Pettäminen

Pettäminen on yksi pahimmista loukkauksista parisuhteessa, siitä seuraa kriisi sekä petetylle että pettäjälle. Se jättää parisuhteeseen ison jäljen, joka haalistuu ajan kanssa, muttei unohdu koskaan. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa pettämistä koskevista kirjoituksista, kuinka yleistä se on, miksi petetään ja mitä sen jälkeen. Ensi viikosta lähtien julkaisen kirjoituksia pettämisestä eri näkökulmista. Haastattelin petettyä, pettäjää ja suhteen kolmatta osapuolta, tulevina viikkoina luvassa heidän tarinansa.

Me emme saa haluta toisiamme niin, että valehdellaan
kotona koskaan rakkaillemme, tämä on sääntö ensimmäinen.
Emme saa sanoa toisillemme “Mitäpä jos kaiken riisuisimme?
Avaamme viimeisenkin portin.” Tämä on sääntö numero kaks.

Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle.
Ja rakastaa niiden rajoissa, hiljentää risteyksiin ajoissa.
Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle.
Ja rakastaa niiden rajoissa, kääntyä kotiin ajoissa.
/Anna Puu: säännöt rakkaudelle

Rakkaudessa on sääntöjä, jotka jokainen pari määrittelee itse. Näitä sääntöjä noudattamalla vältytään satuttamasta omaa kumppania. Yleensä parisuhteessa sovitaan, ettei kummallakaan saa olla parisuhteen ulkopuolisia seksi- tai tunnesuhteita. Jos tätä sopimusta rikotaan, puhutaan pettämisestä, uskottomuudesta tai syrjähypystä. Houkutuksia varmasti tulee jokaiselle matkan varrella, mutta niistä pitää osata kääntyä kotiin ajoissa.

Mikä lasketaan pettämiseksi? Mikä on hyväksyttävää toimintaa ja mikä menee rajan yli? Toisen ihmisen halaaminen, pusu poskelle, hitaiden tanssiminen yökerhossa. Ovatko nämä teot sallittuja teidän suhteessa? Entä sitten seksin harrastaminen toisen ihmisen kanssa? Tässä kohtaa mennään monesti rajan yli ja puhutaan selkeästi pettämisestä. Suhteen pelisäännöt on siis hyvä määritellä, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Toinen osapuoli voi ajatella, että hitaiden tanssiminen on täysin sallittua, mutta toinen kokeekin tämän pettämisenä.

FINSEX -tutkimuksen mukaan asenteet pettämiseen ovat nykyään tiukemmat kuin ennen ja suuntana näyttää olevan uskollisuuden lisääntyminen. Uskottomuuden hyväksyy enää vain 5 – 15 prosenttia suomalaisista, naiset miehiä harvemmin. Vuoden 2015 tutkimuksessa uskottomuuteen suhtauduttiin tiukemmin kuin koskaan ennen. Verrattuna eurooppalaisten asenteisiin, suomalaisten asenteet uskottomuuteen olivat kaikkein tiukimmat. Vuoden 2015 tutkimuksen mukaan naimisissa olevilla miehillä 22 prosentilla oli ollut seksisuhteita edellisen vuoden aikana ja 13 prosentilla naisista. Avoliitossa asuvilla vastaavat luvut olivat miehillä 13 prosenttia ja naisilla 8 prosenttia. Miehillä luvut olivat puolittuneet 1990-luvun alkuun verrattuna. Naimisissa olevista neljällä prosentilla oli ollut jossakin vaiheessa jatkuva rinnakkaissuhde, joka oli kestänyt jatkuvana pidemmän aikaa. Uskottomuutta raportoitiin vähemmän kuin aiemmissa tutkimuksissa.

Henkinen tai fyysinen pettäminen

Pettäminen voi olla joko henkistä tai fyysistä. Fyysinen pettäminen tarkoittaa intiimiä läheisyyttä, kuten suuteleminen ja seksin harrastaminen. Fyysinen pettäminen voi olla yhden illan juttu täysin tuntemattoman kanssa baari-illan jatkoilla tai tuttu, jonka kanssa tulee tilaisuus keskellä kirkasta päivää. Fyysinen pettäminen voi olla yhden kerran hairahdus tai se voi jatkua pitkään, parisuhteen ulkopuolinen seksisuhde voi kestää jopa vuosia.

Henkisessä pettämisessä koetaan yhteenkuuluvuutta suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa. Haaveissa voi olla parisuhde tämän toisen kanssa, kemiat kohtaavat ja ihastusta on ilmassa. Tämä voi johtaa helposti eroon. Henkinen pettäminen on useasti pahempi paikka kuin fyysinen pettäminen, joka on lähtökohtaisesti pelkkää seksiä ilman tunteita.

Miksi petetään?

Joskus eteen tulee houkutuksia, joista ei pysty kieltäytymään. Baarissa tapaa seksuaalisesti kiihottavan ihmisen, jonka kanssa ajautuu seksuaalisiin tekoihin. Taustalla voi olla huonoksi koettu parisuhde tai oman kumppanin vähäinen seksuaalinen halu, kosketuksen ja läheisyyden puute. Alkoholi voi olla hämärtämässä arviointikykyä ja ajatus hyvästä seksistä tuntuu siinä hetkessä ihan loistavalta. Mieleen ei tässä vaiheessa tule seuraavan päivän morkkikset.

FINSEX -tutkimuksen mukaan miehet (45 %) tarttuvat naisia (34 %) useammin eteen tulevaan houkuttavaan tilanteeseen. Naisia taas oli motivoinut ulkopuolisiin suhteisiin ongelmalliseksi koettu suhde oman puolison kanssa (naiset 39 %, miehet 16 %) tai rakastuminen uuteen kumppaniin (naiset 25 %, miehet 9 %). Puolison vähäistä seksuaalista halua käytti perusteluna 28 prosenttia miehistä ja 20 prosenttia naisista. Noin joka neljäs (miehet 27 %, naiset 23 %) vastasi, että pettäminen oli vain tapahtunut ilman mitään syytä. Naisten motiiveissa olivat keskeisiä suhteisiin ja tunteisiin liittyvät asiat, kun taas miehillä keskeisiä olivat seksiin ja tiettyyn tilanteeseen liittyvät motiivit.

Mitä tapahtuu pettämisen jälkeen?

Pettäminen voi paljastua monella eri tavalla, pettäjä voi itse tunnustaa tekonsa, tieto voi tulla muualta tai sitten jäädään kiinni itse teossa. Kun pettäminen paljastuu, se on rankka paikka. Pääasiassa petetylle, mutta myös pettäjä on kovilla. Yleensä tarkoituksena ei ole ollut satuttaa kumppania, tilanteessa on toimittu hetken mielijohteesta. Pidempään jatkuneet suhteet ovat asia erikseen, se on harkittua ja tietoista toimintaa. Pettäminen kuitenkin satuttaa petettyä, tämän tajuaminen voi saada pettäjän tunteet pintaan ja omatunnon kolkuttamaan. Joskus pettämisen paljastuminen voi olla helpotus. Tulee vihdoin hyvä syy lähteä huonosta parisuhteesta.

Pettäminen tuottaa surua, kipua ja vihaa. Petetystä voi tuntua siltä, että elämä romahtaa ja suunnitelmat menevät uusiksi. Tunteiden hallinta voi olla alkuun vaikeaa, itkua ja paniikkia. Petetty voi kohdella pettäjää ja kolmatta osapuolta jopa väkivalloin, ainakin ajatuksissaan. Tässä olisi tärkeää muistaa jos perheessä on lapsia, että saisi jätettyä lapset tämän riidan ulkopuolelle.

Petetty alkaa herkästi miettimään, enkö minä riitä? Enkö ole haluttava ja seksikäs? Monelle petetylle uskottomuuden kokeminen voi olla traumaattinen kokemus. Jos tapahtumia ei käsitellä, ne jumiutuvat mielen sopukoihin ja putkahtavat pinnalle aika ajoin. Asiat on käsiteltävä ja jätettävä tapahtumat menneeseen. Ei mikään helppo homma. Joskus kumppanille riittää se, että toinen on kertaalleen pettänyt, eikä ole valmis antamaan anteeksi. Tilanne voi johtaa nopeaankin eroon.

Pettämisestä voi kuitenkin selvitä, tämä vaatii molemmilta paljon aikaa ja työtä. Luottamuksen takaisin voittaminen on pitkä ja kivinen prosessi, pettäminen jättää pitkäaikaisen jäljen. Usein asia nousee esille tulevissa riidoissa vielä monen vuoden ajan. Jos molemmilla on halu jatkaa yhdessä, kannattaa turvautua ammattilaisen apuun ja käydä keskustelemassa asiasta puolueettoman ammattilaisen kanssa.

Me emme saa katsoa toisiamme niin, että totuuden paljastamme.
Laskemme sisään ja iäksi viereen, tämä sääntö kolmas jo on.
Emme saa tarvita toisiamme niin, että vajotaan.
Emmekä elää voi omillamme, tämä on sääntö lohduttomin.

Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle.
Ja rakastaa niiden rajoissa, hiljentää risteyksiin ajoissa.
Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle.
Ja rakastaa niiden rajoissa, kääntyä kotiin ajoissa.

Emme saa hylätä toisiamme, entä jos sittenkin rakastumme?
Jos alussa yhdeksi meidät luotiin, tämä on sääntö viimeinen.
/Anna Puu: säännöt rakkaudelle

Lähteet: FINSEX -tutkimus 2015.

profiilikuva

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja

Täältä pääset tutustumaan ihanaan verkkokauppaamme.