvammaisten seksuaalisuuteen.

Kehitysvammaisten seksuaalisuudesta puhuttaessa esiin nousee paljon arvoristiriitoja, joten heidän seksuaalisuuden tukeminen on ensiarvoisen tärkeää.

Kehitysvammaisen seksuaalisuuden tukemisessa olennaisinta on, ettei annettu tieto häiritse herkästi haavoittuvaa psykoseksuaalista kehitystä. Kehitysvammaisen kanssa seksuaalisuudesta keskusteltaessa tavoitteena on usein uskomusten ja väärinkäsitysten oikominen. Tyypillisimpiä aiheita kehitysvammaisten seksuaalikasvatuksessa- ja neuvonnassa ovat parisuhde, rajat ja itsetyydytys.

Kehitysvammaisen kanssa käytävässä seksuaalikasvatuksessa- ja neuvonnassa on otettava huomioon henkilön vastaanottokyky, kehitys ja kommunikointitapa. Annettavan tiedon on oltava konkreettista ja selkeää, myös ympäristön ärsykkeet tulee minimoida. Ärsykkeiden ja virikkeiden minimointi on erityisen tärkeää autisminkirjoon kuuluvien henkilöiden kanssa työskenneltäessä. Kasvatuksessa tulee käyttää tarvittaessa vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä, kuten tukiviittomia, kuvia ja selkokieltä kommunikoinnin tukemiseksi. Mikäli kehitysvammainen asuu asumisyksikössä, seksuaalisuuden tukeminen tulee sisällyttää jokapäiväiseen elämään. Esimerkiksi pukeutumisessa avustaminen, kauneudenhoito ja pesutilanteet ovat arkisia seksuaalisuuden tukemisen toimintoja.

Kehitysvammaiset kuuluvat vähemmistöryhmään, joiden oikeuksia tulee puolustaa kun he eivät siihen välttämättä itse kykene. Seksuaalisuuteen liittyvän syrjinnän, häirinnän ja väkivallan kokemukset liittyvät usein asemaan ja valtaan, sekä yksilötasolla kuin yhteiskunnallisesti. Kehitysvammaiset ovat haavoittuvassa asemassa omien rajallisuuksiensa vuoksi. On tärkeää, että jokainen voi oppia tunnistamaan väkivallan ja häirinnän ilmenemismuotoja, kunhan saavat oppimiseen tukea. Henkilöllä saattaa olla puutteellinen tieto oikeuksistaan tai ymmärryksestä mikä on ”normaalia” ja mikä ei.

Monet eri tutkimukset osoittavat, että noin joka kolmas kehitysvammainen joutuu seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Kaltoinkohtelun tekijä on useimmiten henkilön lähipiiriin kuuluva.

Turvataitokasvatus on tärkeä osa seksuaalikasvatusta ja korostuu kehitysvammaisten kanssa asioidessa. On tärkeää tukea henkilön itsearvostusta ja opettaa hahmottamaan omat rajat koskemattomuuden suhteen, sekä kunnioittamaan toisten asettamia rajoja. Koska tunteiden tunnistaminen ja itsensä ilmaiseminen saattaa olla haastavaa erityisryhmiin kuuluville, ovat tunne- ja turvataidot suuressa roolissa erityisryhmien seksuaalikasvatuksessa. Kehitysvammaisuuteen liittyy usein myös huono paineensietokyky, impulsiivisuus, sekä kielteisten tunteiden voimakkuus, mikä saattaa johtaa aggressiiviseen käyttäytymiseen. Nämä tulee huomioida kehitysvammaisten turvataitokasvatuksessa.

Kehitysvammaisten kokemusmaailmaan kuuluu valitettavasti paljon kokemuksia omasta osaamattomuudesta tai hylätyksi tulemisesta. Turvataitokasvatuksella pyritään vahvistamaan henkilön myönteistä minäkuvaa ja itsetuntoa. Tavoitteena on myös itsesuojelun herättäminen ja elämäntaitojen vahvistaminen. On syytä muistaa, että turvataitokasvatus on erittäin tärkeää ja jokaisen aikuisen vastuulla.

Kirjoittaja: Heidi
Lähihoitaja, sosionomi ja seksuaalineuvoja

Seksuaalinen haluttomuus

Seksi on iloinen asia, siitä nauttiminen tuo elämään iloa ja positiivista energiaa. Kaikki eivät kuitenkaan halua seksiä. Seksuaalisesta haluttomuudesta kärsivältä puuttuu seksuaalinen halu ja seksuaaliset mielikuvat kokonaan tai ne ovat vähäisiä. Haluttomuus voi tehdä onnettomaksi ja heijastua tätä kautta myös muille elämän osa-alueille. Heikentynyt halu voi koskea kaikkia kumppaneita tai toimintoja, jolloin haluttomuus on kovin kokonaisvaltaista. Haluttomuus voi myös rajoittua omaan kumppaniin tai johonkin tiettyyn toimintoon. Esimerkiksi joku haluaa harrastaa itsetyydytystä, mutta ei yhdyntää.

Parisuhteiden kohdalla voidaan puhua seksuaalisten halujen eriparisuudesta. Toinen haluaa vähemmän seksiä kuin toinen ja tästä saattaa muodostua ongelma. Haluttomuus vaikuttaa parisuhteen hyvinvointiin, seksielämä hiipuu pikkuhiljaa, usein myös muu kosketus ja läheisyys vähenevät tämän myötä. Haluttomuus voi kehittyä parisuhteessa salakavalasti. Pari voi yhtäkkiä havahtua siihen, että läheisyyttä ei ole ja parisuhde voi huonosti. Tähän tilanteeseen ajaudutaan usein ruuhkavuosien aikana, työt, lapset, omat sekä lasten harrastukset vievät kaiken ajan. Parisuhteelle, läheisyydelle ja kosketukselle ei ole riittävästi aikaa. Haluttomuus voi johtaa jopa eroon, jos parisuhdetta ei hoideta. Ajoittainen haluttomuus on ihan tavallista, mutta jos halutomuus jatkuu pitkään ja muodostaa parisuhteessa ongelman jommalle kummalle, sitä kannattaa alkaa hoitamaan.

Avoin puhuminen kumppanin kanssa on tärkeää. Kaikki lähtee haluttomuuden tunnustamisesta, jonka jälkeen sitä voidaan alkaa hoitamaan. Puhuminen on vaikeaa, pitää tunnustaa omalle rakkaalleen, että seksi ei enää kiinnosta. Monella voi olla pelko parisuhteen loppumisesta jos ottaa asian puheeksi. Ilman avointa keskustelua ongelmat kuitenkin pahenevat ja ongelmavyyhti kasvaa kasvamistaan. Jos pari ei halua tehdä asialle mitään, pitää miettiä riittääkö ystävyys, kiintymys ja yhteinen elämä kämppiksinä parisuhteeksi. Ilman seksiä.

Naisilla seksuaalinen haluttomuus on lisääntynyt 2000 -luvulla, miehillä tätä muutosta ei ole havaittavissa. FINSEX -tutkimuksen mukaan melko usein seksuaalisen halun puutetta kertoi kokeneensa vuonna 2015 42 prosenttia naisista ja 15 prosenttia miehistä.  Halun puute on naisilla lähes kolme kertaa yleisempää kuin miehillä. Halun puute oli lisääntynyt varsinkin avio- ja avoliitoissa olleilla naisilla. Joka toinen avioliitossa ollut nainen raportoi kokevansa melko usein seksuaalisen halun puutetta. Tässä kirjoituksessa käsitellään naisen seksuaalista haluttomuutta ja sen syitä.

Syitä haluttomuuteen

Seksuaalinen haluttomuus voi johtua monesta asiasta, eikä syyn löytäminen ole aina helppoa. Syy voi löytyä naisesta itsestään, fysiologiasta, kumppanista, parisuhteesta tai elämäntilanteesta.

Naisen huono seksuaalinen itsetunto vaikuttaa suuresti haluttomuuteen. Jos on ongelmia itsetunnon kanssa, se heijastuu seksielämään. Nainen ei koe itseään kauniiksi, seksikkääksi ja halutuksi, vaan näkee itsessään pelkkiä virheitä. Hän ei uskalla harrastaa seksiä valot päällä, miettii koko ajan miltä näyttää ja mitä kumppani hänestä ajattelee. Lopulta tämä voi käydä niin raskaaksi, että nainen alkaa välttelemään intiimejä tilanteita kokonaan. Jatkuva stressi ja väsymys karkottavat halut monella. Stressaavan työpäivän jälkeen kun hoitaa kotityöt, lapset harrastuksiin ja takaisin, sitten vielä vähän työ- tai opiskeluhommia, niin uupumus voi olla melkoinen. Silloin ei enää jaksa ajatella seksiä. Jos tämä kiire jatkuu pitkään, se vaikuttaa haluun ja parisuhteeseen.

Fysiologisesti seksuaaliseen haluun vaikuttavat aivojen välittäjäaineet, sukupuolihormonit ja mahdolliset sairaudet. Seksuaalista halua voimistava välittäjäaine on dopamiini. Estrogeeni ja testosteroni avustavat dopamiinin vapautumista aivoissa eli näiden hormonien lasku voi vaikuttaa haluihin. Hormonaalisten ehkäisymenetelmien kohdalla haluttomuuden esiintyminen on yksilöllistä, joillakin hormonivalmisteet aiheuttavat haluttomuutta ja toisilla ei mitään vaikutusta. Ehkäisymenetelmiä on monenlaisia, joskus menetelmän vaihtaminen toiseen voi auttaa. Hormonihoito vaihdevuosioireiden hoitoon tuo monelle positiivisia vaikutuksia. Vaihdevuosien aikana estrogeenipitoisuuden lasku voi aiheuttaa limakalvojen kuivumista ja emättimen kostuminen heikkenee. Kuiva emätin aiheuttaa yhdyntäkipuja ja vähentää haluja.

Monet pitkäaikaiset sairaudet ja krooninen kipu vaikuttavat seksuaaliseen halukkuuteen. Esimerkiksi masennus, sydän- ja verisuonisairaudet sekä syöpäsairaudet vaikuttavat seksuaalisuuteen. Myös osa sairauksiin käytettävistä lääkkeistä heikentävät seksuaalista halua, kuten mielialalääkkeet, ehkäisypillerit, kipulääkkeet, nesteenpoistolääkkeet ja antihistamiinit. Haluttomuuden taustalla voi olla myös traumaattisia kokemuksia, jotka voivat estää seksuaalisen toiminnan kokonaan.

Seksuaalisen haluttomuuden taustalla voi olla huono parisuhde. Seksuaaliset mielikuvat ja ajatukset ovat olemassa, mutta ne kohdistuvat muihin kuin omaan kumppaniin. Oma kumppani ei kiihota, eikä häneen halua enää edes koskea. Jos seksi on ollut huonoa, eikä se tyydytä naisen tarpeita, niin tämä ei houkuta haluamaan. Tässä voi taustalla olla parisuhteen toimivuuteen liittyviä ongelmia, jotka ovat kehittyneet ajan myötä. Syitä voivat olla arvostuksen ja positiivisen palautteen puute, yhteisen ajan ja romantiikan puute ja miehen uskottomuus. Jos nainen ei halua seksiä ja mies painostaa siihen, se voi pahentaa haluttomuutta. Seksin harrastamisesta tulee paineita ja nainen alkaa välttelemään kaikenlaista kosketusta ajatellen, että se saattaa johtaa seksiin.

Haluttomuuden hoito

Jos seksuaalisen halun vähäisyys on ongelma itselle tai parisuhteelle, niin avoin keskustelu kumppanin kanssa on tärkeää, Haluttomuuden tunnustaminen itselle ja kumppanille on jo iso askel eteenpäin. Jos asiasta ei keskustella, ongelmat kasaantuvat, kunnes on liian myöhäistä ja ollaan jo allekirjoittamassa eropapereita. Seksistä puhuminen ei ole helppoa, varsinkin jos siinä on ongelmia. Toisen syyttely ei johda ratkaisuihin, vaan avoin keskustelu ja toisen aito kuunteleminen vievät asiaa eteenpäin. Syyttelyn ja painostamisen kautta haluton vetäytyy yhä enemmän kuoreensa ja alkaa jopa välttelemään kumppaniaan. Parasta ensihoitoa on parisuhteen kommunikaation ja vuorovaikutuksen parantaminen.

Seksuaalisen halun säilymisen kannalta on tärkeää, ettei harrasta seksiä vastoin omaa tahtoaan. Kyky ja rohkeus sanoa “ei” on olennainen osa seksuaalisen halun säilymisessä. Myös seksiä haluavan kumppanin kyky kunnioittaa seksiä haluamattoman kieltäytymistä on tärkeää. Nämä tekijät ovat tärkeitä myös siinä kohtaa, kun yritetään löytää halua uudelleen.  Haluttomuutta voi itse hoitaa esimerkiksi yhteisen ajan lisäämisellä; lemmenlomat, kiireettömyys, seksivälineet, eroottisen materiaalin katselu, esileikit ja seksin leikillisyys voivat tuoda suhteeseen uutta kipinää. Joskus ratkaisu voi lopulta olla eroaminen kumppanista, jos mikään muu ei auta.

Haluttomuuden hoito riippuu aina siitä, mikä syy taustalla on. Syyt voivat olla monimutkaisia ja alkuun niitä ei pystytä edes nimeämään. Jos omat avut eivät riitä, apua kannattaa hakea seksuaalineuvonnasta tai -terapiasta. Siellä tehdään yhdessä töitä syiden selvittämiseksi ja etsitään ratkaisuja ongelmiin. Terapiassa voidaan pureutua itsetunnon ja parisuhteen ongelmiin. 

Lähteet:
Kontula, O. & Sandberg, T. 2012. Halut jäissä? Naisten seksuaalisen halun puute.
FINSEX-tutkimus 2015.
Terveyskirjasto. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00493

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Täältä pääset tutustumaan ihanaan verkkokauppaamme.

Naiset ovat ihania, aina ja ikuisesti

Seksuaalisuus ei häviä mihinkään, vaikka mittariin tulee lisää vuosia. Seksuaalisuudesta ja seksistä voi nauttia niin pitkään kun hyvältä tuntuu. Ikä tuo naiselle itsevarmuutta ja rohkeutta toteuttaa itseään. Nainen voi olla rohkeampi kuin koskaan ennen, eikä tarvitse enää ajatella mitä muut ajattelevat. Itsevarma nainen tietää mitä haluaa ja osaa vaatia sitä. Vanhemmiten yhdyntäkeskeisyys voi väistyä ja tärkeämmäksi tulevat muut seksuaalisuuden toteuttamisen muodot, kuten läheisyys, halaukset, suukottelu ja flirttailu. Nämä tuottavat yhtä lailla seksuaalista nautintoa.

Roolit muuttuvat iän myötä, naisesta voi tulla isoäiti ja työrooli vaihtuu eläkeläisen rooliin. Ruuhkavuodet tasaantuvat. Tällöin naisella on aikaa tutustua rauhassa omaan seksuaalisuuteensa. Mielessä voi pyöriä, mitä vielä haluaa omalta elämältään. Mitkä asiat haluaa pitää ennallaan ja haluaako elämäänsä jotain uutta sisältöä ja kipinää. Jos nainen on ollut aiemmin aktiivinen seksin suhteen, niin todennäköisesti tämä aktiivisuus säilyy myös vanhemmalla iällä, jos vaan toimintakyky sen sallii.

Seksuaalinen aktiivisuus voi myös vähentyä iän mukana. Vastaan voi tulla erilaisia sairauksia, lääkkeitä sivuvaikutuksineen tai seksuaalitoiminnan häiriöitä. Nämä vaikuttavat toimintakykyyn ja tätä kautta seksuaalisuuteen. Toimintakyvyn heikentyminen haastaa löytämään erilaisia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta. Fyysisen toimintakyvyn lisäksi seksuaalisuuteen vaikuttaa vahvasti henkinen puoli. Jos mieli voi huonosti, se vaikuttaa herkästi seksuaalisuuteen.

Nainen on kuin viini, paranee vanhetessaan.

Mitä ikä tuo tullessaan?

Vuodet opettavat, ikä tuo elämään paljon hyviä asioita. Elämänkokemus auttaa päästämään irti seksuaalisista estoista ja seksuaalielämästä voi nauttia estottomammin. Itsevarmuus ja rohkeus vapauttavat tunnelmaa. Sosiaaliset tekijät vaikuttavat, avioero tai leskeys muuttaa elämän täysin. Yksinäisyys voi olla monen arkea. Yksin ollessa seksuaalisuuden toteuttaminen ei ole enää niin helppoa kuin parisuhteessa ja uuden kumppanin löytäminen voi olla vaikeaa.

Jossain vaiheessa elämää naiset saattavat törmätä seksuaalitoimintojen häiriöihin. Yleisimpiä häiriöitä ikääntyvillä naisilla ovat haluttomuus, vaikeudet saada orgasmi ja emättimen kuivuus. Nämä ongelmat ovat varsin yleisiä. Seksuaalisen halun puute on lisääntynyt vuosi vuodelta, vuodesta 1992 vuoteen 2015 melko usein halun puutetta kokevien osuus on naisilla kasvanut 14 prosenttia. Haluttomuuteen ja orgasmivaikeuksiin voi hakea apua seksuaalineuvojalta tai –terapeutilta.

Emättimen kuivuus voi tehdä yhdynnästä epämiellyttävän ja jopa kivuliaan, tähän hyvänä apuna on liukuvoide. Erilaisten liukuvoiteiden kokeilu voi tuoda muutenkin mielenkiintoa seksielämään. Yhdessä kumppanin kanssa voi kokeilla erilaisia ja erimakuisia liukuvoiteita. Lisätietoa liukuvoiteista löydät artikkelista hyvä liukkari, parempaa seksiä. Ja erilaisiin liukuvoiteisiin pääset tutustumaan täältä.

Ikä vaikuttaa luonnollisesti kehoon. Ihon kimmoisuus vähenee ja ihoon tulee ryppyjä. Paino voi nousta helpommin kuin ennen. Luut ja lihakset heikkenevät pikkuhiljaa. Virtsa- ja sukupuolielimet veltostuvat ja kuivuvat, näistä voi aiheutua virtsankarkailua ja yhdyntäkipuja. Rintojen kimmoisuus vähenee, rinnat alkavat roikkua. Nämä ovat näkyviä muutoksia ja saattavat joskus pysäyttää peilin ääreen. Peilin ääressä onkin hyvä välillä pysähtyä ja tarkastella omaa kehoaan. Katsoa ja kosketella, mikä on muuttunut ja miten se vaikuttaa omiin ajatuksiin. Asioiden hyväksyminen pitää itsetunnon kohdallaan ja vaikuttaa positiivisesti seksielämään. Jos pitää itseään seksikkäänä, niin silloin on seksikäs. Seksikkyyteen ei vaikuta pelkästään ulkoiset tekijät, vaan siihen vaikuttaa oma ajatus itsestä ja se, miten itsensä kantaa. Keho vanhenee, mutta mielen ei tarvitse. Rypyt ja ohentuneet hiukset eivät vaikuta siihen, kuinka viehättäväksi itsensä kokee.

Vaihdevuodet

Vaihdevuodet tulevat naisilla väistämättä vastaan jossain vaiheessa. Ne alkavat keskimäärin 51 -vuotiaana, vaihtelu voi tosin olla jopa 40 – 60v. Ovulaatiot loppuvat, estrogeenituotanto hiipuu ja kuukautiset loppuvat. Vaihdevuodet aiheuttavat erilaisia oireita, esimerkiksi puuskittaista hikoilua, kuumia aaltoja, unihäiriöitä, ärtyneisyyttä, painon nousua, itkuherkkyyttä ja haluttomuutta. Estrogeenin puute aiheuttaa emättimen limakalvon ohenemista, joka saa aikaan emättimen kuivuutta, joskus kirvelyä ja yhdyntäkipuja.

Vaihdevuosien hoitoon voidaan käyttää estrogeeniä. Tämän avulla oireet lievittyvät ja se parantaa elämänlaatua. Hormonikorvaushoidosta voi tulla kuitenkin sivuvaikutuksia, kuten painon vaihtelua, rintojen arkuutta, päänsärkyä, mielialamuutoksia ja vuotoja. Estrogeenihoitoon liittyy pieni laskimoveritulpan riskin lisääntyminen. Aivohalvauksen riski kasvaa iän myötä, ja vaihdevuosien hormonihoidot lisäävät tätä riskiä, erityisesti 65. ikävuoden jälkeen. Hormonihoidolla on vaikutuksia sekä sydän- ja verisuonisairauksien että eri syöpäsairauksien esiintyvyyteen. Kaikille hormonihoito ei sovi ollenkaan.

Vaihdevuosien aikana kannattaa panostaa omaan hyvinvointiin. Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja muut mieltä virkistävät asiat vievät ajatuksia pois häiritseviltä oireilta. Runsas kahvinjuonti, voimakkaasti maustetut ruuat ja tupakointi pahentavat vaihdevuosioireita, joten näitä kannattaa välttää. Jos ainoa oire on emättimen kuivuus, hoidoksi voivat riittää paikalliset lääkevalmisteet, emätinpuikot tai -voiteet sekä liukuvoiteet.

Lantionpohjalihakset

Lantionpohjalihaksia kutsutaan myös rakkauslihaksiksi, koska niiden kunto vaikuttaa seksielämään. Ne toimivat lattiana lantion sisäelimille, pitävät virtsarakon, sukupuolielimet ja suoliston paikoillaan sekä emättimen ja peräsuolen kiinni. Lihasten hyvä kunto vaikuttaa myös virtsanpidätyskykyyn ja ryhtiin. Iän myötä lihasten kunto heikkenee, jossei niitä treenaa. 

Ensin on tärkeää oppia tunnistamaan oikeat lihakset. Selinmakuulla, polvet koukussa pystyy hyvin rentoutumaan ja tunnistamaan lihasten liikkeet. Aloita lihasten jännittäminen takaosasta eli peräaukon suulta, jännitä peräaukkoa ihan kuin pidättelisit ilmavaivoja ja rentouta, tee sama uudelleen. Seuraavaksi kokeile jännittää etuosa eli rypistä emätintä supuksi, voit laittaa sormet emättimeen ja testata sormitestillä jännitätkö oikeita lihaksia. Jos puristus tuntuu sormissa, niin teet oikeita lihaksia. Jos ei mitään tunnu, se voi myös kertoa lihasten huonosta kunnosta. Tämän jälkeen rentouta, ja tee sama uudelleen. Takaosan jännittäminen on yleensä helpompaa kuin etuosan, mutta siitä se lähtee kun jonkin aikaa rypistelee. Sitten jännitä peräaukko, emätin ja rentouta, toista tämä viisi kertaa ja pidä tauko.

Lihasten rentouttaminen on yhtä tärkeää kuin lihasten treenaaminen, jotta pääsee hyviin tuloksiin. Rentouttaminen on asia, joka joskus unohdetaan. Lihasten ylijännittymisen seurauksena voi jopa tulla virtsankarkailua, koska lihakset eivät osaa oikeassa tilanteessa supistua. Kun lihakset ovat tulleet tutuksi, voit alkaa tekemään erilaisia lihasten kestovoima- ja nopeusharjoitteita. Treenaamiseen on olemassa myös hyviä apuvälineitä, niihin pääset tutustumaan täältä.

Itsetyydytys

Jotkut naiset elävät yksin, he ovat joko eronneet tai heistä on tullut leskiä. Uuden kumppanin etsiminen voi tuntua vaikealta. Yksinäisyys haastaa miettimään, miten toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Yksi ihana keino toteuttaa sitä on itsetyydytys. Finsex -tutkimuksen mukaan suomalaisten yhdynnät ovat vähenemässä, mutta itsetyydytyksestä on tullut yhä suositumpaa. Itsetyydytysaktiivisuus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä.

Ennen peloteltiin itsetyydytyksen vaaroista ja itsetyydytys koettiin häpeälliseksi, varsinkin naisten tekemänä. Tästä ollaan onneksi tultu eteenpäin ja naiset saavat vapaasti nauttia itsestään. Itsetyydytyksessä ei ole mitään likaista tai hävettävää. Se rentouttaa, aiheuttaa mielihyvää ja nautintoa. Vuonna 2015 ikäryhmässä 55 – 64 -vuotiaat 40% naisista ja ikäryhmässä 65 – 74 -vuotiaat yli 20% naisista oli tyydyttänyt itseään viimeisen kuukauden aikana. Trendi on nouseva, ja miksei olisi, mukavaa puuhaa.

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Näinhän se on, nuorena opitut asiat ovat vanhempana hallussa. Jos on nuorena ollut seksuaalisesti aktiivinen, niin todennäköisesti sama meno jatkuu vanhempanakin. Vanhempien naisten itsetunto voi olla parempi ja seksielämä voi olla parasta ikinä. Estot ovat hävinneet ja voi keskittyä omaan nautintoon. Pitkässä parisuhteessa hyvä seksielämä voi säilyä, jos pari pystyy puhumaan asioista avoimesti. Kannattaa keskustella mistä toinen nauttii ja mistä ei. Jos vastaan tulee seksuaalitoiminnan häiriöitä, myös niistä on hyvä puhua. Jos niitä alkaa salailemaan, siinä kärsii ensin seksielämä ja sitten koko suhde.

Sairaudet voivat vaikuttaa seksuaalisuuteen, tietoisuus siitä auttaa paria löytämään uusia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta. Luopuminen yhdyntäkeskeisyydestä voi tehdä hyvää. Läheisyys, halaukset, suukottelu, hieronta, käsien käyttö ja suuseksi laajentavat seksuaalisuuden kenttää. Koskaan ei tiedä mihin suuntaan seksuaalisuus iän myötä kehittyy. Ikä voi vapauttaa ja tuoda tullessaan villejä vuosia. Toisaalta toimintakyvyn heikkeneminen ja haluttomuus voivat kuihduttaa seksielämää.  Kaikki naiset ovat joka tapauksessa ihania, aina ja ikuisesti.

Otin tietoisen riskin kun hairahdin, olin vanha nainen hunningolla.

Lähteet:

https://www.pkkansanterveys.fi/wp-content/uploads/2016/05/PDF-Opaslehtinen-ik%C3%A4%C3%A4ntyv%C3%A4n-naisen-seksuaalisuudesta-tulostusversio-2.pdf

https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00179

FINSEX -tutkimus 2015

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Täältä pääset tutustumaan ihanaan verkkokauppaamme.

Intohimon liekki esiin esileikillä

Seksiin kuuluu leikillisyyttä, hellyyttä, läheisyyttä, suudelmia, suuseksiä, yhdyntää ja nautintoa. Hyvässä seksissä on kaikkea tätä, limittäin ja lomittain. Tuoreessa parisuhteessa seksi on kiihkeää ja uutuuden viehätys pitää uteliaisuuden yllä ihan luonnostaan. Tutustutaan toisen kehoon ja sen reaktioihin, kokeillaan mitkä asiat tuottavat mielihyvää ja nautintoa. Pitkässä parisuhteessa seksi voi muuttua rutiininomaiseksi ja tylsäksi, silloin on hyvä pysähtyä miettimään, miten seksielämää voisi piristää. Asian puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa, mutta ehdottomasti kannattavaa jos haluaa asiaan parannusta. Uteliaisuus ja leikillisyys auttavat pitämään intohimon liekkiä yllä pitkissäkin parisuhteissa. Seksielämää voi piristää kokeilemalla jotain uutta, karkaamalla seksilomalle tai vaikkapa erilaisten esileikkien avulla. Parhaimmillaan onnistunut esileikki parantaa nautintoa, matka huipulle on täynnä odotusta ja jännitystä.

Perinteisesti on ajateltu, että esileikki alkaa 15 minuuttia ennen yhdyntää ja vain naiset haluavat sitä. Tämä ei pidä paikkaansa, leikitellä voi vaikka koko päivän tai koko viikon. Ja kyllä, on olemassa miehiä, jotka todellakin pitävät esileikistä. Kaikki eivät tietenkään esileikkejä kaipaa, jotkut haluavat suoraan toimintaan. Tästä kannattaa avoimesti keskustella kumppanin kanssa ja selvittää mitä toinen haluaa. Esileikki valmistaa mieltä ja kehoa kohti yhdyntää. Mieli rentoutuu ja keho kiihottuu. Esileikkiin kannattaa yhdistää paljon kosketusta, se lisää oksitosiinin eritystä, joka kertoo mielihyvästä. Koskettaa voi eri tavoin, hellä hipaisu ohimennen, pitkä halaus tai jalkahieronta.

Esileikki on leikittelyä, kiusoittelua ja flirttailua kumppanin kanssa. Joskus se johtaa yhdyntään nopeammin, joskus se on lupaus tulevasta. Aloin miettimään erilaisia esileikkejä. Mielikuvia alkoi tulemaan ja listasin niitä ylös, tässä niistä osa. Toivottavasti löytyy jokaiselle jotakin.

Esileikit pidemmän kaavan mukaan

Esileikin voi aloittaa aamulla suudelmalla ja kuiskaamalla kumppanille, että haluan sut illalla. Työpäivän aikana leikittelyä ja kiusoittelua voi jatkaa lähettämällä tauoilla vihjailevia viestejä kumppanille. Kotiin tullessa kannattaa hoitaa häiritsevät kotityöt alta pois ja vähän vielä venyttää ja pitkittää tilannetta. Minun mielikuvani jatkuu näin: kumppani lähestyy takaapäin ja laittaa kädet ympärille, suutelee niskaa ja korvalehtiä. Hän alkaa hyväilemään hellästi vaatteiden päältä, antaa käsien vaeltaa. Monille naisille toimii rintojen hyväily sekä kiusoittelevat käynnit reiden sisäpinnoilla. Ihailevat sanat ja katseet saavat himot heräämään. Tätä ei tarvitse vetää överiromanttiseksi ja hunajaiseksi, jos se ei tunnu omalta. Jollain tavalla on kuitenkin hyvä viestittää, että haluaa toista enemmän kuin mitään muuta.

Toinen houkutteleva pidemmän kaavan esileikki on tapaaminen pitkäaikaisen kumppanin kanssa kahvilassa/ baarissa/ pubissa. Tapaamisen käsikirjoitukseen kuuluu, että pari ei tunne toisiaan etukäteen, vaan tapaa muka ensimmäistä kertaa. Tässä pääsee heittäytymään jännittävään roolileikkiin. Tämä voi kiihottaa tuomalla tilanteeseen leikillisyyttä ja uutuuden viehätystä. Ilta voi jatkua tapaamisen jälkeen yhteiseen kotiin tai hotelliin, jossa voi sitten katsoa, mihin ilta johtaa.

Eroottinen hieronta on mahtava esileikki, tähän kannattaa myös varata aikaa. Siinä voi nopeasti tunti tai pari vierähtää nautinnollisen hieronnan parissa. Hieronta vaatii myös esivalmisteluja, joten esileikki voi alkaa jo illan suunnitteluvaiheessa. Eroottisesta hieronnasta voit lukea lisää täältä.

Välitön esileikki

Jos ei halua edetä pitkän kaavan mukaan, voi esileikin hoitaa nopeammin. Esileikiksi voi riittää se, että näyttää kumppanille tavalla tai toisella, että haluaa häntä eniten kaikista maailman ihmisistä. Flirttaileva katse tai hellä kosketus ilman sanoja voi saada toisen kiihottumaan ja sitten se on jo menoa. Jotkut kiihottuvat tuhmista puheista tai fantasioiden kertomisesta kumppanille. Joitain fantasioita voi yhdessä miettiä olisiko ne mahdollista myös toteuttaa. Pornon katsominen yhdessä voi kiihottaa monia ja saa tilanteen nopeasti etenemään. Joskus ei tarvita mitään erillistä esileikkiä tai lämmittelyä, vaan ns. pikapano on se, mitä kumpikin haluaa.

Erilaiset rakkauspelit toimivat hyvänä lämppärinä, esimerkiksi kahden kesken -rakkauspeli. Tässä pelissä on erilaisia tehtäviä ja kysymyksiä, jotka johdattelevat nopeasti oikeanlaiseen tunnelmaan. Kysymysten avulla tulee käytyä kumppanin kanssa läpi asioita, joita ei muuten tulisi kysyttyä. Tässä pelissä oppii kumppanista paljon uusia asioita.

Kauniit alusasut virittävät hyvin tunnelmaan. Ne tuovat itseluottamusta ja kumppanin himot kasvavat niitä ihastellessa. Alusasut voi ostaa vaikka salaa ja yllättää kumppani niihin pukeutumalla. Vaatteet voi riisua niin viettelevästi kuin itsestään parhaalta tuntuu. Tässä kohtaa älä moiti omaa kehoasi, se latistaa tunnelman nopeasti. Kanna kehosi itsevarmasti ja ylpeästi, olet ihana!

Syttyikö liekki?

Tässä oli muutama esileikki, toivottavasti jonkun leikin kohdalla syttyi liekki ja haluat kokeilla näitä yhdessä kumppanin kanssa. Esileikkejä voi keksiä omien halujen mukaan ja kokeilla uusia asioita, mielikuvitus vaan peliin. Leikillisyys voi jatkua myös yhdynnän jälkeen, joka voi johtaa toiselle kierrokselle joko yhdynnän tai vaikkapa suuseksin muodossa. Leikillisyys ja avoin puhe parantavat seksikokemuksia ja pitävät intohimon liekkiä kauemmin palamassa.

Hyvänä esileikkinä toimii myös jutun kirjoittaminen esileikistä 😉

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki.
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Eroottinen hieronta

Hieronta tuntuu ihanan rentouttavalta, eikö vaan? Hieronnan aikana ajatukset irtautuvat hetkeksi arjen kiireestä ja stressistä. Jos haluat astetta intiimimmän kokemuksen, niin kokeile kumppanisi kanssa eroottista hierontaa. Sen aikana ei todellakaan tule mietittyä seuraavan päivän aikataulua tai kauppalistaa, vaan ajatus keskittyy täysin omaan nautintoon ja toisaalta mielihyvän tuottamiseen toiselle. Eroottinen hieronta toimii hyvänä esileikkinä, voitte itse päättää mihin se johtaa. Hierontaan kannattaa käyttää runsaasti aikaa, tämä on mahtava tilaisuus tutustua rauhassa toistenne vartaloihin. Tästä kirjotuksesta löydät hyviä vinkkejä eroottisen hieronnan toteuttamiseen.

Valmistautuminen nautintoon

Ensin tehdään ostoslista. Ensimmäinen ja tärkein ostos on ehdottomasti hierontaöljy. Voitte varata tähän esimerkiksi baby oilia, joka on edullinen ja hajusteeton öljy. Jos haluatte ihanalta tuoksuvia silkkisen pehmeitä hierontaöljyjä, niin tässä pari suositusta: Shungan hierontaöljyt miellyttävät aisteja, tuoksuja löytyy mm. mansikka & shampanja ja eksoottiset hedelmät. Nämä hierontaoljyt sisältävät kylmäpuristettua manteliöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, seesaminsiemenöljyä ja avocadoöljyä. Lisäksi safloriöljyä, ylang-ylang ja yohimbe uutetta sekä E-vitamiinia. Öljy liukuu hyvin, eikä jätä rasvaista tunnetta iholle. On olemassa myös laadukkaita tuotteita, joissa on yhdistettynä sekä hierontaöljy että liukuvoide, niitä voi turvallisesti käyttää myös intiimialueelle.

Musiikki toimii aina, myös eroottisen hieronnan taustalla. Voitte etukäteen tehdä soittolistan, johon valitsette molempia miellyttäviä kappaleita. Valaistusta kannattaa säätää hieman hämärälle. Ja kynttilöitä! On ihanaa laittaa ympärille palamaan tuoksukynttilöitä tai voitte kokeilla vaikka hierontakynttilöitä. Soijapohjaisista kynttilöistä saatte ihanan lämmintä hierontavoidetta, samalla kun huoneesta tulee  miellyttävän tuoksuinen. Sängylle kannattaa varata hierottavan alle iso pyyhe, ettei sänky hieronnan aikana täysin öljyynny. Hierontaan kannattaa varata kunnolla aikaa, niin että molemmat ehtii hieroa toisensa kaikessa rauhassa.

On tärkeää, että huone on tarpeeksi lämmin hieronnan aikana. Puhelimet kannattaa ehdottomasti laittaa äänettömälle, ettei tule häiriötekijöitä nautinnon keskelle. Voitte varata yhteiseen hetkeenne myös kuohuvaa ja pientä naposteltavaa. Hieronnan jälkeen tai välissä voitte kohottaa maljat toisillenne, syödä viinirypäleitä, erilaisia juustoja ja pieniä suolapaloja.

Nyt on valmistelut tehtyinä, siirrytään itse asiaan.

Hieronta

Päättäkää kumpi heittäytyy ensin hierottavaksi ja sitten vaan nauttimaan. Hieroja voi auttaa hierottavaa ottamaan vaatteet pois, vaatekappale kerrallaan, hitaasti ja flirttaillen. Hierojan vaatetus voi olla hierottavan toiveiden mukainen, voi olla täysin alasti tai päälle voi jättää jotain pientä ja eroottista. Hierottava voi käydä sängylle ensin vatsalleen. Hierontaöljy kannattaa olla koko ajan käden ulottuvilla, jotta sitä saa hieronnan aikana lisättyä. Kun sitä on tarpeeksi, se tekee kokemuksesta huomattavasti miellyttävämmän ja kädet liukuvat vartalolla paljon sujuvammin. Seuraavaksi vinkkejä hierojalle eroottisen hieronnan toteuttamiseen.

Ensin voit kosketella hierottavan hiuksia ja hieroa hetken päänahkaa. Tämä tuntuu taivaallisen hyvältä. Kaada sitten hierontaöljyä selän päälle. Kuljeta käsiä niskan ja hartian seudulle, käsivarsiin ja selän alueelle. Voit käyttää hieronnassa voimaa, mutta muista, tässä ei tehdä lihashuoltoa. Tavoitteena on tuottaa nautintoa sekä kiihottaa ja rentouttaa. Tee hitaita liikkeitä, toista uudelleen ja uudelleen, kuljeta käsiä pitkin ylävartaloa. Voit välillä suudella hierottavaa, näykkiä korvalehteä ja kuiskailla korvaan ihania asioita. Käsissä voit edetä sormiin asti, käy jokainen sormi läpi, hiero ja pyörittele.

Sitten voit pikkuhiljaa siirtyä alaspäin. Jos mahdollista, pidä toinen käsi koko ajan kiinni hierottavassa, ettei kosketus missään välissä katkea. Voit siirtyä hierottavan taakse. Kaada hierontaöljyä jalkojen päälle. Anna kätesi liukua pitkin jalkoja, voit hieroa myös jalkapohjat ja varpaat jos hierottava haluaa. Pidä otteesi varmana, mutta pehmeänä. Käy jalat läpi ja kuulostele miltä se hierottavasta tuntuu, voit välillä kysyä miltä tekemäsi asiat tuntuu. Harhaile sisäreisissä, etene sieltä pikkuhiljaa pakaroihin. Tee liikkeet kaikessa rauhassa ja anna hierottavan nauttia. Voit vielä palata hieromaan selkää ja taas pakaroihin. Voit suudella pakaroita ja sisäreisiä, ihan koko vartaloa. Jos nainen on hierojana, voit käyttää apuna rintojasi, kuljeta niitä pitkin hierottavan vartaloa. Etene fiiliksen mukaan.

Kun olet valmis siirtymään intiimialueelle, tee se hitaasti ja varmista, että liukastetta on tarpeeksi. Varmista, että käyttämäsi hierontaöljy sopii intiimialueella käytettäväksi. Hierottava on edelleen vatsallaan. Voit siirtyä pakaroiden hieronnan kautta peräaukon ja välilihan seudulle. Tässä kohtaa voit myös mennä harhailemaan etupuolelle. Jos haluatte, vatsan alle voi laittaa tyynyn, jonka avulla harhailu on vielä helpompaa. Hitaita vetoja edestä taakse. Tässä kohtaa hierottava voi olla jo todella kiihtyneessä tilassa. Ja varmasti myös hieroja.

Kun siltä tuntuu, kuiskaa hierottavalle, että voi kääntyä selälleen. Aloitetaan taas ylhäältä, ensin öljyä ja sitten anna käsien kulkea rintakehällä ja käsivarsissa. Naisen rintoja voi hyväillä. Paljon! Pyöritellä nännejä ja hyväillä rintoja. Moni nainen kiihottuu rintojen hieronnasta. Pikkuhiljaa voit siirtyä vatsan kautta jalkoihin, sisäreisiin ja sieltä intiimialueelle. Tee nämä vaiheet hitaasti. Miehen penistä ja kiveksiä voi hieroa pehmeästi, pitkillä liikkeillä. Nainen voi nauttia häpyhuulien hieromisesta, välillä käyden klitoriksen päässä ja emättimen aukolla. Muista klitoriksen kohdalla hellä ja pehmeä kosketus. Sormia voi viedä myös emättimen sisään ja tehdä siellä taikojaan. Ja muistithan taas liukkarin? Kukaan ei kiellä käyttämästä suuta apuna tässä hieronnan loppuvaiheessa. Tässä kohtaa voi orgasmi olla lähellä. Voitte edetä orgasmiin asti jos haluatte tai sitten voitte päättää hieronnan yhteisestä sopimuksesta. Hieronta voi päättyä suuseksiin tai yhdyntään, ihan miten tilanne teitä vie.

Kun toinen on hierottu ja saateltu kenties huipulle, voitte vaikka kohottaa maljat toisillenne ja ottaa pientä välipalaa. Keskustelkaa miltä hieronta tuntui ja mikä tuntui erityisen hyvältä. Pienen lepohetken jälkeen vaihtakaa rooleja, hieroja pääsee nauttimaan hierottavana olemisesta.

Aistien talo

Jos haluatte kumppanisi kanssa tutustua syvällisemmin eroottisen hieronnan maailmaan, voitte osallistua esimerkiksi Aistien talon eroottisen hieronnan workshoppiin. Tämä sopii mainiosti kaikille rohkeille pareille, jotka haluavat jännitystä elämään. Workshopista saa hyviä vinkkejä eroottisen hieronnan toteuttamiseen ja siellä pääsee sitä myös kumppanin kanssa harjoittelemaan. Ensin kouluttajat näyttävät esimerkin hieronnasta mallinaisella ja -miehellä sekä antavat käytännön vinkkejä. Tämän jälkeen mukana olevat parit pääsevät itse kokeilemaan ja nauttimaan. Workshopissa voi halutessaan pitää alusvaatteet päällä tai sitten voi riisuutua täysin alasti. Tähän osallistuminen vaatii rohkeutta ja heittäytymistä, mutta tunnelma aistien talolla on avoin, lämmin ja rohkaiseva. Jännitystä elämään. 

Kokeilun kautta nautintoon

Ensimmäisellä kerralla on hyvä kysellä välillä hierottavalta miltä kosketus tuntuu. Hieronnan jälkeen voitte rauhassa keskustella minkälainen kosketus tuntui hyvältä, mihin ei saa koskea tai mihin voisi koskea hellemmin. Opitte hieronnan avulla tuntemaan paremmin toisianne ja minkälaisia reaktioita kosketus saa aikaan eri puolilla kehoa. Seuraavalla hierontakerralla tiedätte jo mikä saa kumppanin kiihottumaan ja miten on hyvä koskettaa. Avoin keskustelu ja rehellisyys kehittää kumppania hierojana.

Nauttikaa toisistanne!

Ihania hierontaöljyjä pääset tilaamaan täältä.

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Vauvantekohomma, se on simppeli – vai onko?

”Milloinkas teille tulee jälkikasvua?” ”Jokos siellä on pullat uunissa?” Nämä ovat varmasti tuttuja kysymyksiä pariskunnille, jotka ovat suvun vanhempien edustajien mielestä ylittäneet yhteiselossaan mystisen rajapyykin lasten tekemiselle. Mikä tämä mystinen yhteiselon rajapyykki on ja kuka sen määrittää? Kummitteleeko vielä nykyhetkessä menneisyyden sanattomat normit? Todellisuus on se, että jokainen parisuhde on aivan omanlaisensa, kulkee omat polkunsa. Osa pariskunnista päättää tehdä lapsia, osa taas ei ja on myös pariskuntia, jotka ovat tahtomattaan lapsettomia.

Kun pariskunta tulee suhteessaan vaiheeseen, että lapsista ja niiden haluamisesta aletaan edes keskustella, on parisuhde ylittämässä uutta porrasta ja nousemassa seuraavalle tasolle. Joskus lasten hankkimisesta ollaan jyrkästi eri mieltä, on myös mahdollista, että toinen haluaa lapsen huomattavasti myöhemmässä vaiheessa kuin toinen. Toiveet ja yksilölliset näkemykset siitä, milloin ollaan kypsiä lasten tekemiseen saattaa aiheuttaa kitkaa parisuhteessa. Joskus toiveet eivät kohtaa keskenään ja tämä saattaa olla joillakin syy eroon.

No entäs sitten se vauvantekohomma… Kun tehdään yhdessä päätös aloittaa perheenlisäyksen yrittäminen, mietitään yhdessä sopivaa ajankohtaa, kokonaisvaltaisesti sitä, miten kahden ihmisen elämä tulevan lapsen myötä kokee valtavan mullistuksen ja koko parisuhteen pakka menee aivan uusiin säveliin. Arki tulee muuttumaan aivan täysin, kun kahden hengen tiimi saa lisäystä. Oma näkemykseni on, että suhteessa tulee olla asiasta avointa keskustelua siitä, mitä mahdollinen vauva- ja lapsiarki tuo tullessaan, vauvat ovat ihania, mutta arkeen tulee uusia haasteita, ja niistä on vain pystyttävä puhumaan. Ollemmeko ME valmiita? Vauva on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja jo ensihetkistään vauvaa tarvitsee vanhempien läsnäoloa ja vuorovaikutusta. Tulevat vanhemmat ovat ehkä tottuneet elämään vapaasti, mutta kun pieni käärö tulee perheeseen, hän tulee määrittämään arjen. Enää ei niin vaan lähdetä spontaanisti kahden kesken nauttimaan arjen irtiotoista.

Kun on yhdessä päätetty, että lapsi on tervetullut ja toivottu, alkaa se varsinainen yrittäminen. Ovulaatiolaskurit, tarkat kirjanpidot kuukautisista tulevat osaksi arkipäivää. Lapsen yrittäminen herättää monenlaisia tunteita, etenkin jos ei tule tärppiä heti ensiyrittämällä. On malttamattomuutta, pettymyksiä, jos raskaustesti on negatiivinen kerta toisensa perään. Useamman ohimenneen yrityksen jälkeen on todennäköistä, että mieleen nousee pelko lapsettomuudesta. Puntaroidaan hiljaa mielessä, voiko minusta tulla hyvä äiti tai hyvä isä lapselle. Kaiken oman tunnemyrskyn keskellä ei pidä vetäytyä omaan kuoreensa ja tehdä tunteistaan vain omia, tunteet koskettavat suhteen molempia osapuolia. Projekti on kuitenkin yhteinen, siksi onkin hyvä kysyä kumppaniltaan hänen tunteistaan ja tuntemuksistaan ja kertoa myös omistaan.

Nainen tarkkailee ja kuuntelee omaa kehoaan aikaisempaa tarkemmin; onko havaittavissa mitään merkkiä, joka voisi viitata siihen, että vauva on saanut alkunsa. Onko minulla huono olo, ovatko rintani arat, nipisteleekö vatsaa? Kuulostellaan kehoa, kuukautiskiertoa seurataan tarkasti, saatetaan jopa kirjata ylös kehossa havaittuja uusia tuntemuksia. Ovulaatiotestit, laskelmat, kirjanpito siitä, koska on otollinen hetki tulla raskaaksi ovat täyttä arkea. Samalla nainen käy mielessään läpi psyykkistä prosessia, jossa aletaan ehkä kasvamaan hiljalleen vanhemmaksi.  Miehelle tämä kaikki ei ole kenties yhtä konkreettista, mutta se ei tarkoita, etteikö mieskin pohdi asioita tulevasta vanhemmuudesta. Ja näin naisena täytyy tunnustaa, että mies saa taatusti osansa naisen tunteista, koska sellaisia me naiset olemme. Vauvantekohommasta saattaa tulla naiselle stressaava tilanne, ja stressitason nousu vaikuttaa myös naisen hormonitoimintaan. Kuva hormonihirmuisesta naisesta ei ole vaan luulo, se on todellisuutta.

Seksistä saattaa tulla suorittamista. Kun on otollinen aika, on vaan ryhdyttävä hommiin. Näin ei asia saisi olla. Seksielämän tulisi säilyä nautinnollisena ja leikkisänä eikä jumittua täysin pelkkään kalenterin määrittämään suoritukseen: kun on otollinen aika, niin siitä vaan siemenet sisään. Lelut, hierontaöljyt ja mikä tahansa lisämauste on sallittua ja tervetullutta, rajana on ainoastaan pariskunnan kokeilunhalu ja halu säilyttää seksissä intohimo. Seksi ilman intohimoa on suorittamista ja suorituskeskeisyys saattaa jäädä päälle ja tappaa intohimon. Kaiken keskellä on tärkeää vaalia hellyyttä ja läheisyyttä.

Parisuhde ei saa rakentua vauvantekohomman ympärille ja kietoutua kaikkiin tunteisiin ja mielen myllerryksiin. Joskus lasta yritetään saada pitkäänkin. Parisuhdetta ja seksuaalisuutta on kunnioitettava, näytetään toiselle, että tuntee halua ja intohimoa, harrastetaan spontaanisti seksiä, näytetään ja kerrotaan toiselle, että stressinkin keskellä rakkaus toiseen on säilynyt. Kun ilouutinen perheenlisäyksestä saadaan, hyvinvoiva ja onnellinen parisuhde on vahva pohja ja voimavara vanhemmaksi kasvamiselle. Yhdessä otetaan vastaan uusi elämä, sen tuomat ilot ja surut. Seksi on tehty nautittavaksi, ei suoritettavaksi.

Vauvantekohomma ei välttämättä ole aina simppeli, eikä siihen riitä ainoastaan pimppi ja pippeli.

”Lelut ja lisämausteet löydät näppärästi täältä

mari1

Kirjoittaja on Mari Laurila
Lähihoitaja, Sairaanhoitaja ja Seksuaalineuvoja.

Helli itseäsi

Sinkkuelämä voi olla kovin mukavaa ja kivaa, mutta jotain asioita parisuhteilusta jää kaipaamaan. Nimittäin läheisyyttä ja kosketusta, näitä ihminen tarvitsee läpi elämän elämäntilanteesta riippumatta. Halauksia, sohvakainalointia, pieniä hipaisuja ohimennen ja toki seksiä. Jotta toisen kosketuksesta voi nauttia, on hyvä olla sinut oman ihanan kehonsa kanssa. Yksin ollessa voi rauhassa tutustua omaan kehoonsa, miettiä miltä kosketus missäkin kohtaa tuntuu ja minkälaisia reaktioita se aiheuttaa. Samalla on myös hyvä tutustua omiin ajatuksiinsa ja siihen mitä elämältään haluaa. Kun näitä asioita käy läpi, ne vahvistavat itsetuntoa, oppii tuntemaan omat vahvuutensa ja toisaalta oppii elämään heikkouksiensa kanssa. Yksin oleminen antaa aikaa etsiä itseään ja opetella tuntemaan itsensä.

Tämä harjoitus on Sexpon-säätiön ohje, jonka tarkoituksena on oppia antamaan hellyyttä itselle ja saada tuntumaa kehon aistimuksiin ja niihin liittyviin tuntemuksiin/tunteisiin. Harjoitukseen on hyvä varata aikaa 15 – 30 minuuttia ja rauhallinen tila. Harjoitus on hyvä tehdä 2 – 3 krt viikossa useamman viikon ajan. Kokeilemalla löydät parhaan ajan ja tilan harjoitukselle. Nauti!

VALMISTAUTUMINEN HARJOITUKSEEN

Hyvä harjoituspaikka on oma sänky, sohva tai valmistelemasi pehmeä alusta lattialla. Harjoituksen voi tehdä heti aamulla herättyä tai iltasella ennen nukkumaanmenoa tai jonain muuna sopivalta tuntuvana hetkenä esimerkiksi suihkun jälkeen. Voit aloittaa harjoituksen jo suihkussa käydessäsi. Keskity tuntemuksiisi ja suihkussa käymiseen täydesti. Etsi sopiva veden lämpötila ja voimakkuus. Voit myös vaihdella niitä suihkun aikana. Aisti vesipisaroiden kosketus ihollasi. Pese ja koskettele itseäsi hellästi. Kuivaa itsesi huolellisesti ja lempeästi.

Voit sytyttää kynttilän tai jonkun muun pehmeän valon. Puhelin on hyvä laittaa äänettömälle. Rauhallinen ja lempeä, mutta ei kuitenkaan ajatuksia muualle vievä musiikki voi tukea harjoitustasi. Kokeilemalla löydät parhaan hetken ja tilan harjoitukselle. Harjoitus on hyvä tehdä joko alasti tai esim. yöpaidan kanssa, jolloin pystyt saamaan kosketuksen myös paljaaseen ihoon. Jos haluat kosteuttaa ihoasi samalla öljyllä ja voiteilla, ota ne valmiiksi esille viereesi. Voit pitää silmiäsi myös kiinni, jos se tuntuu sinusta luontevammalta.

Sinulla ei tarvitse olla harjoitusta aloittaessa helliä tunteita itseäsi kohtaan. Voit tuntea jopa vastakkaisia tunteita, mutta tärkeintä on se, että sinulla on aikomus antaa hellyyttä ja kosketusta itsellesi. Hellyyden antaminen itselle on monelle erittäin haastavaa, joten aina kun aloitat harjoituksen, voit onnitella itseäsi siitä, että teet jotain erittäin haastavaa, mutta tärkeää.

HENGITYS, OMA KOSKETUS JA TUNTEMUKSET

Makaa selälläsi ja laita kädet palleallesi alimpien kylkiluiden päälle. Voit hengittää ensin syvään sisään laskien samalla neljään ja sitten ulos laskien samalla kuuteen. Tee näin kymmenisen kertaa. Näin rauhoitat hermostoasi ja voit todennäköisesti huomata kehosi ja mielesi rauhoittuvan hieman. Voit sitten lopettaa laskemisen ja antaa hengityksen kulkea omaan tahtiinsa sisään ja ulos.

Kosketa ensin rintakehääsi ja kylkiäsi. Tunnustele ihoasi, luitasi, hengityksen liikettä rintakehässä, sydämesi sykettä, erilaisia aistimuksia ja tuntemuksiasi. Voit myös hieroa kevyesti mahdollisesti kiristäviä kohtia rintakehässä. Voit myös pysäyttää kätesi johonkin kohtaan, jonka aistit kaipaavan kosketusta. Nauti hyvästä, omasta kosketuksestasi. Jos kehossasi nousee esille epämiellyttäviä tuntemuksia, ahdistusta, kipua tai jännitystä, anna käsiesi levätä lempeästi tässä kohdassa ja hengitä syvään ja lempeästi hetki. Aistimukset saattavat muuttua tai sitten eivät. Tärkeintä on antaa niille tilaa ja hetki aikaa ennen eteenpäin siirtymistä.

Siirrä tämän jälkeen huomiosi niskaan, kaulaan, kasvoihin ja päähän. Tunnustele aistimuksia tällä alueella. Kosketa itseäsi niskasta ja kaulasta, tunnustele ja kosketa haluamallasi tavalla. Voit hieroa hieman niskalihaksiasi ja kallonpohjaasi. Siirrä kosketuksesi korviisi, voit hieraista ja painella niitä kevyesti. Korvissa on paljon rauhoittavia pisteitä. Kosketa päätäsi, takaraivoasi ja hiuksiasi hyvältä tuntuvalla tavalla: sivelyllä, haromisella tai hieronnalla. Kokeile erilaisia hyvältä tuntuvia koskettamisen tapoja, käsien pitämisestä paikallaan kevyeen sivelyyn ja voimakkaampaan kosketukseen.

Laita kätesi kasvojesi päälle ja anna niiden levätä siinä hetki. Tunnustele sitten kasvojasi eri kohdista – voit sivellä kulmakarvojasi ja huuliasi, hieroa kevyesti poskipäitäsi ja leukaasi, jonka lihakset ovat usein kireitä. Muista, että voit aina harjoitusta tehdessäsi palata takaisin kohtaan, jonka huomaat kaipaavan lisää huomiota ja kosketusta.

Kun olet rauhassa kosketellut rintakehän, kylkien, pään ja kasvojen alueen nouse hitaasti istumaan ja sivele jalkojasi lantiosta ulkoreittä alas pikkuvarpaaseen ja sieltä isovarpaan kautta ylös sisäreittä pitkin. Tee tämä vaikkapa kolme kertaa omaan tahtiisi. Hiero sitten jalkateriäsi ja varpaitasi, jotka väsyvät usein huomaamattamme. Tämä on hyvä hetki levittää jalkoihin jalkavoidetta, jos käytät sellaista. Voit sen jälkeen tunnustella, puristella, hieroa tai sivellä pakaroitasi. Ota vastaan aistimukset ja tuntemukset, joita jalkojen ja pakaroiden alueelta nousee. Hengitä syvään ja rauhallisesti sisään ja ulos ja laskeudu jälleen selinmakuulle.

Sulje silmäsi, laske kätesi hetkeksi alavatsasi päälle hellästi ja lempeästi. Hengittele syvään sisään ja ulos muutaman kerran. Voit kiittää itseäsi harjoituksen tekemisestä. Jää hengittelemään ja aistimaan kehoasi ja tuntemuksiasi niin pitkäksi aikaa kuin sinusta tuntuu hyvältä juuri tänään.

Kokeile erilaisia koskettamisen tapoja: tunnustele, pidä käsiä jonkin kohdan päällä, hiero kevyesti tai voimakkaasti, sivele, liikuta kämmeniä ja sormia iholla hyväillen, haro sormilla, taputa, paina sormilla tai purista kevyesti. Hellyyden antaminen itselle on monelle haastavaa, joten onnittele itseäsi joka kerta kun teet harjoituksen. Harjoituksen tarkoituksena ei ole kiihottua, vaikka näin voi tapahtua. Jos huomaat kiihottuvasi, huomioi asia ja siihen liittyvät tuntemukset, mutta yritä pidättäytyä itsetyydytyksestä harjoituksen ajan.

Lähde:
Anita Lintula 13.12.2013 http://frantic.s3.amazonaws.com/sexpo/2013/12/Hellyysharjoitus-yksinteht%C3%A4v%C3%A4ksi.pdf. Viitattu 6.12.2018

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki.
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.