Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus

Moninaisuus

Seksuaalinen suuntautuminen

Seksuaalinen suuntautuminen kertoo siitä, keneen ihminen tuntee vetovoimaa sekä emotionaalista että eroottista. Seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua elämän aikana ja siihen voi tulla erilaisia vivahteita matkan varrella. Jokainen voi itse vapaasti määritellä oman suuntautumisensa ja jokaisella on myös oikeus halutessaan olla määrittelemättä sitä. Yksi nainen ihastuu naiseen, toinen taas mieheen ja kolmas voi ihastua molempiin, neljäs ei koe vetovoimaa keneenkään. Kun puhutaan seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta, tarkoitetaan juuri tätä suuntautumisen värikästä kirjoa. Oman seksuaalisen suuntautumisen tiedostaminen on kovin yksilöllistä. Jotkut ovat lapsesta asti tietoisia omasta suuntautumisestaan, yleensä kuitenkin vasta murrosiässä alkaa omat ajatukset ja tunteet hahmottumaan, joillakin seksuaalinen suuntautuminen voi kirkastua vasta nuorena aikuisena. Se on sitten eri asia, milloin sen tuo ilmi muille ihmisille.

Käsitteitä:

Aseksuaali ihminen kokee hyvin vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia henkilöitä kohtaan.
Biseksuaali ihminen, joka tuntee vetoa molempiin sukupuoliin
Queer kyseenalaistaa määrittelyn lokeroihin, voi esimerkiksi olla selkeästi jotain muuta kuin mies tai nainen, mutta ei halua määritellä sukupuoltaan sen tarkemmin.
Hetero ihminen, joka ihastuu vastakkaiseen sukupuoleen.
Homo mies, joka ihastuu mieheen
Lesbo nainen, joka ihastuu naiseen
Panseksuaali ihminen, joka tuntee vetoa kaikkia sukupuolia olevia ihmisiä kohtaan.

Sukupuolen moninaisuus

Myös sukupuolen määritteleminen on kovin moninaista. Sukupuolen moninaisuus tarkoittaa sitä, että jokainen meistä kokee oman sukupuolensa eri tavalla. Minä voin kokea oman naiseuteni aivan eri tavalla kuin paras ystäväni, silti me koetaan molemmat olevamme naisia, mutta erilaisia naisia. Joku voi kokea, että hänessä on sekä naista että miestä, joku ei koe sukupuolta ollenkaan eli hän on sukupuoleton. Kirjo on moninainen.

Sukupuolienemmistöstä käytetään sanaa Cis-sukupuoliset. Tässä sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Sukupuolivähemmistöt voidaan jakaa kahteen kategoriaan: transihmiset ja intersukupuoliset. Transihmisiin kuuluvat transvestiitit, transsukupuoliset, transgenderit ja muunsukupuoliset. Intersukupuolisuus tarkoittaa joukkoa erilaisia synnynnäisiä tiloja, joissa henkilön keholliset, anatomiset tai muut sukupuolen tunnusmerkit eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Intersukupuolinen tila ei määrittele sitä, minkälainen sukupuoli-identiteetti henkilölle kehittyy. Kuten muutkin lapset, kasvava intersukupuolinen lapsi useimmiten ymmärtää itse oman sukupuoli-identiteettinsä.

Tähän kategoriaan kootaan artikkeleita seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen moninaisuudesta ajatuksella, että rakkaus kuuluu kaikille. Hyvää ja ajantasaista tietoa löytyy myös Setan sivuilta, jota käytetty tässäkin lähteenä.

profiilikuva
Kirjoittaja:
Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja
Hoitotyön opettaja
Seksuaalineuvoja 12/2018

Tutustu seksuaaliterveystuotteisiin ja leluihin verkkokaupassamme!

Ikääntyminen ja seksuaalisuus

Ikääntyvien seksuaalisuus on asia, josta ei paljoa puhuta. Tai jos puhutaan, niin sanotaan, että seksuaalisuus ei kuuluu vanhuuteen. Voiko ikääntyneillä olla seksielämää? Voiko ikääntyneet harrastaa itsetyydytystä?  Kyllä voi! Seksuaalisuus on osa ihmistä läpi koko elämän. Seksuaalisuuden toteuttaminen on yksi ihmisen perusoikeus, eikä tämä oikeus kumoudu, vaikka numeroita vilisee mittariin. Jos takana on aktiivinen seksielämä, tämä yleensä jatkuu myös ikääntyneenä. Ikä tuo luonnollisesti mukanaan haasteita, erilaiset sairaudet ja toimintakyvyn huononeminen voivat rajoittaa seksielämää. Nämä vaikeudet haastavat löytämään erilaisia tapoja ilmaista omaa seksuaalisuuttaan. Seksuaalisuutta voi ilmentää halailuna, suukotteluna, läheisyydellä ja kumppanuutena.

Ikä tuo tullessaan fyysisiä muutoksia kehossa ja tämä vaikuttaa seksuaalisuuteen. Kiihottuminen voi kestää kauemmin, orgasmi ei ole enää yhtä voimakas, emätin voi olla kuiva, yhdyntä sattuu, tulee erektiohäiriöitä. Fyysiset ja hormonaaliset muutokset voivat vähentää seksuaalista halukkuutta ja seksielämä voi kuivua kasaan. Naisilla estrogeenituotanto vähenee ja seurauksena saapuvat vaihdevuosioireet: kuumat aallot, hikoilu, unihäiriöt, limakalvojen kuivuminen, mielialaoireet, ahdistuneisuus ja väsymys. Emättimen limakalvot ohenevat ja kosteus vähenee, tämä voi aiheuttaa yhdyntäkipuja, joka luonnollisesti vähentää kiinnostusta yhdyntään. Oireisiin on olemassa korvaavia hormonihoitoja, lisäksi on saatavilla paljon erilaisia liukuvoiteita. Liukuvoiteen avulla yhdynnästä voi tulla taas entistä nautinnollisempaa. Miesten vaihdevuosista puhutaan nimellä andropaussi, testosteronituotanto vähenee ja tämä aiheuttaa erilaisia oireita. Miehillä voi esiintyä mielialan laskua, ärtyisyyttä, väsymystä, aaltoilevaa hikoilua, virtsaamisongelmia ja seksuaaliseen halun heikkenemistä sekä erektiohäiriöitä.

Ikääntymiseen kuuluu myös mahdollisesti ihmissuhteiden väheneminen, leskeksi jääminen tai avioero tuovat tulleessaan yksinäisyyttä ja uutta suhdetta voi olla vaikea löytää. Joskus voi lykästää ja uusi kumppani löytyykin esimerkiksi hoivakodista. Tämä vaatii ympäristöltä hyväksyntää, sekä hoitopaikalta että omaisilta. Hyväksymisen kautta ikäihmiset saavat kaivattua yksityisyyttä ja tukea seksuaalisuuden toteuttamiselleen. Iän myötä itsetunto ja itsevarmuus ovat kehittyneet, joten seksuaalisuuden ilmaiseminen voisi parhaimmillaan olla rentoa ja nautinnollista ilman turhia paineita.

Seksuaalisuus kuuluu kaikille, se on perusoikeus läpi elämän.

Tähän ikääntyminen ja seksuaalisuus kategoriaan kootaan artikkeleita ikääntymisestä ja seksuaalisuudesta eri näkökulmista alan ammattilaisten kirjoittamana.



Kirjoittaja:
Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja
Hoitotyön opettaja
Seksuaalineuvoja 12/2018

Naisen seksuaalisuus

Naisen seksuaalisuus

On upeaa olla nainen. On upeaa olla seksuaalinen nainen ja nauttia siitä täysin rinnoin. Seksuaalisuus tuottaa mielihyvää ja siitä saa energiaa, tämä heijastuu myönteisesti muillekin elämän osa-alueille. Seksuaalisella aktiivisuudella on myönteisiä terveysvaikutuksia, sydänsairauksien riski vähenee, se ehkäisee masennusta ja vähentää kipuja. Ja kyllähän niitä kaloreitakin siinä touhutessa kuluu. Tyytyväisenä on helppo hymyillä.

Toki naiseuteen liittyy vaikeitakin asioita, joiden käsittelyssä menee aikaa ja energiaa. Tähän naisen seksuaalisuus kategoriaan kootaan artikkeleita naisen seksuaalisuudesta, sen upeudesta ja vaikeudesta. Aiheina esimerkiksi itsetyydytys, orgasmi, haluttomuus, yhdyntäkipu, lantionpohjan lihakset, itsetuntemus, minäkuva. Naiseudesta löytyy paljon mielenkiintoisia aiheita. Tässä artikkelissa on kerrottu lyhyesti naisen seksuaalisuuden historiasta nykypäivään.

Naisen seksuaalisuuden historiaa

Naisen seksuaalinen nautinto ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Naisen seksuaalisuus oli ennen olemassa vaan lisääntymistarkoituksessa, kenenkään mieleen ei tullut, että nainen haluaisi seksiä tai nauttisi seksistä. Naisen nautinto on ollut historiassa pelottava, kielletty ja uhkaava asia. Vielä 1950 -luvulla ajateltiin, että naiset eivät nauti seksistä eikä heillä ole seksuaalisia haluja. Vuonna 1953 amerikkalainen biologi Alfred Kinsey julkaisi raportin naisten seksuaalisuudesta. Raporttia varten tehdyistä haastatteluista ilmeni, että nainen on seksuaalinen olento, joka nauttii seksuaalisuudesta yhtälailla kuin miehetkin. Mullistavaa! Sitten koitti 1960 –luku, jolloin keksittiin ehkäisypilleri ja seksuaalivalistus tuli muotiin. Seksuaalinen vallankumous toi esiin naisen seksuaaliset oikeudet ja yhä useampi nainen uskalsi myöntää, että he olivat seksuaalisesti aktiivisia ja jopa nauttivat siitä.

Hypätään nykypäivään. Seksuaalisuus on tänä päivä vahvasti näkyvillä, sosiaalinen media, mainokset, internet, tv –ohjelmat, musiikkimaailma, kaikkialta vyöryy seksuaalisuutta silmiemme eteen. Media on täynnä seksikkäitä ja kauniita naisia ja vartaloita, tämä asettaa haasteita naisille ja itsetunnon kehittymiselle. Tämä vaatii paljon tyttöjen ja nuorten naisten kasvattajilta, itsetunnon kehittymistä pitää tukea ja keskustella median tuottamasta kuvasta naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Pohja kyvylle nauttia mielihyvästä ja seksistä luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Porno, katu ja kaverit, siinä mahdollisia seksuaalikasvattajia, ei parhaita mahdollisia. Oikea-aikainen ja oikeilta ihmisiltä saatu tieto seksuaalisuudesta tuo oikeaa ja realistista tietoa kasvavalle naiselle. Aloin tässä miettimään minkälaista seksuaalikasvatusta olen itse nuorena saanut, eipä tule mieleen, jatkan miettimistä.

Nykyään naiset saavat huoletta haluta seksiä ja nauttia seksistä, kuitenkin vuoden 2015 FINSEX-tutkimusten mukaan miehet haluavat seksiä ja tuntevat seksuaalista halua huomattavasti enemmän kuin naiset. Samaisen tutkimuksen mukaan yhä useammat naiset ovat seksuaalisesti kiinnostuneita toisista naisista. Ollaan tultu aikaan, jolloin nainen uskaltaa olla oma itsensä, haluta seksiä tai olla haluamatta.

you-are-enough1

”Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään. Oot liian kaunis häpeemään, etkä voi yhtään mitään menettää, joten anna mennä, joten anna mennä. Kaunis rietas onnellinen.” Kaija Koo: Kaunis, rietas, onnellinen.


Kirjoittaja:
Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja
Hoitotyön opettaja
Seksuaalineuvoja 12/2018