Ihana klitoris

Klitoris, klitta, häpykieli.

Klitoriksen tehtävä on tuottaa naisille seksuaalista nautintoa ja tyydytystä. Sillä ei ole mitään muuta tehtävää kuin nautinnon tuottaminen, ei pysty muut elimet tähän. Klitoriksessa on valtavasti hermopäätteitä, noin 8 000, se on ihmiskehon kosketusherkin elin. Vertailun vuoksi, peniksen päässä hermopäätteitä on noin 4000. Jotta klitoriksesta ja sen tuottamasta mielihyvästä voi nauttia täysillä, kannattaa tutustua oman klitoriksensa saloihin. 

Klitoriksen anatomia ja toiminta ei ole nykypäivänäkään kaikille tuttua. Koulussa keskitytään käymään läpi lisääntymisen kannalta tärkeät sukupuolielimet, kohtu, munasarjat ja emätin. Klitoriksesta ei välttämättä puhuta mitään, eikä klitoriksen kuvaa näy oppikirjan sivuilla. Naiselle on tärkeää tuntea omien sukupuolielintensä anatomia, tutustuminen niihin auttaa itsetunnon rakentamisessa, kiihottumisessa, orgasmin saamisessa ja seksuaaliterveyden edistämisessä.

Klitoriksen anatomiaa

Klitoriksen anatomia ei ole ollut selvillä kovinkaan pitkään. Ennen klitoriksen on kuviteltu olevan ainoastaan pieni kukkula virtsaputken yläpuolella. Vuonna 1998 australialainen urologi ja klitorisguru Helen O’Connell kuvasi naisten intiimialueita magneettikuvauksella ja selvitti klitoriksen anatomian kokonaisuudessaan.

Kaikilla ihmisillä on sikiökauden alkuvaiheessa klitoris, kunnes vajaan 12 viikon ikäisenä poikasikiölle alkaa ilmestymään penis. Klitoriksen pää sijaitsee virtsaputken aukon yläpuolella pienten häpyhuulten yhtymäkohdassa, pienen ihopoimun suojassa. Se on noin herneen kokoinen ja samanlaista paisuvaiskudosta kuin penis. Näkyvillä klitoriksesta on vain pieni osa, se on kokonaisuudessaan paljon suurempi. Klitoris levittäytyy laajalle lantioon, emättimen aukon ympärille saakka ja sen kokonaispituus on jopa 8 senttiä. Näkyvä osuus on vaan jäävuoren huippu. 

dav
Klitoris

Klitoris ja kiihottuminen

Klitoriksen hyväily ja koskettelu tuottaa seksuaalista nautintoa. Klitorista voi hyväillä itse sormilla tai seksivälineillä, omilla sormilla voi rauhassa vaeltaa ja tunnustella minkälainen kosketus tuntuu hyvältä. Tässä kannattaa käyttää apuna liukuvoidetta, kosketus tuntuu silloin monin verroin paremmalta. 

Myös kumppani voi hyväillä klitorista, sormilla, kielellä tai suulla. Kumppanille kannattaa kertoa minkälainen kosketus tekee hyvää. Klitoris on herkkääkin herkempi, joten täydellinen kosketus on todella hentoinen. Liian kovakourainen kosketus voi tuottaa epämiellyttävää tunnetta, jopa kipua. Klitoriksen pään lisäksi kannattaa muistaa klitoriksen piilossa oleva osuus. Häpyhuulten hyväilyn avulla voi päästä käsiksi tähän mielihyvään. 

Seksuaalinen kiihottuminen saa klitoriksen paisumaan, se täyttyy verellä ja kovenee. Miehen peniksellä on erektiossa täysin sama mekanismi. Naisten yleisin tapa saavuttaa orgasmi on stimuloimalla klitorista, puhutaan klitorisorgasmista. Orgasmin voi saavuttaa itsetyydytyksellä tai kumppanin kanssa. Klitoris tekee orgasmin aikana sykkivää liikettä, se sykkii noin 3 – 16 kertaa. Kiihottunut tila kestää hetken, jonka jälkeen klitoris voi olla hyvinkin kosketusarka. On tutkittu, että nainen saavuttaa orgasmin helpommin, jos klitoris on lähellä emättimen suuta.

Tutustu ja nauti

Omaan klitorikseen ja muutenkin sukupuolielimiin kannattaa tutustua. Peilin avulla näet miltä alapäässäsi näyttää, katsele kaikessa rauhassa ja ihaile. Etsi klitoriksen pää huppuineen, tutkiskele häpyhuulia ja emättimen aukkoa. Kaikilla on erinäköiset ja erikokoiset häpyhuulet, sinulla on omat ainutlaatuiset mutkat ja kiemurat. Nauti niistä.

Kosketuksen avulla löydät kohdat, jotka tuottavat sinulle nautintoa. Koskettele klitoriksen päätä, mieti miltä se tuntuu. Fiilistele miltä tuntuu häpyhuulten alla olevan klitoriksen osan koskettelu, se voi tuottaa suurta nautintoa. Katsele ja koskettele häpeilemättä, muutkin tekevät samaa, ystäväsi, työkaverisi ja naapurisi. Jos haluat nauttia seksistä, tutustu omaan anatomiaan ja omiin mieltymyksiin. Seksuaalinen itseluottamus kasvaa itsetuntemuksen myötä ja voit kokea jotain, mitä et ole ennen kokenut.

Nainen, ole ylpeä omasta klitoriksestasi! Se on olemassa vain ja ainoastaan sinun nautintoasi varten.

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Lähteet: 

Tieteen kuvalehti, https://tieku.fi/ihminen/seksi/12-faktaa-klitoriksesta
Väestöliitto, https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/murrosika/tyton-keho/klitoris/

catty's party mainos_edited-1

Naiset ovat ihania, aina ja ikuisesti

Seksuaalisuus ei häviä mihinkään, vaikka mittariin tulee lisää vuosia. Seksuaalisuudesta ja seksistä voi nauttia niin pitkään kun hyvältä tuntuu. Ikä tuo naiselle itsevarmuutta ja rohkeutta toteuttaa itseään. Nainen voi olla rohkeampi kuin koskaan ennen, eikä tarvitse enää ajatella mitä muut ajattelevat. Itsevarma nainen tietää mitä haluaa ja osaa vaatia sitä. Vanhemmiten yhdyntäkeskeisyys voi väistyä ja tärkeämmäksi tulevat muut seksuaalisuuden toteuttamisen muodot, kuten läheisyys, halaukset, suukottelu ja flirttailu. Nämä tuottavat yhtä lailla seksuaalista nautintoa.

Roolit muuttuvat iän myötä, naisesta voi tulla isoäiti ja työrooli vaihtuu eläkeläisen rooliin. Ruuhkavuodet tasaantuvat. Tällöin naisella on aikaa tutustua rauhassa omaan seksuaalisuuteensa. Mielessä voi pyöriä, mitä vielä haluaa omalta elämältään. Mitkä asiat haluaa pitää ennallaan ja haluaako elämäänsä jotain uutta sisältöä ja kipinää. Jos nainen on ollut aiemmin aktiivinen seksin suhteen, niin todennäköisesti tämä aktiivisuus säilyy myös vanhemmalla iällä, jos vaan toimintakyky sen sallii.

Seksuaalinen aktiivisuus voi myös vähentyä iän mukana. Vastaan voi tulla erilaisia sairauksia, lääkkeitä sivuvaikutuksineen tai seksuaalitoiminnan häiriöitä. Nämä vaikuttavat toimintakykyyn ja tätä kautta seksuaalisuuteen. Toimintakyvyn heikentyminen haastaa löytämään erilaisia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta. Fyysisen toimintakyvyn lisäksi seksuaalisuuteen vaikuttaa vahvasti henkinen puoli. Jos mieli voi huonosti, se vaikuttaa herkästi seksuaalisuuteen.

Nainen on kuin viini, paranee vanhetessaan.

Mitä ikä tuo tullessaan?

Vuodet opettavat, ikä tuo elämään paljon hyviä asioita. Elämänkokemus auttaa päästämään irti seksuaalisista estoista ja seksuaalielämästä voi nauttia estottomammin. Itsevarmuus ja rohkeus vapauttavat tunnelmaa. Sosiaaliset tekijät vaikuttavat, avioero tai leskeys muuttaa elämän täysin. Yksinäisyys voi olla monen arkea. Yksin ollessa seksuaalisuuden toteuttaminen ei ole enää niin helppoa kuin parisuhteessa ja uuden kumppanin löytäminen voi olla vaikeaa.

Jossain vaiheessa elämää naiset saattavat törmätä seksuaalitoimintojen häiriöihin. Yleisimpiä häiriöitä ikääntyvillä naisilla ovat haluttomuus, vaikeudet saada orgasmi ja emättimen kuivuus. Nämä ongelmat ovat varsin yleisiä. Seksuaalisen halun puute on lisääntynyt vuosi vuodelta, vuodesta 1992 vuoteen 2015 melko usein halun puutetta kokevien osuus on naisilla kasvanut 14 prosenttia. Haluttomuuteen ja orgasmivaikeuksiin voi hakea apua seksuaalineuvojalta tai –terapeutilta.

Emättimen kuivuus voi tehdä yhdynnästä epämiellyttävän ja jopa kivuliaan, tähän hyvänä apuna on liukuvoide. Erilaisten liukuvoiteiden kokeilu voi tuoda muutenkin mielenkiintoa seksielämään. Yhdessä kumppanin kanssa voi kokeilla erilaisia ja erimakuisia liukuvoiteita. Lisätietoa liukuvoiteista löydät artikkelista hyvä liukkari, parempaa seksiä. Ja erilaisiin liukuvoiteisiin pääset tutustumaan täältä.

Ikä vaikuttaa luonnollisesti kehoon. Ihon kimmoisuus vähenee ja ihoon tulee ryppyjä. Paino voi nousta helpommin kuin ennen. Luut ja lihakset heikkenevät pikkuhiljaa. Virtsa- ja sukupuolielimet veltostuvat ja kuivuvat, näistä voi aiheutua virtsankarkailua ja yhdyntäkipuja. Rintojen kimmoisuus vähenee, rinnat alkavat roikkua. Nämä ovat näkyviä muutoksia ja saattavat joskus pysäyttää peilin ääreen. Peilin ääressä onkin hyvä välillä pysähtyä ja tarkastella omaa kehoaan. Katsoa ja kosketella, mikä on muuttunut ja miten se vaikuttaa omiin ajatuksiin. Asioiden hyväksyminen pitää itsetunnon kohdallaan ja vaikuttaa positiivisesti seksielämään. Jos pitää itseään seksikkäänä, niin silloin on seksikäs. Seksikkyyteen ei vaikuta pelkästään ulkoiset tekijät, vaan siihen vaikuttaa oma ajatus itsestä ja se, miten itsensä kantaa. Keho vanhenee, mutta mielen ei tarvitse. Rypyt ja ohentuneet hiukset eivät vaikuta siihen, kuinka viehättäväksi itsensä kokee.

Vaihdevuodet

Vaihdevuodet tulevat naisilla väistämättä vastaan jossain vaiheessa. Ne alkavat keskimäärin 51 -vuotiaana, vaihtelu voi tosin olla jopa 40 – 60v. Ovulaatiot loppuvat, estrogeenituotanto hiipuu ja kuukautiset loppuvat. Vaihdevuodet aiheuttavat erilaisia oireita, esimerkiksi puuskittaista hikoilua, kuumia aaltoja, unihäiriöitä, ärtyneisyyttä, painon nousua, itkuherkkyyttä ja haluttomuutta. Estrogeenin puute aiheuttaa emättimen limakalvon ohenemista, joka saa aikaan emättimen kuivuutta, joskus kirvelyä ja yhdyntäkipuja.

Vaihdevuosien hoitoon voidaan käyttää estrogeeniä. Tämän avulla oireet lievittyvät ja se parantaa elämänlaatua. Hormonikorvaushoidosta voi tulla kuitenkin sivuvaikutuksia, kuten painon vaihtelua, rintojen arkuutta, päänsärkyä, mielialamuutoksia ja vuotoja. Estrogeenihoitoon liittyy pieni laskimoveritulpan riskin lisääntyminen. Aivohalvauksen riski kasvaa iän myötä, ja vaihdevuosien hormonihoidot lisäävät tätä riskiä, erityisesti 65. ikävuoden jälkeen. Hormonihoidolla on vaikutuksia sekä sydän- ja verisuonisairauksien että eri syöpäsairauksien esiintyvyyteen. Kaikille hormonihoito ei sovi ollenkaan.

Vaihdevuosien aikana kannattaa panostaa omaan hyvinvointiin. Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja muut mieltä virkistävät asiat vievät ajatuksia pois häiritseviltä oireilta. Runsas kahvinjuonti, voimakkaasti maustetut ruuat ja tupakointi pahentavat vaihdevuosioireita, joten näitä kannattaa välttää. Jos ainoa oire on emättimen kuivuus, hoidoksi voivat riittää paikalliset lääkevalmisteet, emätinpuikot tai -voiteet sekä liukuvoiteet.

Lantionpohjalihakset

Lantionpohjalihaksia kutsutaan myös rakkauslihaksiksi, koska niiden kunto vaikuttaa seksielämään. Ne toimivat lattiana lantion sisäelimille, pitävät virtsarakon, sukupuolielimet ja suoliston paikoillaan sekä emättimen ja peräsuolen kiinni. Lihasten hyvä kunto vaikuttaa myös virtsanpidätyskykyyn ja ryhtiin. Iän myötä lihasten kunto heikkenee, jossei niitä treenaa. 

Ensin on tärkeää oppia tunnistamaan oikeat lihakset. Selinmakuulla, polvet koukussa pystyy hyvin rentoutumaan ja tunnistamaan lihasten liikkeet. Aloita lihasten jännittäminen takaosasta eli peräaukon suulta, jännitä peräaukkoa ihan kuin pidättelisit ilmavaivoja ja rentouta, tee sama uudelleen. Seuraavaksi kokeile jännittää etuosa eli rypistä emätintä supuksi, voit laittaa sormet emättimeen ja testata sormitestillä jännitätkö oikeita lihaksia. Jos puristus tuntuu sormissa, niin teet oikeita lihaksia. Jos ei mitään tunnu, se voi myös kertoa lihasten huonosta kunnosta. Tämän jälkeen rentouta, ja tee sama uudelleen. Takaosan jännittäminen on yleensä helpompaa kuin etuosan, mutta siitä se lähtee kun jonkin aikaa rypistelee. Sitten jännitä peräaukko, emätin ja rentouta, toista tämä viisi kertaa ja pidä tauko.

Lihasten rentouttaminen on yhtä tärkeää kuin lihasten treenaaminen, jotta pääsee hyviin tuloksiin. Rentouttaminen on asia, joka joskus unohdetaan. Lihasten ylijännittymisen seurauksena voi jopa tulla virtsankarkailua, koska lihakset eivät osaa oikeassa tilanteessa supistua. Kun lihakset ovat tulleet tutuksi, voit alkaa tekemään erilaisia lihasten kestovoima- ja nopeusharjoitteita. Treenaamiseen on olemassa myös hyviä apuvälineitä, niihin pääset tutustumaan täältä.

catty's party mainos_edited-1

Itsetyydytys

Jotkut naiset elävät yksin, he ovat joko eronneet tai heistä on tullut leskiä. Uuden kumppanin etsiminen voi tuntua vaikealta. Yksinäisyys haastaa miettimään, miten toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Yksi ihana keino toteuttaa sitä on itsetyydytys. Finsex -tutkimuksen mukaan suomalaisten yhdynnät ovat vähenemässä, mutta itsetyydytyksestä on tullut yhä suositumpaa. Itsetyydytysaktiivisuus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä.

Ennen peloteltiin itsetyydytyksen vaaroista ja itsetyydytys koettiin häpeälliseksi, varsinkin naisten tekemänä. Tästä ollaan onneksi tultu eteenpäin ja naiset saavat vapaasti nauttia itsestään. Itsetyydytyksessä ei ole mitään likaista tai hävettävää. Se rentouttaa, aiheuttaa mielihyvää ja nautintoa. Vuonna 2015 ikäryhmässä 55 – 64 -vuotiaat 40% naisista ja ikäryhmässä 65 – 74 -vuotiaat yli 20% naisista oli tyydyttänyt itseään viimeisen kuukauden aikana. Trendi on nouseva, ja miksei olisi, mukavaa puuhaa.

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Näinhän se on, nuorena opitut asiat ovat vanhempana hallussa. Jos on nuorena ollut seksuaalisesti aktiivinen, niin todennäköisesti sama meno jatkuu vanhempanakin. Vanhempien naisten itsetunto voi olla parempi ja seksielämä voi olla parasta ikinä. Estot ovat hävinneet ja voi keskittyä omaan nautintoon. Pitkässä parisuhteessa hyvä seksielämä voi säilyä, jos pari pystyy puhumaan asioista avoimesti. Kannattaa keskustella mistä toinen nauttii ja mistä ei. Jos vastaan tulee seksuaalitoiminnan häiriöitä, myös niistä on hyvä puhua. Jos niitä alkaa salailemaan, siinä kärsii ensin seksielämä ja sitten koko suhde.

Sairaudet voivat vaikuttaa seksuaalisuuteen, tietoisuus siitä auttaa paria löytämään uusia tapoja toteuttaa seksuaalisuutta. Luopuminen yhdyntäkeskeisyydestä voi tehdä hyvää. Läheisyys, halaukset, suukottelu, hieronta, käsien käyttö ja suuseksi laajentavat seksuaalisuuden kenttää. Koskaan ei tiedä mihin suuntaan seksuaalisuus iän myötä kehittyy. Ikä voi vapauttaa ja tuoda tullessaan villejä vuosia. Toisaalta toimintakyvyn heikkeneminen ja haluttomuus voivat kuihduttaa seksielämää.  Kaikki naiset ovat joka tapauksessa ihania, aina ja ikuisesti.

Otin tietoisen riskin kun hairahdin, olin vanha nainen hunningolla.

Lähteet:

https://www.pkkansanterveys.fi/wp-content/uploads/2016/05/PDF-Opaslehtinen-ik%C3%A4%C3%A4ntyv%C3%A4n-naisen-seksuaalisuudesta-tulostusversio-2.pdf

https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00179

FINSEX -tutkimus 2015

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Täältä pääset tutustumaan ihanaan verkkokauppaamme.

Matka orgasmiin

Naisen matka orgasmiin on kaikilla erilainen. Joidenkin matka kohteeseen on pitkä ja matkan varrella voi joutua kysymään apua löytääkseen perille. Jotkut taas ovat perillä ihan huomaamattaan, hyvissä ajoin. Ensin ajattelin kirjoittaa yleisesti naisen orgasmista. Siitä, kuinka orgasmi rentouttaa ja saa helpottuneen hymyn huulille. Ja siitä, kuinka hyvä itsetunto ja hyvä suhde omaan kehoon vaikuttavat orgasmin saamiseen. Lopulta päädyin kuitenkin kirjoittamaan erään naisen matkasta orgasmiin, erilaisiin orgasmeihin, iloon ja nautintoon. Tarinan kautta voit löytää vinkkejä orgasmin saamiseen ja ajatuksia siitä, mitkä asiat orgasmiin vaikuttavat.

Oma koti kullan kallis

Ei halauksia, ei hellyyden osoituksia, ei puhetta tunteista. Näissä tunnelmissa alkoi matkani kohti orgasmia. En tosin lapsuudessani tiennyt, että sitä joskus tulisin tavoittelemaan, enhän edes tiennyt mikä orgasmi on. Minun oli pitkään vaikeaa halata ihmisiä, halusin pitää oman tilani, enkä päästää ketään liian lähelle. Kotona ei puhuttu seksistä, seksuaalisuudesta tai rakkaudesta. Perustarpeet olivat kuitenkin kunnossa. Maslowin tarvehierarkian parin ensimmäisen portaan kohdalta voin epäilemättä laittaa rastin ruutuun. Fysiologiset tarpeet (ruoka, vesi ja uni) olivat tyydytetty, koin oloni myös turvalliseksi. Kolmannella Maslowin portaalla ovat sosiaaliset tarpeet (rakkaus ja kiintymyksen osoittaminen), tämän portaan kohdalla vähän kompuroin lapsuudessani ja nuoruudessani. En koskaan oikein kysellyt keneltäkään seksuaalisuudesta, en osannut kysyä siitä mitään, enkä olisi tiennyt keneltä kysyä. Seksuaalisuus oli vaiettu aihe. Mitäs sitten kaverit? Kavereita oli siihen aikaan vähän, eikä me koskaan esimerkiksi leikitty lääkärileikkejä tai muuten tutkiskeltu toistemme kehoja. Varhaisessa lapsuudessa saadaan eväät seksuaalisuuden kehitykseen, itsearvostus ja kehonkuva alkavat rakentumaan ja opetellaan taitoja kiintyä toisiin ihmisiin. Kehitys on kovin yksilöllistä, joillain se etenee hitaasti ja toiset kehittyvät nopeammin. Oma lapsuuteni oli turvallinen ja hyvä, mutta en koe, että seksuaalinen kehitykseni meni vauhdilla eteenpäin. Eniten kehitykseen vaikuttivat puhumattomuus ja läheisyyden puute, esimerkiksi halauksien muodossa.

Koulutien vaikutus matkaan

Ala-asteen loppumetreillä tapahtui kummia, jotain kutkuttavaa, jännittävää ja uutta. Ihan uusi tunne, joka sai sykkeen nousemaan. Taisin ihastua poikaan tai no, muutamaan poikaan. Itseluottamukseni oli tässä vaiheessa melko huono, en olisi ikinä uskaltanut myöntää, että olen ihastunut johonkin. Kavereiden kanssa jonkun verran puhuttiin pojista, mutta kainosti ja viattomasti. Ala-asteella koulussa ei puhuttu mitään rakkaudesta, läheisyydestä tai seksuaalisuudesta. Media ei vielä tuolloin työntänyt lapsille ja nuorille samanlaista mallia parisuhteista ja seksuaalisuudesta kuin nykyään, ei ollut salkkareita tai temppareita. Kauniit ja rohkeat tosin alkoi jossain kohtaa nuoruuttani ja sieltä sitten otti oppia kuinka erotaan ja sitten mennäänkin sänkyyn exän veljen kanssa, sitten raskaus, ero, naimisiin exän isän kanssa, raskaus, ero. Monimutkaisia kuvioita näytti olevan. Onneksi minulle oli jonkinlainen medialukutaito jostain siunaantunut ja ymmärsin, että tuollaiset kuvioit eivät ole oikeaa elämää. Murrosikä aiheutti hämmennystä, ujoutta ja keho alkoi pikkuhiljaa muuttumaan. Olin epävarma omien ajatusten ja tunteiden puolesta sekä omasta kehostani. Jotkut harrastavat jo ala-asteikäisenä itsetyydytystä ja ovat kehonsa kanssa sujut. Minä olin kovin tietämätön seksuaalisuuteen liittyvästä mielihyvästä ja nautinnosta.

Yläasteella poikiin tuli jo vahvempia ihastumisen tunteita ja uskalsin myöntää sen myös kavereille, mutta seksuaalisuudesta tai seksistä ei edelleenkään puhuttu. Yläasteella opettaja saattoi mainita jotain kondomin käytöstä, pikaisesti ja punastellen. En törmännyt missään vaiheessa kunnolliseen seksuaalikasvatukseen. Joskus seksuaalikasvattajina voivat toimia katu, kaverit tai porno, mutta enpä törmännyt näihinkään. Yläasteella keho alkoi muuttumaan, rinnat kasvoivat ja tajusin, että pian olisi ostettava ensimmäiset rintaliivit. Olin kerran kaverin kanssa kaupungilla ostoksilla ja hän päätti ostaa itselleen rintaliivit, koin tilanteen todella noloksi ja hämmennyin. Kaveri kysyi ostanko minä liivejä, otin punastellen hyllystä yhdet liivit ja yritin piilotella niitä matkalla kassalle. Kaveri kysyi, onko nuo varmasti oikeaa kokoa, vakuutin, että kyllä on. Kotona niitä sitten kokeilin ja totesin, että ne olivat minulle reilusti liian isot. Ei mennyt ihan putkeen ensimmäisten rintaliivien osto. Olisi ollut liian noloa mennä sovittamaan rintaliivejä sovituskoppiin.

verkkokauppabanneri

Itseluottamukseni ei ollut kouluaikana hyvä, en kokenut itseäni kauniiksi tai halutuksi. Kunnes koitti discoilta! Juotiin salaa kavereiden kanssa omppupomppua ja sinä iltana koin ikimuistoisen ensisuudelman. Romanttisuus oli tästä humalaisen haparoivasta suudelmasta kaukana, mutta se oli kuitenkin ensisuudelma, 16-vuotiaana sen koin. Suudelma vaikutti itsetuntooni positiivisesti, joku poika halusi suudella minua. Minussa heräsi seksuaalisia tunteita ja tämä oli tähän mennessä ylivoimaisesti seksuaalisin kokemukseni. Seuraava seksuaalinen kokemukseni oli porno, näin sitä vahingossa telkkarista. Se näytti kielletyltä, mutta niin kovin jännittävältä ja ehkä jopa kiihottavalta. Ensimmäinen kerta kun tunsin selvästi kiihottuvani ja tunsin olevani seksuaalinen. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että on olemassa sellainen asia kuin orgasmi tai miten ihmeessä sellaisen saisi. En kokenut naiseuttani kovin vahvaksi.

Ensimmäinen orgasmi

Ensimmäinen seurustelusuhteeni alkoi 17 -vuotiaana, tämän myötä koin ensimmäisen yhdyntäni. Tilanne oli turvallinen, mutta tietysti kamalan jännittävä. Minua pelotti kotona kertoa seurustelustani, koska tämän tyyppisistä asioista ei ollut tapana puhua. Ehkäisypilleritkin hankin vanhemmilta salaa. Tämä suhde päättyi eroon, enkä vieläkään tiennyt orgasmista, vaikka ikää oli jo pitkälti yli 20. Sinkkuaikana vapauduin seksuaalisesti todella paljon, halusin harrastaa seksiä ja nautin siitä. Tässä vaiheessa seksuaalinen kehitykseni otti suuria askelia. Toisessa pitkässä suhteessani asiat makuuhuoneessa sujuivat hyvin, oltiin seksuaalisesti melko avoimia ja aktiivisia. Jotain kuitenkin edelleen puuttui, orgasmi. En sitä osannut vaatia, tähän vaikutti selkeästi oma seksuaalihistoriani. Lapsuuden ja nuoruuden puhumattomuus ja tietämättömyys, en ollut tutustunut omaan kehooni tarpeeksi hyvin missään vaiheessa. Tässä vaiheessa itsetuntoni alkoi kuitenkin olemaan hyvä, koin itseni arvokkaaksi, minä kelpasin miehelleni omana itsenäni.

Seuraavaksi päästään puhumaan jo orgasmista! Jotkut saavat ensimmäisen orgasminsa 14 – vuotiaana, jotkut 20 –vuotiaana, minä olin 32 –vuotias, kun koin ensimmäisen orgasmini. Siivosin varastoa ja löysin vanhoja pornolehtiä. Selasin niitä varovasti ja löysin eroottisen tarinan, johon huomasin uppoutuvani. Kiihotuin, muutama minuutti ja ensimmäinen orgasmini oli siinä! Omin sormin, varastossa, tuli vähän puskista, mutta onneksi tuli tai tulin. Tunne oli upea ja tiesin heti, että tätä ilon ja nautinnon tunnetta haluan lisää. Ensimmäisen orgasmin jälkeen homma oli hallussa ja orgasmeja tuli omin sormin koettua aina tilaisuuden tullen. Mietin miksi sain orgasmin juuri nyt. Itseluottamus oli hyvä, lasten synnytysten myötä olin tutustunut enemmän omaan kehooni ja olin tyytyväinen siihen. Ei ollut stressiä, olin terve, elämässä oli kaikki hyvin. Koin itseni naisellisemmaksi kuin koskaan ennen. Nautin myös yhdynnästä, mutta orgasmia kumppanin kanssa en vielä kokenut.

Ajauduin taas sinkkumarkkinoille. Tässä vaiheessa tuli tutuksi erilaiset seksivälineet, lähinnä vibraattorit ja klitoriskiihottimet. Nämä helpottivat paljon sinkkunaisen elämää ja orgasmi löytyi helposti näiden avulla. Sooloseksin apuvälineitä löytyy esimerkiksi täältä. Tinder, tällainen sovellus oli tullut markkinoille helpottamaan sinkkuihmisten kohtaamista. Pitihän se kokeilunhaluisena sinkkuna ladata ja kokea. Tapasin miehen, jonka kanssa löydettiin yhteinen sävel seksin suhteen ja muutenkin ajatukset kohtasivat. Tässä suhteessa koin taas jotain uutta, ensimmäiset orgasmit kumppanin kanssa! Sormilla tai kielellä, mutta yhdessä. Mahtava tunne ja tunsin, että seksuaalisuuteni kehittyy jatkuvasti.

catty's party mainos_edited-1

Tästä lähdetään vauhdilla kohti ensimmäistä orgasmia yhdynnässä. Tämä tapahtui kun olin 37-vuotias, tasan, paras syntymäpäivälahja. Orgasmin jälkeen toki analysoin tekijöitä tämän taustalla. Oltiin tunnettu pitkään, ehditty tutkiskelemaan toistemme kehoja, puhua mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Yksi tekijä koetun orgasmin taustalla oli avoimuus, olimme puhuneet seksistä paljon ja avoimesti. Tilanne oli turvallinen, minua ei mietityttänyt mikään osa omassa kehossani, en ajatellut miltä näytän tai mitä toinen ajattelee. Mukana oli intohimoa, halua nauttia toisesta. Tässä suhteessa en ole koskaan seksin aikana miettinyt tulevan viikon kauppalistaa, vaan olen ollut aidosti läsnä tilanteessa. Aivot olivat valmiina orgasmille. Saadun orgasmin jälkeen ensimmäinen reaktio oli itku. Onnen itku.

Seksuaalinen kehityskaareni on ollut hitaasti lämpiävä, mutta juuri tällä hetkellä on ihmisen seksuaalisesti hyvä olla. Mietin, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet omaan orgasmiini, hyvä suhde omaan itseen ja kehoon, itseluottamus, avoimuus ja puhuminen kumppanin kanssa, luottamus, tilanteessa läsnä oleminen, stressittömyys, kumppanin vetovoima ja taidot. Yksi iso asia, joka on vapauttanut paljon, on oman seksuaalihistorian läpikäyminen. Nyt on päästy huipulle orgasmissa ja myös Maslowin tarvehierarkiassa. Jokainen orgasmi on erilainen, joten vaikka tunnen olevani huipulla, niin tulevaisuutta varten on vielä jäljellä mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Matka omaan seksuaalisuuteeni on vielä kesken.

Perillä

Kuten tästä erään naisen tarinasta voimme tulkita, naisen orgasmi on mystisen mahtava asia, mutta joskus vaikea saavuttaa. Jotkut saavat orgasmin helposti, jotkut löytävät sen ajan kuluessa ja joku ei koe sitä ollenkaan. Orgasmin saaminen ei ole kiinni kumppanin taidoista, vaan paljon tapahtuu naisen aivoissa. Aivot pitää olla avoinna ja valmiina orgasmiin. Tutustu omaan kehoosi, katso peilin edessä itseäsi ja löydä naisellisen ihanat kohtasi. Vie peili alapäähän, katso miltä vagina näyttää, miltä klitoris ja häpyhuulet näyttävät. Ota aikaa oman kehon tutkimiseen ja kosketteluun, käytä hyväntuoksuista hierontaöljyä, kokeile mikä tuntuu hyvältä kehossasi. Stressi, kiire ja traumat voivat olla esteenä orgasmille, kuten myös erilaiset sairaudet. Avoimuus on yksi tärkeimmistä asioista, kun asioista pystyy puhumaan, niin se on puoli voittoa. Kumppanin kanssa voi olla joskus vaikeaa puhua seksuaalisuudesta, varsinkin jos siinä on ongelmia. Ongelmat eivät kuitenkaan ratkea sillä, että molemmat pyörittelevät asioita omassa päässään, vaan niistä on uskallettava puhua jos haluaa niihin jonkinlaista ratkaisua.

Seksuaalihistorian läpikäyminen on myös hyödyllinen harjoitus. Voit miettiä omaa lapsuuden perhettä. Onko kotona puhuttu seksuaalisuudesta? Onko osoitettu hellyyttä ja rakkautta? Miten koit sukupuolesi lapsuudessa ja millainen suhde sinulla oli kehoosi? Minkälaista seksuaalikasvatusta olet saanut ja keneltä? Oletko harrastanut itsetyydytystä? Ensimmäinen ihastuminen? Ensimmäinen suudelma? Ensimmäinen orgasmi? Ensimmäinen yhdyntä? Minkälaisissa suhteissa olet ollut? Näitä kysymyksiä kannattaa miettiä ja kirjoittaa ylös ajatuksiaan. Orgasmi on monen palasen palapeli. Jotkut kokoavat palapelin nopeasti ja helposti, mutta joillain palojen kokoaminen voi viedä vuosia, jopa vuosikymmeniä. Orgasmin eteen kannattaa tehdä töitä, sen verran hyvän fiiliksen se tuo.

Nainen, olet orgasmisi ansainnut!

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja 12/2018 Kouvolasta.