Seksuaalisuus on enemmän kuin seksi 

Läheisyyttä, huumoria, turvaa. Iloa, rakkautta, luottamusta. Lämpöä, hellyyttä, yhdessäoloa, haleja, hellyyttä ja hierontaa. Kauniita sanoja, kosketusta, kiihkoa. Intohimoa, viettelyä ja halukkaita, viipyileviä katseita. Seksuaalisuus tarkoittaa meille eri asioita eri aikoina, eri elämänvaiheissa. Se on kuitenkin meissä läsnä aina, elämän ensihenkäisystä viimeiseen, syntymästä kuolemaan. Se on elämän energiaa, moottori, joka pitää meidät käynnissä. Seksuaalisuuden voi halutessaan antaa näkyä tai sen voi tahtoessaan peittää. 

Seksuaalisuus muuttaa elämän matkan varrella muotoaan ja toisille se on aina kovin tärkeää, toisille ei koskaan. Joillekin se on joskus tärkeässä roolissa, mutta esimerkiksi sairastumisen myötä muuttuu vähemmän merkitykselliseksi. Meillä kaikilla on kuitenkin oikeus oman näköiseen seksuaalisuuteen, kunhan se ei satuta meitä tai muita väärällä tavalla. Seksuaalisuus on voimavara, joka parhaimmillaan tuottaa meille hyvää oloa läpi elämän. Se on voimavara silloin, kun ihminen on sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa. 

Seksuaalisuus on sitä, mitä olemme ja seksi sitä, mitä teemme 

Seksuaalisuus on sekä arkipäiväistä että juhlallista. Se on osa jokapäiväistä elämäämme siinä kuin syöminen, uni ja vaikkapa vessassa käyminen. Toisaalta se liittyy elämän huippuhetkiin, kun tuntee olevansa sensuelli gaselli tai kiimainen karhu. Seksuaalisuus on hellyyttä, läheisyyttä ja aistillisuutta. Se on kokonaisvaltaista ihmisenä toteutumista, vaikkei koskaan harrastaisi tai edes ajattelisi seksiä. Se on tärkeä osa hyvinvointia. Seksuaalisuus on tutkimuksen mukaan merkittävin yksittäinen onnellisuutta ja tyytyväisyyttä lisäävä tekijä. 

Kuten keho, myös seksuaalisuus muuttuu ja kehittyy läpi elämän. Elämän ensi vaiheista lähtien varhaiset kokemukset ja vuorovaikutussuhteet vaikuttavat siihen, millaiseksi suhde omaan seksuaalisuuteemme muodostuu. Millaiseksi minäkuvamme ja kuvamme omasta kehosta muodostuu. Käsitys omista rajoista ja kehonkuvasta vahvistuu lapsuudesta lähtien sen mukaan, miten lapselle puhutaan ja miten häntä hoidetaan, kohdellaan ja kosketaan. Onko lapsuudenperheessä ollut tapana sylitellä tai halata? Lapsuudessa muotoutunut suhde omaan kehoon voi seurata myöhempiin ihmissuhteisiin saakka. Lapsuuden häpeä voi selittää esimerkiksi aikuisen seksuaalisen halun puutetta. 

Lapsi, joka tulee nähdyksi ja kuulluksi, osaa myös vanhempana sanoittaa tunteitaan, toiveitaan ja tarpeitaan. Myönteiset tunteet itseä kohtaan ovat avainasemassa, jotta ihminen pystyy nauttimaan seksuaalisuudestaan. Me tarvitsemme omaa ja muiden hyväksyntää, läheisyyttä, rakkautta, iloa, surua, toiveita ja pettymyksiä. Seksuaalisuus on paljon enemmän kuin toimintaa jonka tavoitteena on seksi. Se on suhde minäkuvaan ja kehoon. Kokemukset tallentuvat tunnemuistiimme, joka karttuu vauvasta vaariin. Merkitystä on siis myös sillä, miten meitä kosketetaan sairastuttuamme tai vanhuudessamme. Onko kosketus kunnioittavaa, arvokasta ja lämmintä vaiko kylmää, kalseaa ja välinpitämätöntä? 

Seksuaalisuus ja haastava elämänvaihe 

Seksuaalisuudesta saatavan nautinnon ei kuulu loppua mihinkään ikään, elämänvaiheeseen tai diagnoosiin. Kaikilla meillä on oikeus oman näköiseen seksuaalisuuteen ja kokemukseen itsestämme – ikään, sukupuoleen tai terveydentilaan katsomatta, ilman pakottamista, syrjintää ja väkivaltaa. Seksuaalisuus ei lopu naisilla vaihdevuosiin: ne päinvastoin saattavat vapauttaa naisen nauttimaan seksistä. Mitä vanhemmaksi elää, sitä paremmin tietää, mistä pitää ja mistä ei. Laadukkaan liukuvoiteen tarpeellisuutta ei kuitenkaan voi koskaan väheksyä. Linkistä bit.ly/cattyscat saat helposti tilattua juuri omaan tarpeeseesi sopivan liukkarin. 

Miehellä testosteronitason lasku voi vaikuttaa haluun ja kykyyn. Rakasteluun ei kuitenkaan välttämättä tarvita erektiota eikä vaativia yhdyntäasentoja. Kumppaninsa voi tyydyttää myös kädellä, suulla ja seksileluilla. Upeat, laadukkaat ja mielikuvitusta kiehtovat seksilelut ja sensuellit asut voit helposti tilata linkistä bit.ly/cattyscat. Toisen nautinnon näkeminen herättää usein oman halun ja ehkä erektionkin. Hellyyttä ja rakkautta voi osoittaa myös pitämällä sylissä, koskettelemalla ja antamalla toiselle kaikilla tavoilla hyvää palautetta. 

Haastava elämäntilanne, sairastuminen ja esimerkiksi ikääntyminen vaikuttavat väistämättä seksuaalisuuteen ja sen toteuttamiseen. Seksuaalisuus on herkkä alue reagoimaan erilaisiin hankaluuksiin. Se paljastaa helposti niin hyvinvointimme kuin huonovointisuutemme myös parisuhteessa. Useat sairaudet ja niiden hoidot sekä ikääntyminen itsessään tuovat omat haasteensa seksuaalisuuden toteuttamiseen: limakalvojen kuivuus, impotenssi, seksuaaliseen haluun vaikuttavat lääkitykset, puhumattakaan minä- ja kehonkuvaan vaikuttavista leikkauksista tai hoidoista (esimerkiksi syöpäleikkaukset ja niihin liittyvät hoidot) tai väkivallan aiheuttamista traumoista. Olosuhteiden pakosta tai vapaaehtoisesti ilman kumppania elävä henkilö voi joskus kokea seksuaalisuuden toteuttamisen tai tarpeiden huomioimisen vaikeaksi. Liukuvoiteet, emättimen laajentajat eli dilataattorit sekä hekumalliset seksilelut voit kätevästi tilata osoitteesta bit.ly/cattyscat. Edellä mainittuja, usein ongelmallisiksi koettuja tilanteita voisi kuitenkin pyrkiä pitämään mielenkiintoisina, luovuutta kaipaavina haasteina, jotka voimme yksin tai yhdessä selättää. Vain mielikuvitus on rajana. 

Onnellisuuden eteen kannattaa pyrkiä tekemään hyviä valintoja ja päätöksiä. Seksi parisuhteessa on yksi tapa ilmentää seksuaalisuutta. Onnellisuuden ytimessä yhtenä osana on usein seksuaalinen halu, sen kokeminen ja näyttäminen. Toisaalta on tärkeä muistaa, että seksuaalisuuden merkitys tai tarve seksiin toimintana vaihtelevat läpi elämän. Seksin määrä ei ole mittari seksuaaliselle tyytyväisyydelle suhteessa, vaan se, kuinka tyydyttävää tai riittävää seksi on omaan elämäntilanteeseen nähden.

Seksuaalisuus, upea voimavaramme

Seksuaalisuus on valtava voimavaramme, jonka eteen kannattaa tehdä työtä. Minuuden osana se on kehittyvä, kasvava ja moninainen ulottuvuus. Kokemus omasta seksuaalisuudesta yksin ja toisen kanssa mahdollistuu nautinnollisena, kun myönteisyys on osa kokemusta. Onko suhteessa jotakin sellaista, joka estää myönteisyyden kokemisen tai lähellä olemisen toisen kanssa? Kaikki meistä kohtaavat elämänsä aikana enemmän tai vähemmän vaikeuksia seksin suhteen. Parisuhteessa esiintyvät ongelmat vaativat molemmilta vastuunottoa niiden hoitamisesta. Toisinaan on tarpeen kääntyä itseen päin ja pohtia omia tuntemuksia ja tutustua uusiin asioihin rauhassa. Toimivaa ja turvallista seksisuhdetta sekä itseen että mahdolliseen kumppaniin/kumppaneihin kannattaa kannatella vaikeiden aikojen yli. Seksuaali- ja ihmissuhdeterapia voivat auttaa aukaisemaan hankaliakin solmuja, etsiä uusia keinoja läheisyyteen ja parantaa näin ihmisten kokonaisvaltaista terveydentilaa ja hyvinvointia. 

Kirjoittaja on Tiina Böhling-Salonen, seksuaaliterapeutti

Itsetyydytys -tabusta tavaksi

Itsetyydytys on ihanaa isolla i:llä. Itsetyydytyksestä puhutaan myös termeillä sooloseksi, masturbointi, onanointi, sormettaminen tai runkkaaminen. Sillä tarkoitetaan itsensä koskettamista ja nautinnon tuottamista itselleen. Ihan just sillä tavalla kuin itsestä tuntuu hyvältä, ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa tyydyttää itseään. Sinä tunnet itsesi ja oman kehosi parhaiten ja tiedät mikä tuntuu hyvältä. Itsetyydytyksessä voi edetä täysin omaan tahtiin ja miten itse haluaa. Se on rentouttavaa, siitä saa elämään iloa ja energiaa.

Tavoitteena itsetyydytyksessä on nautinto, mielihyvä ja usein myös orgasmi. Joskus orgasmi voi olla helpompi saavuttaa yksin tai orgasmi voi tuntua paremmalta yksin kuin kumppanin kanssa. Masturboinnin aikana on lupa fantasioida, kiihottavat mielikuvat saavat himot heräämään ja kehon valmistautumaan nautintoon. Fantasioida voi mistä vaan, mikä kiihottaa. Jotkut katsovat eroottisia kuvia tai pornoa kiihottuakseen. Itsetyydytyksessä voi käyttää omia sormia tai erilaisia seksivälineitä, voit koskettaa itseäsi juuri niistä paikoista, jotka saavat sinut kiihottumaan.

Itsetyydytystä voi harrastaa aina kun tekee mieli ja on mahdollisuus, et ole riippuvainen kumppanin läsnäolosta tai haluista. Jos seksiä on parisuhteessa toivottua vähemmän, silloin himojansa voi tyydyttää masturboinnin avulla. Itsetyydytystä voi harrastaa, vaikka seksielämä olisikin aktiivista, se on nopea ja helppo tapa nautintoon. Itsensä tyydyttäminen parisuhteessa on täysin ok, se ei ole keneltäkään pois eikä toisen pettämistä. Tästä on hyvä keskustella avoimesti kumppanin kanssa, ettei tule ikäviä väärinkäsityksiä.

Kaikki voivat harrastaa itsetyydytystä, ihan kaikki ja suurin osa sitä tekeekin. Jo pienet lapset voivat löytää kehostansa kohtia, joiden koskettelu tuntuu hyvältä. Lasten itsetyydytyksestä puhutaan nimellä unnutus. Unnutusta ei voi verrata aikuisten itsetyydytykseen, siinä on täysin eri tavoitteet ja ajatukset. Lapset tekevät tätä rauhoittuakseen ja koska se tuntuu hyvää. Itsetyydytys kuuluu myös vammaisille, vanhuksille, nuorille ja aikuisille. Sinkuille ja suhteilijoille. Sopivuussääntöihin kuuluu, että itsetyydytystä ei harrasteta muiden nähden, tämä on henkilökohtainen ja intiimi asia.

Itsetyydytystä voi harrastaa niin usein kun hyvältä tuntuu, se on täysin normaalia. Jos se alkaa kuitenkin vaikuttamaan arkeen häiritsevästi, niin silloin kannattaa hakea apua ammattilaiselta. Tällöin päässä ei pyöri muuta kuin se, että kohta pääsee tyydyttämään itseään ja työt tai opiskelut voivat kärsiä tästä.

Itsetyydytyksen historia

Itsetyydytykseen liittyviä kieltoja on esiintynyt historiassa paljon, sillä on hävetty ja kummallinen historia. Vuosituhansien ajan itsetyydytystä pidettiin täysin harmittomana itsestäänselvyytenä, kunnes lääketieteen historiassa alkoi tapahtumaan kummia. Renessanssin aikana itsetyydytys oli täysin arkista ja normaalia puuhaa, mutta 300 vuotta sitten itsetyydytys medikalisoitiin ja asiat muuttuivat. Lääkäreiden rahan ahneus oli pitkälti syy, joka johti itsetyydytyksen tuhoon.

Tapahtumat alkoivat, kun kirja “Onania” julkaistiin vuonna 1712. Onan on Raamatussa esiintyvä Juudaan toiseksi vanhin poika. Onan ei suostunut siittämään leskeksi jääneelle kälylleen jälkeläistä, vaan laski siemenet maahan. Tämän takia Onania rangaistiin kuolemalla. Itsetyydytystä tarkoittavat sanat onania ja onanoida pohjautuvat Onanin nimeen, vaikka tässä ei ollut kyse itsetyydytyksestä, vaan keskeytetystä yhdynnästä. Tämän ajan seksologit eivät ymmärtäneet, mitä eroa oli keskeytetyllä yhdynnällä ja itsetyydytyksellä.

Seuraavaksi, 48 vuotta myöhemmin, vettä myllyyn heitti sveitsiläinen Samuel Tissot kirjansa “A Treatise on the Diseases produced by Onanism” kanssa. Kirjan pääsanoma oli, että itsetyydytys oli moraalitonta ja normaalista poikkeava tila. Sairaus, joka vaatii lääkärin hoitoa. Kirjan mukaan itsetyydytys aiheutti uupumusta, kramppeja, oksentelua ja ruoansulatusvaivoja sekä pitkän listan muita haittoja. Kun lääkärit tajusivat tämän, he keksivät kilpaa erilaisia hoitotapoja itsetyydytyksen parantamiseen.

Sekä naisille että miehille kehiteltiin siveysvöitä, jotka estivät sukupuolielinten koskettelun. Peniksen ympärille oli tarjolla renkaita, joissa terävät piikit sojottivat sisäänpäin. Niiden tarkoituksena oli tehdä erektiosta kivulias ja ehdollistaa himosta kärsivän ajattelua siten, että pelkkä ajatuskin itsetyydytyksestä herättäisi vastenmielisyyttä.

Itsetyydytystä hoidettiin usein myös kirurgisin keinoin. Miehille tehtiin ympärileikkauksia ja esinahan kuromista kiinni pysyvästi tai vain yön ajaksi. Esinahka vedettiin metallisen lävistysrenkaan avulla eteen ja tarkoitus oli tuottaa kipua aina, kun mies saa erektion. Uskottiin, että kipu lopettaisi erektioiden syntymisen. Tyttöjen kirurginen hoitomuoto oli klitoriksen poisto. Usein itsetyydytystä harrastaneet naiset vietiin mielisairaalaan, jossa lääkkeillä pyrittiin saamaan narkoottinen vaikutus. Nukkuessa tai pienessä pöllyssä itsetyydytystä ei pystynyt harrastamaan. Julmaa. Itsetyydytystä pidettiin haitallisena 1960-luvulle asti, jolloin paljastuikin, että se on täysin normaali tapa ilmaista omaa seksuaalisuutta.

Itsetyydytyksen hyödyt

Itsetyydytys on hyvä tapa tutustua omaan kehoon ja omaan seksuaalisuuteen. Jokainen on oman kehonsa asiantuntija ja tietää minkälainen kosketus tekee hyvää. Jotta osaa nauttia seksistä toisen kanssa, on löydettävä ensin itse omat nautintonappulansa. Tämän takia oman kehon tutkiskelu, oman anatomian tunteminen ja itsetyydytys ovat tärkeitä asioita myös tulevia parisuhteita ajatellen. Itsetyydytyksen avulla oppii, millaisesta kosketuksesta pitää ja miten keho reagoi erilaisiin tapoihin koskettaa.

Itsetyydytys vähentää stressiä. Sen tuoma orgasmi vapauttaa dopamiinia ja oksitosiinia, jotka saavat aikaan mielihyvää ja nautintoa. Sooloseksin jälkeen hymy on herkässä. Se on täydellinen aloitus päivälle, vaikuttaa varmasti myönteisesti päivän fiilikseen. Itsetyydytys rentouttaa, joten se toimii hyvin myös illalla, orgasmin jälkeinen raukea olo auttaa nukahtamaan eli voi kokeilla unilääkkeen sijasta. Orgasmin tuottama hyvä olo lievittää myös kipuja. Krooniseen kipuun ja esimerkiksi kuukautiskipuun voi saada hetkellistä helpotusta orgasmin avulla.

Jossain vaiheessa elämää seksuaaliset halut voivat hetkeksi heiketä tai kadota kokonaan. Omaan kehoon tutustumisella ja itsetyydytyksellä halut voivat löytyä tai niitä saa pidettyä yllä esimerkiksi sinkkuna ollessa. Mitä enemmän harrastaa itsetyydytystä, sitä enemmän sitä ja sen tuomaa nautintoa kaipaa. Itsetyydytys vahvistaa myös lihaksia, varsinkin lantionpohjan lihaksia. Niitä on tärkeää muistaa treenata muutenkin, mutta onhan itsetyydytys ja seksi ihan parhaita tapoja treeniin. On tutkittu, että miehillä itsetyydytys voi vähentää eturauhassyövän riskiä.

Itsetyydytys tekee siis paljon hyvää ihmisen hyvinvoinnille ja terveydelle. Haittoja tässä ei käsitellä, koska niitä ei ole.

Suomalaisten itsetyydytys

FINSEX-tutkimuksen mukaan suomalaisten itsetyydytys yleistyy jatkuvasti sekä miehillä että naisilla ja kaikissa ikäryhmissä. Naiset ovat koko ajan lisänneet omaa aktiivisuuttaan, mutta miehet ovat silti edelleen aktiivisempia. Alle 40-vuotiaista miehistä viimeisen kuukauden aikana on harrastanut itsetyydytystä noin 90% ja naisista 75%. Yli 60-vuotiailla nämä osuudet olivat miehillä 50%ja naisilla noin 30%.

Aina ei ole ollut näin aktiivista. 1970-luvun alussa yli 40-vuotiaiden naisten enemmistö kertoi, että he eivät olleet koskaan tyydyttäneet itseään. Miehistä noin kolmasosa ilmoitti, että ei ollut harrastanut itsetyydytystä. Ennen 1960-lukua nuoruutensa eläneet sukupolvet suhtautuivat itsetyydytykseen häpeillen. Heitä oli peloteltu itsetyydytyksen häpeästä ja vaaroista. Viime vuosina kummankaan sukupuolen joukossa ei ole ollut enää juuri ketään, joka ei olisi kokeillut itsetyydytystä.

Tein itse pienen kyselyn twitterissä ja kysyin kuinka usein harrastatte itsetyydytystä. Kyselyyn vastasi 165 ihmistä, joista 25% harrasti itsetyydytystä päivittäin, 53% viikottain, 13% kerran kuussa tai harvemmin ja 8% ei harrasta ollenkaan.

Tehtävä: Ota itsellesi aikaa ja vietä hetki itsesi kanssa. Mieti millaiset asiat ja fantasiat herättävät seksuaalisen halusi. Keskity itseesi ja omiin ajatuksiisi. Anna tilaa haluillesi, antaudu hetkelle. Ja nauti.

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja

Lähteet:

FINSEX-tutkimus https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/seksologinen_tutkimus/suomalaisten-seksuaalisuus-finse/finsex-itsetyydytys/

https://www.terve.fi/artikkelit/itsetyydytyksen-historia-harmittomasta-ongelmaksi

Kun oma käsi saastutti

Onnellinen parisuhde

Onnellinen parisuhde merkitsee eri ihmisille erilaisia asioita. Joku on onnellinen, kun kumppani antaa omaa tilaa riittävästi, toisen tekee onnelliseksi tiivis yhdessäolo ja joka öinen pylly pyllyä vasten nukkuminen.

Ja ihminen myös muuttuu vuosien myötä ja hänelle voi nousta erilaisia, uusia tarpeita parisuhteen rinnalle.

Muutosprosessissa molempien on syytä olla tietoisesti läsnä, sillä silloin punnitaan yksilön luottamuksen- sekä empaattisen kuuntelun- ja itseilmaisun taidot. Jos näitä ei ole vielä oppinut aiemmin, on parisuhteen muutosprosesseissa hyvä aika opetella. Ja tarvittaessa pyytää apua ammattilaiselta, jos omat taidot eivät riitä.

Sinun lelukauppasi_banneri

Tutkimusten mukaan ihmiset riitelevät eniten rahasta ja seksistä. Kysymys kuuluukin, voiko hyvin hoidettu seksielämä pelastaa koko suhteen tai huonosti hoidettu seksirakkauselämä tuhota sen?

Tietenkään seksi ei ole kaikki. Kuitenkin läheisyys, hellä kosketus ja toisen huomioon ottaminen ovat paljon arjessakin. Niillä voi hyppiä suurienkin kanjoneiden yli kahden ihmisen välillä. Ja kun luottamus on kunnossa, suhde kukoistaa monilla tasoilla.

On ilo, kun molemmat nauttivat elämästään riittävästi antaakseen myös toiselle omasta hyvästä olostaan. Se tulee takaisin moninkertaisena. Siksi panostamme myös itsemme henkiseen kehittämiseen. Että osaisimme jakaa hyvää ja saisimme sitä takaisin moninkertaisesti.