Parisuhde on parhaimmillaan asioiden kokemista ja jakamista yhdessä. Puolison kanssa jaetaan arki, iloineen ja vastoinkäymisineen, saadaan toiselta tukea ja turvaa. Jaetaan yhteinen sänky, vaatekomero, pyykkikori sekä tiski- ja siivousvuorot.
Puolisoa huomioidaan, hellitään ja pyritään olemaan toiselle kaikin tavoin mahdollisimman hyvä. Asioita tehdään yhdessä, ehkä käydään edelleen yhdessä treffeilläkin, mikä on vallan hyvä tapa tuoda arjen keskelle piristystä ja yhteistä mukavaa tekemistä. Yhdessä muodostetaan lyömätön tiimi, tunnetaan rakkautta, vetovoimaa ja intohimoa sekä toisinaan suurtakin suuttumusta toiseen.
On kuitenkin muistettava, että parisuhteessa on aina kaksi erillistä yksilöä, joilla on myös omat erilliset tarpeensa, vaikka arki soljuukin tiivisti yhdessä. Välillä hyvässäkin parisuhteessa kaivataan yksinoloa, aikaa itselle. On siis osattava olla ilman toisen jatkuvaa saatavilla oloa. Toiset meistä tarvitsevat yksinoloa palautumiseen ja rauhoittumiseen enemmän kuin toiset, tämä fakta on parisuhteessa hyväksyttävä. Oma aika, hiljentyminen oman itsensä äärelle, omien juttujen tekeminen ei ole vaaraksi parisuhteelle (paitsi jos viihtyy enemmän omien juttujensa äärellä, kun puolison roolissa). Kun on kyky ja mahdollisuus nauttia yksin olosta ja tehdä itselle tärkeitä asioita, toisen läsnäolokin tuntuu taas paremmalta.
Psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander on tuonut esille kolme asiaa, joita ihmisen tulisi osata tehdä myös yksin – nukkua, itkeä ja nauttia. Kun ihminen osaa olla yksin itsensä kanssa, hän oppii tuntemaan itseään ja omia tarpeitaan paremmin ja tästä seuraa, että hän osaa olla myös yhdessä toisten kanssa. Suhteessa olokin on helpompaa, jos osaa olla yksin, tekemättä mitään tai tekemällä asioita, joista itse nauttii. Jollei tätä yksin olemisen jaloa taitoa hallitse, on koko ajan hankalasti riippuvainen toisesta, ja se voi johtaa ongelmiin parisuhteessa. On vaarana, että riippuvuuden kautta jääkin suhteeseen, joka ei ole itselle hyväksi. Vaarana on myös, että kadottaa oman minuutensa, ja unohtaa sen, kuka ja mikä minä todella olen ja mitä minä tarvitsen. Liian läheltä ei näe enää kauas, ja asioille sokeutuu. Jos parisuhteessa ei toinen voi hyvin, se heijastuu negatiivisesti koko parisuhteeseen. Asia on kyllä korjattavissa, mutta valitettavasti tästä voi alkaa myös syöksykierre tuoden mukanaan lisää ongelmia ja lopulta ongelmat kasautuvat.
Yksinolemisessa ei ole mitään itsekästä, päinvastoin. Kun huolehtii itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan, jaksaa antaa itsestään enemmän myös muille. Ja kun osaa ottaa omaa aikaa itselle, on helpompi myöntyä myös toisen sisäiseen tarpeeseen saada olla yksin, omien ajatusten ja juttujensa äärellä. Tietysti on reilua, että parisuhteen molemmilla osapuolilla on yhtäläinen mahdollisuus saada olla yksin ilman pelkoa ja jännitystä siitä, seuraako siitä riita tai konflikti tilanne. Yksilön omaan aikaan on turha liittää mitään turhaa draamaa tai mustasukkaisuutta, yksinolo on toiselle perustarve, aivan kuten syöminen ja nukkuminen. Ei yksinolo tarkoita sitä, että rakkaus olisi suhteesta katoamassa. Lopulta kaikki pohjautuu luottamukseen ja ymmärrykseen toisen tarpeesta viettää omaa aikaa.
Vaikka toinen lähtisi pitkälle viikonloppureissulle mökille omien kavereiden kanssa, se ei tarkoita, että parisuhde olisi silloin uinuvassa tilassa. Kaksi yksilöä ovat sitoutuneet yhteiseen suhteeseen ja yhteiseen elämään, silloinkin kun toinen ei ole lähellä. On myös tervettä huomata ikävöivänsä toista. Ikävöinnin jälkeen toisen lämmin syli tuntuu taas triplasti paljon paremmalta.
Jos elää ja hengittää ainoastaan parisuhteelle, kadottaen samalla oman minuutensa, asiat voivat mennä todella solmuun ja raja siitä kuka minä olen mitä me olemme, on häilyvä. Ja totta puhuen, toista kohtaan ei ehkä enää kykene tuntemaan samanlaista vetovoimaa ja intohimoa, kuin suhteen alussa. Siinä tilassa parisuhde saattaa väljähtyä, eikä mikään enää juurikaan tunnu miltään. Pyöritetään vaan yhteistä arkea kaavamaisesti. Kuin oltaisiin vaan tottuneita tiettyihin kaavoihin.
Pitkissä parisuhteissa on luonnollista, että yksinkertaisesti ja suoraan sanottuna toisen naama vaan ärsyttää, pienet arkiset piirteet ärsyttävät, kaikki vaan tuntuu ärsyttävän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, kumppani olisi huono tai parisuhde olisi huono saatikka, että sinä itse olisit huono kumppani. Näitä ärsyttäviä päiviä tulee vain väistämättä eteen elämässä. Mutta jos osaat irrottautua, nauttia yksinolosta, olla tekemättä mitään, kohdata vain omaa sisäistä ajatusmaailmaasi. Jotkut nauttivat hiljaisesta asunnosta, jotkut nauttivat, kun saavat siivota rauhassa, tapoja on yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin. Kun on kyky yksinoloon ja nautiskella yksinolosta, ei hyvä parisuhde siihen kuole. Kun molemmat osapuolet voivat hyvin, on selvää, että parisuhde voi myös hyvin. Toista pitää välillä kaivata. Parisuhde jaksaa kyllä elää ja hengittää 24/7, vaikka kumppaneilla olisi omaa aikaa ja välillä ikävöitäisiin niin lujaa, että ihan tekee kipeää. Seksielämäkin sujuu paremmin, kun osataan olla erillään. Ja mikäs sen parempaa seksiä, kuin ikävöinnin jälkeinen seksi. Siinä ikävä muuttaa muotoaan palavaksi vetovoimaksi ja intohimoksi, ja lakana ralli voi mennä aivan uusille tasoille.
Kirjoittaja on Mari Laurila.
Lähihoitaja, sairaanhoitaja ja seksuaalineuvoja.
