Seksuaalisuus – kaikkien oikeus

Seksuaalisuus on meissä läsnä jollain tavalla syntymästä ihan elämän viime hetkille saakka. Seksuaalisuus ilmenee eri tavalla eri elämänvaiheissa. Seksuaalisuutta voi ilmaista sanoin, elein, katsein ja vaikka pukeutumisen avulla. Seksuaalisuuden toteuttaminen ei tarkoita pelkästään yhdyntää, vaan läheisyys, kosketus, suukottelu ja hipsuttelu ovat ihan yhtä hyviä tapoja tuottaa mielihyvää ja nautintoa. 

Seksuaalisuus on iso osa ihmisyyttä, se tuo elämään iloa ja energiaa. Jokaisella meistä on oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, ikääntyminen, vamma tai sairaus ei poista tätä perustarvetta. Seksuaalioikeudet koskevat kaikkia samanvertaisesti, ollaan me sitten sairaita tai terveitä, nuoria tai vanhoja. Kaikilla on oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä liittyen seksuaalisuuteen, terveyteen, kehoon ja lisääntymiseen. Ja toisaalta kaikilla on velvollisuus kunnioittaa toisen seksuaalioikeuksia.

Seksuaalioikeudet:
1. Oikeus omaan seksuaalisuuteen
2. Oikeus tietoon seksuaalisuudesta
3. Oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi
4. Oikeus seksuaaliterveyspalveluihin
5. Oikeus näkyä
6. Oikeus yksityisyyteen
7. Oikeus vaikuttaa

Apua seksiin

Ikääntyminen, erilaiset sairaudet ja vammat voivat tuoda haasteita seksuaalisuuden ja seksin toteuttamiseen. Vaikka toimintakyky heikkenee, niin seksuaaliset tarpeet ja halut eivät katoa mihinkään. Tämä on toki kovin yksilöllistä, niin kuin kaikilla muillakin. Joku voi olla seksuaalisesti aktiivinen ja joku ei koe seksuaalisuutta ollenkaan tärkeäksi. Joskus esimerkiksi aivovaurio voi muuttaa seksuaalisuuden kokemista niin, että siitä voi tulla pakkomielteinen, jatkuvasti mielessä oleva asia tai sitten mielenkiinto seksuaalisuuteen lakkaa kokonaan. Jos ihmisellä on seksuaalisia haluja, eikä pysty itse niitä toteuttamaan, niin silloin tarvitaan ulkopuolisen apua. 

Ihmiset saavat apua perustarpeisiinsa, kuten pukemiseen, peseytymiseen ja syömiseen, kun toimintakyky syystä tai toisesta heikkenee. Myös seksuaalisuus on tarve, mutta tätä ei useinkaan lasketa kuuluvaksi avustettavien asioiden listalle. Asiakkaiden seksuaalisuuden kohtaaminen kuuluu kuitenkin hoitajien työhön. Aihe on intiimi ja henkilökohtainen, joten sitä pitää osata lähestyä hienotunteisesti, mutta avoimesti. Seksuaalisuuden puheeksi ottaminen voi olla asiakkaalle todella vaikeaa, avoin ilmapiiri ja hoitajan hyväksyvä asenne helpottavat tätä tilannetta. 

Seksuaalisuus voi olla hoitajalle itselleen vaikea aihe käsitellä, joka heijastuu myös asiakastyöhön. Taustalla voi olla kielteiset asenteet seksuaalisuutta kohtaan kotona, puhumattomuus tai erilaiset traumat. Näitä asioita voi prosessoida omassa mielessään tai voi lähteä avartamaan näkökulmiaan esimerkiksi seksuaalineuvojakoulutukseen. On tärkeää osata suhtautua seksuaalisuuteen ammatillisen asiallisesti. Seksuaalisuuden kohtaaminen ja sen tukeminen ei tarkoita aina seksissä avustamista. Se voi olla kuuntelua, keskustelua, kädestä pitämistä, kauniiden vaatteiden pukemista asiakkaalle, huulipunan, kynsilakan tai partaveden laittamista.

Avustettu seksi

Jos ihminen ei pysty itse toteuttamaan seksuaalisuuttaan ja haluja löytyy, on tästä hyvä puhua avoimesti ja miettiä asiaan ratkaisuja. Yksi ratkaisu on seksissä avustaminen, tämä ei tarkoita missään tilanteessa esimerkiksi asiakkaan tyydyttämistä tai yhdyntää. Seksissä avustaminen tarkoittaa seksin mahdollistamista sellaisissa tilanteessa, joissa asiakas ei pysty sitä toteuttamaan ilman ulkopuolisen apua. Tästä kannattaa puhua avoimesti työyhteisössä ja kirjata se myös hoitosuunnitelmaan, minkälainen asiakkaan tarve on, mikä on tavoite ja millä keinoilla siihen tavoitteeseen pyritään.

Hoitajan on tärkeää tuntea omat rajansa, mihin on valmis ja mikä tuntuu ahdistavalta. Seksissä avustamisesta voi kieltäytyä, kenenkään ei tule joutua epämiellyttävään tilanteeseen vasten tahtoaan. Seksuaalisuus on intiimi asia, eikä sitä voi verrata syömisessä tai pukemisessa avustamiseen, vaikka perustarpeita ovat kaikki. Työyhteisössä voi kartoittaa, ketkä olisivat kiinnostuneita asiasta ja järjestää tälle porukalle sitten koulutusta aiheeseen. Hoitajan tulee osata suhtautua seksuaalisuuteen ammatillisesti, luonnollisesti ja hienovaraisesti.

 

Passiivinen avustaminen

Seksissä avustaminen voi olla passiivista, jossa mahdollistetaan asiakkaalle seksitilanteita, joihin ei itse toimintakyvyn takia pysty. Passiivinen avustamisessa hoitajalla ei ole suoraa kosketuskontaktia avustettavaan henkilöön seksitilanteissa.

Passiivinen avustaminen voi olla esimerkiksi:
– keskustelua ja ohjausta seksuaalisuudesta ja seksistä
– ohjausta ja apua seksuaalisuutta koskevan tiedon etsimisessä
– ohjausta ja apua oman identiteetin ja seksuaalisuuden esiin tuomiseen
– ohjausta tapailuun sekä tämän mahdollistaminen
– ohjausta ja apua seksin apuvälineiden hankkimiseen, ojentamiseen ja puhdistamiseen
– apua läheisyyden ja yksityisyyden mahdollistamiseen
– apua riisumiseen ja pukemiseen
– apua pornon tai seksipalveluiden hankinnassa 

Aktiivinen avustaminen

Seksissä avustaminen voi olla myös aktiivista. Tämä edellyttää avustettavan henkilön koskettamista seksuaalisissa tilanteissa tai niiden valmistelussa.

Aktiivinen avustaminen tarkoittaa esimerkiksi:
– apua kondomin asettamisessa
– apua liukuvoiteen levittämisessä
– auttamista asentoihin tai asennon vaihdoissa
– apua apuvälineiden käytössä ja päälle pukemisessa
– kehon tukemista tai liikuttamista seksin aikana
– apuvälineen liikuttamista tai ohjaamista sooloseksissä

Asettaudu itse hetkeksi rooliin, jossa toimintakykysi on heikentynyt. Kuvittele itsesi ja seksuaalisuutesi tässä tilanteessa. Millaista apua tarvitsisit tyydyttävän seksielämän saavuttamiseksi?

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja

Lähde. Roth, Tanja. 2016. Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti.

Seksuaalifantasiat

Seksuaalifantasiat ovat mielikuvia, jotka kiihottavat ja herättävät seksuaalisia haluja. Fantasioida voi ihan mistä vaan, ne vapauttavat meitä kaikenlaisista estoista, tabuista ja olettamuksista. Hetki omien ajatusten ja mielikuvien kanssa voi rentouttaa ja tuoda elämään positiivista energiaa. Fantasia voi olla tervetullut viihdyke arjessa. Seksuaalifantasia on usein niin intiimi ja salattu mielikuva, ettei niistä kehtaa kertoa edes parhaille ystäville tai kumppanille. Ja usein onkin ihan viisasta jättää kertomatta 😉 Joskus fantasiat voivat säikäyttää, miten voinkin haaveilla jostain ihan omituisesta asiasta. Se on ihan ok, fantasiat voivat olla jännittäviä, outoja ja kummallisia. Ne ovat kuitenkin vain mielikuvia, joita monikaan ei lähtisi oikeasti toteuttamaan.

Fantasiat ovat hyvä tapa tutkia omaa seksuaalisuuttaan, vapaana kaikista olettamuksista ja rajoituksista. Fantasiat voivat kummuta vanhoista nautinnollisista seksuaalikokemuksista tai ne voivat olla haaveilua tulevaisuuden seksikokemuksista. Fantasiat voivat olla arkisia ja todentuntuisia, joita voisi joskus jopa toteuttaa. Tai sitten mielikuvitus voi lähteä laukkaamaan ihan eri sfääreihin. Tilanteisiin, joita ei voisi ikinä kuvitella todeksi. Fantasioita voi käyttää itsetyydytyksen aikana kiihottamaan tai sitten kumppanin kanssa rakastellessa. Fantasiointi ei ole seurausta siitä, että seksielämä olisi vähäistä tai epätyydyttävää. Joskus näin on, mutta ei yleensä. Fantasioiden avulla pyritään vahvistamaan seksuaalista kiihottumista eikä niitä useinkaan käytetä kompensoimaan turhautumista omaan seksielämään.

Kaikilla ei välttämättä ole fantasioita tai he eivät osaa nimetä niitä. Tai kehtaa. Fantasiat voivat aiheuttaa joillekin syyllisyyttä ja häpeän tunnetta. Ihan turhaan, ne ovat täysin normaali seksuaalisuuden ilmenemismuoto. Kun seksuaalisia kokemuksia kertyy enemmän, myös fantasiointi voi lisääntyä, kun kokemusmaailma on laajentunut. Uusi seksuaalinen kokemus voi johtaa täysin uuteen, ihanien fantasioiden maailmaan. Myös eroottisen kirjallisuuden lukeminen tai elokuvien katsominen voi luoda uusia fantasioita.

Fantasiat ovat tietynlaista hoitoa, niillä on jokin merkitys ja tarkoitus. Niiden avulla voi käsitellä vanhoja, joskus kipeitäkin kokemuksia. Tämä ei tapahdu tietoisesti, vaan alitajunta tekee työtä. Toiveisiin liittyvät fantasiat muuntavat usein menneisyytemme ratkaisemattomat tunteet hallituiksi ja nautinnollisiksi tunteiksi. Fantasioiden avulla voidaan muuntaa oma avuttomuus kyvykkyydeksi ja heikkous voimakkuudeksi. Fantasioiden avulla voidaan vahvistaa heikkoa itsetuntoa, fantasioiden luoja on aina haluttava ja seksikäs, ihanin kaikista. Fantasioiden avulla voidaan tasapainottaa kiireistä arkea ja stressiä.

Seksuaalifantasioita voi hyödyntää lisäämään omaa jaksamista, niiden avulla voi sovitella vanhoja psyykkisiä konflikteja ja tyydyttää täyttämättä jääneitä tarpeita. Orgasmivaikeuksissa tai seksuaalisessa haluttomuudessa fantasioiden käyttäminen voi olla hyvä keino. Fantasiat kiihottavat ja lisäävät seksuaalista halua, joten fantasiointi voi olla tie aktiivisempaan ja nautinnollisempaan seksielämään.

Kannattaako fantasioista kertoa muille?

Fantasiat ovat mielikuvituksen tuottamaa intiimiä ajattelua ja haaveilua. Ne voi tallettaa omiin muistoihin ja palata niihin aina kun siltä tuntuu. Mielikuvat ovat turvallisia tapoja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan. Ne voivat olla ihan outoja ja kummallisia, mutta ne eivät ole mitenkään vaarallisia, ne eivät ole totta, vaan mielikuvitusta.

Fantasiat ovat jokaisen henkilökohtaista omaisuutta, joten niitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Toki joskus fantasioiden jakaminen kumppanin kanssa voi olla kiihottavaakin. Yhdessä voi miettiä, olisiko ne jopa toteutettavissa. Fantasian voi toteuttaa, jos se on molemmille ok, eikä siinä loukata tai vahingoiteta ketään. Halu toteuttaa fantasioita ei tarkoita sitä, että kumppani olisi riittämätön tai jollain tapaa huono. Fantasia kiihottaa ja lisää halua, joten molemmat saavat siitä nautintoa. Kannattaa kuitenkin miettiä kertooko kaikista fantasioistaan. Joidenkin fantasioiden jakaminen kumppanille voi satuttaa ja aiheuttaa turhaan kitkaa suhteeseen.

Mistä fantasioidaan?

Fantasiat ovat yksilöllisiä. Niiden sisältö nousee niistä asioista, jotka kukakin kokee seksuaalisesti kiihottaviksi. Fantasioissa voi kuvitella ihan mitä vaan, siihen ei vaikuta mitkään tabut, normit tai pelot, on vapaus kuvitella ilman syyllisyyttä ja häpeää. Fantasioissa voidaan käydään läpi menneisyyden nautinnollista ja jännittävää seksikokemusta tai se voi olla toive seksikokemuksesta, jonka toivoisi tulevaisuudessa kokevan. Jotkut (yleensä miehet) fantasioivat todella yksityiskohtaisesti ja visuaalisesti, vartalot ja niiden muodot piirtyvät tarkasti mielikuvissa. Joillekin (yleensä naisille) fantasioissa voi olla tuntemattomia hahmoja ja mielikuvan tarina on tärkeämpi kuin visuaaliset asiat. Fantasiat voivat sijoittua arkeen, juhlaan, työhön tai lomalle.

Yksi yleisimmistä fantasioista on seksin harrastaminen useamman kumppanin kanssa yhtäaikaa eli kimppaseksi. Tätä fantasiaa esiintyy yleisesti sekä naisilla että miehillä. Ryhmäseksissä fantasian luoja on kaikkien ihailemana keskipisteenä. Kukaan ei pysty pitämään käsiään erossa hänestä, kaikki halu ja palvonta kohdistuu juuri häneen. Tässä fantasiassa henkilö saa osakseen ihailua, himoa ja rakkautta. Fantasiat ryhmäseksistä voivat rauhoittaa heikkoa itsetuntoa ja ne voivat vapauttaa seksuaalisesti. Joskus esimerkiksi raskauden aikana nainen voi tuntea olonsa ei-seksikkääksi, tällöin fantasioissa kaksi häntä haluavaa miestä voi toimia vastavoimana ja auttaa itseinhon käsittelemiseen. Myös muiden ihmisten seksin katseleminen ja parinvaihto ovat suosittuja fantasioita.

Mielikuva seksistä tuntemattoman kanssa kiihottaa monia. Se on uutta, jännittävää ja kiihkeää. Fantasian tuntematon vierailija voi olla joku mielikuvituksen tuote tai esimerkiksi joku vaikutusvaltainen ja ihailtu ihminen. Varsinkin naiset kuvittelevat usein , että joku vallassa oleva mies on täysin hullaantunut häneen ja saa tuntemaan olon erityisen viehättäväksi. Naisesta tuntuu hyvältä, että mies on valinnut kaikista maailman naisista juuri hänet. Miehet, jotka ovat oikeassa elämässä korkeassa asemassa ja joutuvat käyttämään paljon valtaa, fantasioivat usein alistamisesta. Nainen dominoi, tekee päätökset ja johtaa tilannetta. Joskus mielikuvissa mennään kivun ja nautinnon rajamaille. Myös erilaiset valtaroolit ovat fantasioissa yleisiä, esimerkiksi lääkäri-potilas, poliisi-rikollinen, opettaja-oppilas, pomo-alainen.

Seksiin pakottaminen on vastoin jokaisen ihmisen itsemääräämisoikeutta. Silti ihmiset fantasioivat siitä, että joku tulee ja pakottaa seksiin eli voidaan puhua raiskausfantasiasta. Nämä fantasiat ovat olleet aina varsinkin naisten yleisimpiä fantasioita. Seksi julkisella paikalla on yleinen fantasia. Siinä voi olla mukana oma kumppani tai sitten tuntematon ihminen. Tässä kiihottaa kiinnijäämisen pelko, on riskialtista harrastaa seksiä esimerkiksi elokuvateatterissa tai bussin takapenkillä. Sääntöjen rikkominen toimii tässä myös kiihottavana tekijänä.

Fantasian luoja on aina kontrollissa omasta mielikuvastaan, hän saa päättää mitä tapahtuu ja missä. Vaikka mielikuvassa fantasioija olisi alisteisessa asemassa, hän saa kuitenkin mielessään päättää miten tilanne etenee. Nauttikaa fantasioistanne!

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja

Lähde:
Kontula, O. 2017. Mielen seksuaalisuus – matka kiihottumisen alkulähteille.

Tsekkaa verkkokaupasta ideoita erilaisiin fantasioihin.

Endometrioosi 

Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti. Tarkemmin sanottuna sairaudessa kohdun limakalvon tapaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella esimerkiksi vatsaontelossa tai emättimessä. Nämä pesäkkeet aiheuttavat kudokseen kroonisen tulehdusreaktion.  Endometrioosia sairastaa noin 200 000 naista Suomessa. Endometrioosin riski kasvaa, mikäli lähisuvussa on endometrioosia sairastavia. Vaikka sairastuneiden lukumäärä on suuri, ei sairautta valitettavasti aina tunnisteta. Gynekologisessa tutkimuksessa voidaan löytää endometrioosiin viittaavia löydöksiä mutta lievissä sairaudenkuvissa tutkimustulos saattaa olla täysin normaali. Gynekologisen tutkimuksen lisäksi endometrioosia voidaan tutkia ultraäänellä, magneettitutkimuksella tai tähystämällä. 

Endometrioosin oireet ovat hyvin moninaisia ja siksi endometrioosi ei ole usein ensimmäinen epäilty vaihtoehto. Endometrioosin syntyä ei voida estää, mutta on todettu, että hormonipitoisten ehkäisyvalmisteiden käyttö voi ehkäistä endometrioosin oireita ja kasvua. Myös raskaus ja imetysaika vähentävät endometrioosin riskiä.

Oireet 

Endometrioosin tyypillisimpiä oireita ovat voimakkaat kuukautiskivut. Kivut aiheutuvat kun limakalvopesäkkeet reagoivat kuukautiskierron aikana. Kipuoireet vaihtelevat limakalvopesäkkeiden mukaisesti. Tyypillisin kiputila on alavatsakipu. Alavatsakipua saattaa esiintyä jo useita päiviä ennen kuukautisten alkamista ja kivut voivat voimistua kuukautisten alettua. Osa sairastuneista on kuvaillut kipuja lamaannuttaviksi ja pahimmillaan oireet ovat aiheuttaneet ongelmia työ- ja sosiaalisessa elämässä. Endometrioosikipua saattaa esiintyä myös ulostaessa tai virtsaamisen yhteydessä, sekä yhdynnässä. Endometrioosiin voi liittyä myös vuotohäiriöitä ja se saattaa aiheuttaa lapsettomuutta. Usein kuvitellaan, että kivut kuuluvat kuukautisiin mutta näin ei ole ja kivun syy tulisi aina selvittää.  

Endometrioosia voi esiintyä myös oireettomana. 

Hoito

Nykyhetken tutkimusten mukaan endometrioosi on krooninen sairaus, jota ei voida parantaa. Oireita voidaan kuitenkin hoitaa ja vähintään lievittää kiputiloja. 

Endometrioosin ensisijainen hoito on lääkehoito joko kipulääkkeiden avulla oireiden lievittämiseksi tai hormonilääkkeillä varsinaisten endometrioosioireiden helpottamiseksi ja sairauden etenemisen ehkäisemiseksi. Osa näistä hormonilääkityksistä on samoja valmisteita kuin ehkäisyssä, kuten hormonikierukka, e-pillerit, ja ehkäisyrenkaat. Hoitona käytetään myös keltarauhashormonijohdannaisia eli minipillereitä, heille kenelle estrogeenia sisältävät hormonivalmisteet eivät sovi.  Hormonihoidon tavoitteena on saada kehoon raskautta tai vaihdevuosia muistuttava tila, joka lieventää endometrioosioireita. 

Mikäli lääkehoidolla ei saada aikaiseksi tavoiteltua vastetta on leikkaushoito myös mahdollinen. Kuitenkin vain pienelle osalle potilaista leikkaushoito on tarpeellinen. 

Endometrioosi heikentää hedelmällisyyttä usealla eri tavalla. Endometrioosista johtuen munasolujen ja alkioiden laatu tai alkion kiinnittyminen kohdun limakalvolle saattaa heiketä. Endometrioosista huolimatta suurin osa sairastuneista tulee raskaaksi spontaanisti. Raskauden jälkeen oireet eivät välttämättä uusi lainkaan.  Endometrioosipotilaan lapsettomuushoitoa toteutetaan samankaltaisesti kuin muiden lapsettomuudesta kärsivien. 

Endometrioosin oireet rauhoittuvat usein iän myötä ja pesäkkeet saattavat arpeutua itsekseen. Viimeistään vaihdevuosien myötä endometrioosi rauhoittuu usein lähes kokonaan. 

Kirjoittaja on Heidi, seksuaalineuvoja.

Lähteitä: 

http://www.endometrioosiyhdistys.fi/
https://www.terveyskyla.fi/naistalo/gynekologinen-terveys/endometrioosi
https://www.tays.fi/fi-FI/Palvelut/Naistentaudit/Endometrioosi

Kirjoittaja: Heidi
Lähihoitaja, sosionomi ja seksuaalineuvoja.

catty's party mainos_edited-1