Seksipositiivisuus

Seksipositiivisuus on voimissaan! Se on tullut vapauttamaan ihmisen häpeän ja nolouden jalkapuusta. Se hyväksyy seksuaalisuuden osaksi ihmisen elinkaarta alusta loppuun asti yksilölliset piirteet huomioiden. Seksuaalisuus ja seksi saavat tilaa kehittyä ja muuttua itselle ominaisella tavalla koko ihmiselämän ajan myönteisen tuulen tuiverruksessa.

Mitä seksipositiivisuus tarkoittaa?

Seksipositiivisuus on sitä, että seksuaalisuus ja sen toteuttaminen saa elää ja olla sillä ainutlaatuisella tavalla kuin se itselle sopii. Seksipositiivinen antaa myönteisen kaiun omalle seksuaalisuudelle ja itselle mieleiselle seksille. On ok toteuttaa sallitun rajoissa olevaa seksiä ja seksuaalisuutta sillä tavoin ja siinä määrin kuin haluaa. Seksipositiivisuus on sitä, että annetaan jokaisen seksielämälle lupa olla kaikkine mieltymyksineen ja tapoineen sellainen kuin on, vaikka ne asiat kiertäisivät omat seksuaaliset mieltymykset kaukaa. Se on kunnioitusta omaa ja muiden seksuaalisuutta kohtaan.

Seksipositiivisuus ei tarkoita, että kaikkien kuuluu lähtökohtaisesti nauttia kaikenlaisesta seksuaalisesta toiminnasta tai edes kokeilla mitään, mikä ei tunnu itsestä luontevalta. Seksipositiivisuus ei siis ole tietynlaista seksiä tai tietynlaista ronskia avoimuutta. Seksipositiivisuus antaa luvan puhua seksistä, mutta kunnioittaa myös niitä, joille se ei ole niin luontevaa. Vaikka ei puhuisi avoimesti seksistä, se ei tarkoita, etteikö olisi seksipositiivinen. Seksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuva tai seksistä avoimesti puhuva ihminen ei kuitenkaan ole vapaata riistaa kourimiselle ja muulle häikälemättömälle ehdottelulle. Niin kuin ei kukaan muukaan.

Se antaa luvan kokeilla niitä asioita, joita on saatettu liittää vain joillekin sukupuolille ja seksuaaliselle suuntautumiselle sallituksi. Se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi haluta seksiä useita kertoja päivässä tai kokea kaikki seksitavat itselle sopiviksi. Saa olla haluamattakin. Seksipositiivinen voi olla vaikka minkäänlainen seksi ei kiinnostaisikaan.

Seksipositiivisuus siis rikkoo ennakko-oletuksia, joita harhaanjohtavasti on kuviteltu kuuluvan tietyille sukupuolille: seksiä ei ole pakko harrastaa niin, että panotaidot ovat kuuluisia niin tutussa kuin vieraassa pitäjässä. On tärkeää, että ihminen saa itse määritellä, millainen seksi on itselle hyvää. Seksipositiivinen ajattelu heittää romukoppaan tunkkaiset ja aikansa eläneet odotukset miehen tai naisen sukupuolielämään kuuluvista edesottamuksista: miehen ei ole pakko haluta ja nainen saa haluta senkin edestä!

Se antaa siis luvan olla harrastamatta seksiä. Ja se antaa yhtä lailla luvan harrastaa seksiä juuri niin paljon, kenen tahansa, yksin tai kumppanin kanssa sulassa sovussa ja lain suomissa rajoissa niin kuin hyvältä tuntuu.

Seksimyönteinen ilmapiiri ei pidä seksuaalisuutta kenenkään ihmisen kohdalla vääränä tai toistaan parempana. Ei ole kieroon katsomisen paikka, jos etsii ja hakee kompromisseja, miten toteuttaa itselleen sopivaa seksuaalisuutta, ketään loukkaamatta. Se voi liittyä esimerkiksi pornon katsomiseen tai seksityöntekijän palveluiden käyttämiseen, jos kokee ne myönteisiksi asioiksi.

Seksitaidoista ehkä tärkeimmät ovat vastavuoroinen ja avoin kommunikointi. Tärkeää on myös hahmottaa ne omat rajat niin henkisesti kuin fyysisesti, jotka pitävät turvassa. Nämä pätevät kaiken kattavassa seksuaalisessa toiminnassa, niin sooloseksissä kuin yhteisessä seksissä. On myös hyvä muistaa, että seksi paljon muutakin kuin genitaalien kohtaamista.

catty's party mainos_edited-1

Seksipositiivinen seksuaalikasvatus

Myönteinen seksuaalikasvatus jakaa tietoa muun muassa kehon toiminnoista, tunnetaidoista, toisten kunnioittamisesta, seksitaidoista ja nautinnosta. Kun tietoa jaetaan ikätasoisesti positiivisuuden kautta ilman pelottelua ja uhkakuvien maalaamista, tieto saavuttaa yleisönsä luultavasti paremmalla menestyksellä ja ennaltaehkäisee riskikäyttäytymistä.

On hyvä korostaa, että jokaisen nautinto ja keho on ainulaatuinen. Voidaan oppia seksuaalisuuden ja seksin olevan luonnollinen osa elämää. Seksi on nautintoa varten ja seksuaalisuus on voimavara. Ne eivät ole häpeää tuottavia ja vaarallisia asioita. Turvaseksistä huolehtiminen ja omien rajojen hahmottaminen on tärkeää, ja ne voi olla helpompaa omaksua, kun seksuaalikasvatus tehdään positiivisessa hengessä. Ei pelottelulla ja uhkakuvia maalaamalla.

Seksipositiivisuus suhtautuu kehon seksuaalisiin reaktioihin myönteisesti ja ymmärtäen jotkut niistä ei-tahdonalaisiksi. Esimerkiksi erektio ei aina onnistu tai ei välttämättä ole aina kiihottumisen merkki. Se voi olla merkki hermostuneisuudesta tai pelosta yhtä lailla. Tai se, että yhdyntä ei onnistu, ei tarkoita, etteikö seksiä voisi harrastaa muulla tavoin. Kaikkien keho ja mieli ottavat vastaan eri asioita eri tavoin. Samaa kaikkien kehossa kuitenkin ovat useimmat sen reaktiot kaikkine eritteineen. Myönteisen seksuaalikasvatuksen kautta on helppo nostaa esiin nekin asiat, jotka saattavat olla arkoja.

Hyvinvoiva seksuaalisuus on jokaisen oikeus

Seksuaalisuuden soisi olevan voimavara jokaiselle ikään, sukupuoleen, terveyteen, seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Seksipositiivisuus vartioi seksuaalioikeuksien kuulumista kaikille tasa-arvoisesti. On myönteisen ajattelutavan mukaista, että seksin harrastaminen on niin vammaisten ja sairaiden oikeus kuin se on terveidenkin. Seksiä saa harrastaa jokainen niin halutessaan turvallisessa ja sallivassa ilmapiirissä.

Seksipositiivisella maaperällä seksuaalioikeuksien toteutuminen pitäisi olla itsestään selvyys. Jokainen saa kokea seksuaalisuuden voimavarana ja energiana itselleen sopivalla tavalla. Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Myönteinen puhe seksistä ja seksuaalisuudesta lisää luontevaa ja häpeää poistavaa keskustelua. Avoin keskustelu on paikallaan rikkomaan myyttejä ja oletuksia eri sukupuolten seksuaalisuudesta tai ylipäätään kokemuksia sukupuolesta.

Seksipositiivisuus kannattelee ylpeyttä omasta itsestä sellaisena kuin on ja ymmärtää seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kokemisen moninaisina ilmiöinä. Seksuaalisuudesta puhuttaessa keskitytään usein seksin harrastamiseen, mutta seksin harrastaminen on vain yksi seksuaalisuuden osa-alue. Seksuaalisuus on energia, hyvinvoinnin lähde, voimavara ja iso osa minuutta. Seksipositiivisuus antaa luvan olla ainulaatuinen ihminen kaikkine puolineen.

Kirjoittaja on Pia Moilanen
Sosionomi, seksuaalineuvoja, auktorisoitu seksuaalikasvattaja

Suuseksi

Puhutaan hetki suuseksistä. Se on parhaimmillaan nautinnollista ja vie täysin uusiin ulottuvuuksiin ja tuntemuksiin. Suuseksissä tuotetaan nautintoa kumppanille suun, huulten ja kielen avulla. Suulla voi seikkailla pitkin vartaloa, korvan, kaulan ja nännien kautta sisäreisiin ja intiimialueelle. Suuseksi on kovin intiimiä, joten se ei välttämättä ole ensimmäinen kokeiltava juttu uuden kumppanin kanssa. Alkuun ei välttämättä tiedä mistä toinen nauttii ja seksielämä tulee aloitettua ns. perinteisemmällä seksillä. Toki jos heti alkuun on puhuttu avoimesti seksistä ja molemmat osoittavat halunsa suuseksiin, niin antaa mennä vaan.

Mikä suuseksissä mietityttää?

Jos aikoo nauttia suuseksistä täysillä, se vaatii hyvää itsetuntemusta ja seksuaalista itseluottamusta. Suuseksissä saavana osapuolena ei pysty nauttimaan, jos miettii koko ajan miltä oma vagina tai penis näyttää tai tuoksuu. Tai jos ajatukset ovat ihan jossain muualla kuin siinä hetkessä. Suuseksin antaminen voi jonkun mielestä tuntua vastenmieliseltä ja jopa ällöttävältä. Jos suuseksin antaminen ja saaminen kuitenkin kiinnostaa, kannattaa ajatusta siihen suuntaan työstää.

Suuseksistä kannattaa puhua kumppanin kanssa avoimesti. Jos siinä mietityttää joku, niin ihmettele ja kummastele ääneen mieluummin kuin pyörität asioita omassa päässäsi. Avoimeen keskusteluun kuuluu omien mieltymysten kertominen kumppanille ja toisaalta toisen mieltymysten kuunteleminen. Omista toiveistaan kertomisessa ei ole mitään pahaa, jos toiveet eivät kohtaa, on tehtävä kompromisseja. Nämä on tehtävä kuitenkin niin, että molempien tarpeet tulevat jollain tavalla tyydytetyksi.

Suuseksissä mietityttää usein hajut, maut ja eritteet. Tämäkin kannattaa sanoa kumppanille ja miettiä yhdessä mikä siihen auttaisi. Ennen seksiä on hyvä käydä pesulla, tällöin suuseksi tuntuu miellyttävämmältä ja molemmilla on rentoutuneempi olo. Lisäksi kannattaa kokeilla erilaisia makuliukkareita, jotka tuovat ihania makuja piristämään suuseksiä. Erimakuisten liukuvoiteiden testaaminen voi tuoda mielenkiintoa suuseksiin pitkiksi ajoiksi. Erilaisiin liukuvoiteisiin voit tutustua täältä. Naiset voivat kammoksua yökkäysrefleksiä, joka tulee kun syvälle suuhun työnnetään jotain. Joskus jopa pelkkä ajatus saa refleksin aikaan. Suuhun voi alkuun työntää varovasti esimerkiksi sormea ja sen avulla harjoittaa refleksiä.

Pornosta ei kannata ottaa mallia, ainakaan paljoa. Se on näyteltyä ja siinä nähdyt kikat eivät välttämättä toimi oman kumppanin kanssa. Jos haluat kehittyä suuseksissä, tarvitset avointa mieltä ja kokeilunhalua. Anna kumppanisi tutustua kehoosi ja tunnustella rauhassa. Kerro mikä tuntuu hyvältä ja mikä ahdistavalta. Tee tutkimusmatka myös kumppaniisi ja kysy toiveita. Jokaisella on omat toiveensa suuseksin suhteen mutta tässä muutama vinkki siihen.

Suuseksi naiselle

Alkuun totean, että on todella tärkeää, että nainen tuntee olonsa kauniiksi, seksikkääksi ja itsevarmaksi. Tässä kohtaa myös kumppanin sanoilla ja teoilla on tärkeä osuus. Naisen klitoriksessa on noin 8000 hermopäätettä, se on herkin kohta naisessa. Nämä hermopäätteet ovat valmiina vastaanottamaan kosketusta, sekä sormilla että suulla. Ennen kuin lähdetään klitoriksen kimpuun, kannattaa käyttää hetki esileikkiin. Esileikki voi olla sisäreisien suukottelua ja hivelyä sormin, myös alushousujen läpi suukottelu on erittäin kiihottavaa. Pieni kiusoittelu saa naisen syttymään ja kostumaan.

Alushousujen riisumisen jälkeen voi kokeilla puhaltaa naisen herkkiin alueisiin. Jotkut naiset kiihottuvat tästä. Lämmin hengitys stimuloi klitorista ja virittää tunnelmaa oikeaan suuntaan. Häpyhuulet kannattaa ottaa jossain vaiheessa haltuun. Häpyhuulia voi hyväillä sormien tai vibraattorin kanssa ja kiihottaa naista. Häpyhuulet kannattaa rohkeasti levittää, jotta näkymät ja tuntumat herkkään klitorikseen avautuvat. Joillain naisilla klitoris on kovin herkkä ja kosketus kielellä siihen pitää olla todella hentoinen. Kielen kannattaa antaa seikkailla pitkin naisen intiimialuetta, naisen tehtävänä on kertoa mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Nuoleminen voi olla välillä hitaampaa välillä nopeampaa, rytmiä voi vaihdella. Klitorista ja häpyhuulia voi myös imeä intohimoisesti jos nainen nauttii siitä.

Samalla kun teet kielellä töitä klitoriksen ja häpyhuulten kanssa, kannattaa käsillä hyväillä muuta kroppaa. Kädet voi fiiliksen mukaan harhailla reisien ja pakaroiden alueella. Myös rintojen hyväily saa kiihotuksen nousemaan. Suuseksiä voi jatkaa aina orgasmiin asti tai sitten siirtyä jossain kohtaa yhdyntään.

Kivin-metodi

Viime aikoina suuseksin maailmaan on tullut uusi ilmiö: Kivin-metodi. Siinä suuseksiä annetaan naiselle sivusta päin, kun perinteisesti suuseksin antaja on ollut suorassa linjassa naisen jalkojen välissä. Kivinissä nainen makaa rennosti selällään ja suuseksiä antava osapuoli asettuu poikittain naiseen nähden.

Kivin-metodissa suuseksiä antava voi pitää klitoriksen paikallaan peukalolla ja keskisormella, kielellä liike on klitoriksen sivulta toiselle. Tätä kannattaa kokeilla kummaltakin puolelta, koska klitoris voi olla toiselta puolelta herkempi kuin toiselta. Asentoa voi varioida omien mielihalujensa mukaan, sormia voi työntää sisään emättimeen tai hyväillä välilihaa. Ihan sen mukaan, mikä tuntuu vastaanottajasta hyvältä. Orgasmin voi tällä metodilla saavuttaa melko nopeasti. Kivin-metodi on tuonut suuseksin toteuttamiseen uusia tuulia ja jännittävyyttä. Kokeilemisen arvoinen juttu!

catty's party mainos_edited-1

Suuseksi miehelle

Penis on tuntoherkkää aluetta, hermopäätteitä on noin 4000 ja myös miehille toimii esileikki ennen suuseksiin ryhtymistä. Penis voi hetken odottaa ja kumppani voi suukotella ensin miehen sisäreisiä, kiveksiä ja välilihaa. Peniksen ja reisien hyväily sormilla virittää tunnelmaan ja mies kiihottuu.

Peniksen nuoleminen kannattaa aloittaa rauhassa ja katsoa samalla viettelevästi miestä silmiin jos se tuntuu luonnolliselta. Penistä voi nuolla tyvestä huipulle kiusoitellen ja seuraten miehen ilmeitä. Miehet nauttivat yleensä siitä kun penis menee mahdollisimman syvälle suuhun, tyveä myöten. Tämä voi kuitenkin tuottaa suuseksin antajalle yökkäysrefleksin. Peniksen juuresta kannattaa ottaa toisella kädellä hyvä ote ja suuhun jää sitten peniksen pää. Tämä tuntuu miehestä siltä, että penis menee syvälle suuhun.

Alussa kannattaa kokeilla erilaisia tekniikoita ja kuulostella mistä mies pitää. Ensin voi tehdä pitkiä nuolaisuja penistä pitkin, kielellä voi kiertää peniksen päätä ja suukotella sitä kiusoittelevasti. Sitten käsi peniksen tyvelle ja penis suuhun. Liike voi olla edestakaista käden ja suun rytmitettyä yhdistelmää. Ihan peniksen päätä voi imeä antaumuksella ja taas jatkaa syvemmälle. Rytmiä kannattaa vaihdella ja antaa mennä tunteella. Välillä kannattaa käydä nuolemassa myös kiveksiä ja välilihaa jos mies siitä nauttii.

Samalla kun miehelle antaa suuseksiä, voi toisella kädellä hyväillä kiveksiä, välilihaa ja peräaukon aluetta. Tämä tuottaa monelle todellista nautintoa. Kun mies on lähellä laukeamista, suuseksi kannattaa lopettaa jos haluaa, että tilanne etenee vielä yhdyntään. Jos ajatuksena on pysytellä suuseksissä, kannattaa jatkaa samoja asioita, jotka miehen kiihottivat tähän pisteeseen. Jossain vaiheessa kannattaa sopia mihin mies laukeaa suuseksin jälkeen. Suuseksi ei tarkoita sitä, että laukeaminen tapahtuisi aina suuhun. Tämä kannattaa sopia yhdessä, ja toki seuraavalla kerralla mies voi laueta eri paikkaan.

Lopuksi

Täytyy myös muistaa, että seksitaudit voivat tarttua suuseksissä eli muista suojautuminen. Uuden kumppanin kanssa suuseksissä pitäisi käyttää kondomia miehellä ja naisella suuseksisuojaa tai halkaistua kondomia. Suuseksissä suojautumisesta puhutaan liian vähän ja tietämättömyys johtaa tautien leviämiseen.

Jokaisella on suuseksissä omat juttunsa, joista nauttii ja nämä selviävät vain kokeilemalla ja kertomalla kumppanille mikä tuntuu hyvältä. Tärkeää on kuitenkin olla innostunut antamaan ja saamaan suuseksiä, koska innostus näkyy ja se kiihottaa todella paljon. Aito läsnäolo ja nauttiminen ovat paljon tärkeämpiä kuin tekniset suoritukset, niitä voi hioa ajan myötä. Jos suuseksin antaja nauttii, myös saaja nauttii enemmän. Vastaanottavana keskity tilanteeseen ja nauti, älä mieti kauppalistaa tai pyykkivuorta. Silmien sitominen voi joskus toimia, silloin on helpompi keskittyä tuntoaistin tuomaan nautintoon. Anna kumppanin tutkia rauhassa kehoasi ja kerro miltä tuntuu.

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Seksuaalineuvoja, sairaanhoitaja ja hoitotyön opettaja.

catty's party mainos_edited-1

Pitkän parisuhteen salaisuudet

Kaikki haluavat onnistua rakkaudessa ja parisuhteessa, tavoitteena on pitkä ja onnellinen parisuhde. Alkuhuuman sykähtelyjen jälkeen hormonit tasoittuvat ja siirrytään romanttisen rakkauden kautta kiintymisvaiheeseen. Vaiheeseen, johon kuuluu läheisyyttä, luottamusta, turvaa ja intohimoa. Suhteen edetessä rakkaus muuttaa muotoaan, rakkaudesta tulee syvää ja voimakasta.

Hyvinvoiva parisuhde vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, stressitasot alenevat ja ihmisen on yksinkertaisesti hyvä olla. Onnellinen parisuhde vaikuttaa myönteisesti mielenterveyteen ja fyysiseen terveyteen alhaisten stressitasojen myötä. Onnellinen parisuhde ei tunnu painostavalta ja stressaavalta. Parisuhde itsessään ei vaikuta terveyteen positiivisesti, suhteen pitää olla kunnossa, jotta hyvät vaikutukset tulevat esiin.

Rakkausprofessori Kaarina Määttä on koonnut pitkän parisuhteen salaisuuden seitsemään askeleeseen:
1. erilaisuuden ja muuttumisen hyväksyminen
2. kyky nauttia arjesta
3. rakkauden tunnustukset ja kyky ilahduttaa
4. tietoinen sitoutuminen kumppaniin
5. itsensä arvostaminen
6. vastoinkäymisten keventäminen
7. erimielisyyksien sietäminen ja selvittäminen

Rakkaus

Rakkaus syvenee ajan kuluessa. Alkuhuumassa tuntuu, että on ihan sekaisin rakkaudesta. Sydän pamppailee tuhatta ja sataa, ei malta nukkua eikä ruokakaan maistu. Vaikka alkuhuuman tuntemukset ovat ihania, kukaan ei jaksaisi niitä loputtomiin. Pitkässä parisuhteessa siirrytään kiintymykseen ja tämän vaiheen rakkaus on paljon syvempää kuin alkuhuuman. Rakkaus vaan muuttaa muotoaan ja vähän rauhoittuu.

Rakkaus on läheisyyttä, luottamusta, turvaa ja huolenpitoa. Rakastavassa parisuhteessa kunnioitetaan toisen mielipiteitä ja ollaan aidosti kiinnostuneita kumppanista. “Huomenta, miten nukuit?”, ”Kiva kun tulit kotiin, miten päiväsi sujui?” Pieniä kysymyksiä itselle, suuri merkitys toiselle.
Rakkaan kanssa halutaan jakaa arkiset asiat, juhlat ja nautinnot. Rakkauden osoittaminen toista kohtaan sekä sanoin että teoin kuuluu hyvinvoivaan parisuhteeseen. Yhteiset arvot ja ajatusmaailma auttavat rakentamaan syvää rakkautta. Yhteiset harrastukset tai mielenkiinnon kohteet ovat tärkeitä pitkässä suhteessa.

Avoimuus ja kommunikointi

Suhteet eivät ole koskaan täysin mutkattomia, eikä mutkia kannata ajaa suoriksi puhumattomuudella ja asioiden patoamisella. Avoimuus ja kommunikointi ovat parisuhteessa tärkeitä. Kun pystyy puhumaan vaikeistakin asioista suhteen alusta lähtien, se helpottaa keskusteluyhteyden säilyttämistä pitkässä parisuhteessa. Puhumista ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa, se vaatii totuttelua, mutta palkitsee lopulta. Aikuisten ihmisten on uskallettava puhua omista tunteista, unelmista, haluista ja ajatuksista. Helppoa se ei ole, mutta parisuhteen kannalta äärimmäisen tärkeää.

Kommunikointiin liittyy puhumisen lisäksi kuunteleminen, on tärkeää olla aidosti kiinnostunut mitä toinen kertoo ja kunnioittaa toisen mielipiteitä. Parisuhteessa tulee väistämättä riitoja, ja riiteleminen onkin yksi opeteltava taito parisuhteessa. Riiteleminen niin, ettei loukkaa toista. Tähän voi heijastua molempien historiasta se, miten lapsuuden kodissa on riidelty. Toinen voi tulla perheestä, jossa ei ole riidelty ja kaikki padotaan sisälle. Riiteleminen yhdistetään heti eroon ja tämän takia riitelyä vältellään. Toinen voi taas tulla perheestä, jossa riideltiin heti kun oli aihetta ja riidat myös sovittiin heti. Kannattaa puhua avoimesti ja miettiä minkälaisia riitelijöitä olette. Toisen loukkaamisen välttäminen ja anteeksi pyytäminen ovat hyviä taitoja riidellessä.

Vetovoima

Liiallinen puhuminen ei välttämättä ole aina hyvä juttu. Jos kumppani alkaa olemaan liian tuttu, se voi vaikuttaa keskinäiseen vetovoimaan. Ei aina, mutta mahdollisuus siihen on. Intohimo ja vetovoima kuuluvat rakkaussuhteeseen, nykyään nämä palaset koetaan suhteessa tärkeämmiksi kuin ennen. Intohimon ja vetovoiman säilyttäminen suhteessa vaatii suhteelta muutakin kuin avointa keskustelua. Leikillisyys ja yllätyksellisyys suhteessa ylläpitävät vetovoimaa. Oma aika, omat jutut, harrastukset, viikonloppureissut kavereiden kanssa tai irtiotot arjesta ihan itsekseen vaikuttavat keskinäiseen vetovoimaan myönteisesti. Jotkut pariskunnat pitävät vetovoimaa yllä asumalla eri taloissa tai nukkumalla eri huoneissa. Vetovoiman säilyttäminen vaatii myös vankkaa luottamusta kumppaniin.
Vetovoima on säkenöivää jännitettä, halua, intohimoa ja yhteistä seikkailua. Vetovoima innostaa ja siitä saa energiaa. Vetovoiman kannalta on tärkeää, että kumppanissa on jotain erilaista kun itsessä, ei kuitenkaan liian paljon 😉 Parisuhteessa on kaksi yksilöä, jotka kehittyvät sekä yksilöinä että yhdessä pariskuntana. Vetovoiman säilyttämiseen auttaa tietty etäisyys kumppaniin ja omat tärkeät jutut. Vetovoiman kautta myös seksuaalisuus tuo suhteeseen intoa ja energiaa. Kosketuksen ja rakastelun kautta luodaan syvää yhteyttä kumppanin kanssa. Samoin kuten rakkaus, seksuaalisuus muuttaa ajan myötä muotoaan, tämä kuuluu pitkään parisuhteeseen. Alun huuman jälkeen tärkeäksi nousee kosketus, läheisyys, rakastelu ja se, että tuntee itsensä edelleen halutuksi.

Kokemuksia pitkästä ja onnellisesta parisuhteesta

Hei te pitkässä parisuhteessa olevat onnelliset! Mikä on pitkän suhteenne salaisuus? Miten kipinä ja vetovoima pysyy? Mikä on parasta teidän suhteessa? Näin kysyin sosiaalisessa mediassa (facebook ja twitter) ja sain kiitettävän paljon vastauksia, yhteensä 69. Vastauksia oli ilo lukea ja huomasin hymyileväni samalla kuin vastauksia perkasin. Poimin vastauksista ne asiat, jotka tekevät pitkästä parisuhteesta onnellisen. Tässä ne ovat, pitkän ja onnellisen parisuhteen 25 salaisuutta:

1. Tahto olla yhdessä
2. Samat arvot ja ajatusmaailma
3. Yhteinen tekeminen, harrastukset
4. Avoin keskustelu, uskallus puhua vaikeistakin asioista
5. Kosketus ja läheisyys
6. Hyvä seksi
7. Riittävästi yhteistä aikaa ja erillisyyttä, asioita tehdään yhdessä ja erikseen. Tilaa toiselle.
8. Hyvä ja hauska olla yhdessä, huumori
9. Joustavuus ja ymmärrys
10. Riiteleminen niin, ettei loukkaa toista
11. Anteeksi pyytämisen taito
12. Toisen kunnioittaminen
13. Arjesta nauttiminen, huomiointi arjessa
14. Pysyvyys ja turvallisuus
15. Tiimihenki
16. Saa olla oma itsensä ja hyväksyy toisen omana itsenään
17. Ystävyys
18. Ei pidä puolisoa ja rakkautta itsestäänselvyyksinä
19. Luottamus
20. Tasa-arvo, esimerkiksi kotitöissä
21. Yhteiset unelmat
22. Sopivasti erilaiset luonteet
23. Tehdään suhteen eteen töitä
24. Toisen kannustus ja tukeminen
25. Rapsuttelu

Suoria lainauksia vastauksista:

“Olemme kumpikin muuttuneet matkan varrella. Monta mahdollisuutta siis rakastua aina uudestaan. 😘 Olemme kannustaneet toisiamme matkan varrella tavoittelemaan omia unelmia, mutta myös yhteisiä. Kunnioitamme ja olemme ylpeitä toisistamme ja sanomme sen ääneen. Joskus täytyy myös ottaa etäisyyttä ja katsella vähän kauempaa, nähdä niitä asioita mitä muut arvostavat. Pienet arkiset huomionosoitukset, nukkuminen yhteisen peiton alla, kosketus, suukot, yhteiset jutut. Ja eihän se elämä aina ole helppoa, joskus täytyy pysähtyä yhdessä miettimään miten edetään ja missä mennään. Työtä, kiitollisuutta ja huomiota vaatii yhteinen hyvä elämä. Jokainen on myös vastuussa omasta onnellisuudestaan, sitä ei voi ulkoistaa.”

“Yhteinen aamukahvihetki joka aamu. Ruuhkavuosina on edes se yksi kohtaaminen. Rakastamisen vastakohta ei ole vihaaminen vaan välinpitämättömyys. Riita kertoo usein siitä, että toinen on toiselle tärkeä, hällä on väliä. Halu pyrkiä toista kohti, pyrkimys ymmärtää ja pyrkimys kuulla, mitä toinen tarvitsee ja haluaa, vaikka aina ei kuule tai jaksaisi kuulla. Sydämen asenne, että toinen on mulle niin tärkeä, että haluan enemmän kohti kuin karkuun. Kohti menemiseen auttavat yhteinen aika, yhteiset keskustelut – että on kahdenkeskistä aikaa, että saa välillä toisilta apua ja lapset muualle. Vastuu siitä, että minä kerron, mitä minä tarvitsen ja toivon, enkä oleta, että toinen arvaa. Huumori, yhteinen nauru.”

“Kunnioitus toista kohtaan. Olla oma itsensä ilman rooleja. Löytää toisesta jokainen päivä asioita joihin rakastua. Ymmärtää se, että pitkässä suhteessa tulee aikoja, kun punnitaan tahtoa. Rakkaus on tunne, mutta välillä pitkässä suhteessa se vaatii myös tahtoa.”

“Halu olla yhdessä, puhuminen kaikesta, etenkin vaikeista asioista ja toisen hyväksyminen sellaisena kuin on. Näiden lisäksi luottamus ja uskallus kertoa omista haluista ja toiveista. Ja tietysti se ’jokin’, kemia, joka jo tavatessa vei jalat alta.”

“Suhteemme liima on samanlaiset arvot. Luonteeltamme olemme erilaisia, mikä ei välttämättä negatiivista. Olemme “hioneet”toinen toisiamme, ne parhaat puolet toiselta ja kaikkein huonoimmat tiputeltu pois. Välillä kyllästyttää mut rakkaus roihahtee uudelleen. Huumori on myös liima, joka voi laukaista harmillisenkin tilanteen. Arkea ja romantiikka “elähdytämme” extempore jutuilla. Poiketaan rutiineista, vaikka aamulla saunomalla ja tanssahtelemalla. Muistellaan myös paljon alkuaikojen romantiikkaa. Tunteet heräävät uudelleen!”

“Toisen kunnioitus ja hyväksyminen, riittävästi yhteistä ja omaa reviiriä, se ettei pidä puolisoa ja rakkautta itsestäänselvyyksinä. Myös tahdon asia. Huumori ja yhteiset arvot ovat tärkeitä samoin kuin kosketus. ❤ Niin ja tosi tärkeää: emme yritä muuttaa toisiamme.”

“ Samanlainen ajatusmaailma ja samat haaveet. Yhteinen harrastus. Toisen tunteminen jo hyvine ja huonoine puolineen , muistaen ettei itsekään ole täydellinen. Molemminpuolinen toisen koulutus vuosien saatossa. Laiskuus kouluttaa enää uutta.”

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja

catty's party mainos_edited-1