Useimmiten parit tietävät, että suhteessa olisi tärkeää puhua seksistä avoimesti, mutta he eivät kuitenkaan puhu siitä. Aiheet voivat tuntua liian noloilta, tai ei vain tahdo pahoittaa toisen mieltä kertomalla, että tämä koskettelee liian kovakouraisesti tai ei vain löydä arjessa sopivaa hetkeä kertomiseen. Asianhan toteaminen yksin omassa mielessään kuulostaa paljon yksinkertaisemmalta kuin varsinainen toiminta asian suhteen. Asioita voi myös monimutkaistaa se, että eri asiat voivat tuntua eri aikoina hyviltä, ja maku saattaa ajan myötä muuttua. Kuitenkin omalle murulleen tulisi voida puhua seksistäkin. Kukaan ei nimittäin osaa lukea toisen ajatuksia tai tietää, mitä toinen haluaa, ellei toinen asiasta kerro. Näin ollen asioita täytyy opetella pyytämään, vaatimaan ja artikuloimaan. Itse asiassa et ole ollenkaan ongelmiesi kanssa yksin. Väestöliiton (2009) tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisista jopa 70 % on tyytymätön omaan seksielämään. Parisuhteessa elävistä 54 % on tyytyväisiä seksielämäänsä, kun taas sinkuista elävistä ainoastaan 26 % on siihen tyytyväisiä. Vanhassa parisuhteessa oli vaikeampaa kertoa omista seksitoiveistaan, sillä parit jo ennakoivat toistensa aloitteita ja tekemisiä niin paljon. Osa näistä pareista koki myös vaikeana kertoa kumppanilleen siitä, mitä he tahtovat. Selviä sukupolvieroja aineistosta myös löytyi, nuorten oli helpompi puhua seksistä kumppanilleen kuin vanhempien parien.
”Asioita täytyy opetella pyytämään, vaatimaan ja artikuloimaan”
Oma suhde seksiin
Aina voi parantaa omaa seksielämäänsä, kaiken ei tarvitse olla pelkästään ok: ta tai ihan kivaa. Olet lisäksi täysin ansainnut nauttia omasta seksuaalisuudesta ja hyvästä seksistä. Yksi tärkeä edistysaskel on oman kehon ja nautinnon tutkiminen. Se auttaa tietämään, mitä tahtoo kumppaniltaan. Omaa kehoa on täysin luvallista tutkia ja kosketella, sitä ei tarvitse missään nimessä hävetä. Lisäksi merkityksekästä on myös oppia pukemaan halu sanoiksi. Se, että on sinut oman seksuaalisuutensa kanssa helpottaa toisten kanssa suhteessa olemista. On myös luonnollista olla haluamatta seksiä.
”Olet ansainnut kaiken hyvän, mitä eteesi tulee”
Ihanien muistojen fantasiointi ja mielikuvittelu
Kaikista tärkeimpiä oman seksuaalisuuden tutkimisessa on muistella niitä hetkiä, kun koki olevansa rakastettu ja arvostettu. Voi kysyä itseltään, mikä sai minut syttymään siinä tilanteessa? Oma mielikuvitus on hyvin tärkeää ja näitä fantasioita voi vaikka kokeilla yhdessä kumppanin kanssa. Lisäksi seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen liittää parin aiempaa voimakkaammin yhteen. Useimmiten tietyt ihanat muistot kumppanin kanssa yhdessä tuntuvat palkitsevilta ja arkistenkin ärsykkeiden vaikutus seksuaaliselle virittymiselle on suuri. Näin hellyydestä muotoutuu helposti flirttailua, kumppanin viettelyä ja seksistä vihjailua. Seksuaalisuudesta puhumista ei kannattaisi vältellä vain yksinkertaisesti siksi, ettei tiedä oikeita sanoja kaikelle. Tai ei myöskään siksi, että kokee olevansa epävarma joissakin asioissa. Voit jopa keksiä kumppanisi kanssa oman sanaston sukupuolielimistänne, eikä kannata käyttää nimityksiä, jotka eivät tunnu omilta ollenkaan. Joskus pimppi voi kuulostaa liian lapselliselta, vagina liian kliiniseltä ja vittu liian rivolta ja toisena päivänä taas maku muuttuu. Myös tuhmien puhuminen voi antaa lisämaustetta, mutta sitä ei kannata tehdä, jos se ei tunnu luontevalta. Omaan kumppaniin tulisi opetella tuntemaan ja rakastumaan yhä uudelleen ja uudelleen. Näin tietyt roolileikit voivat sopia myös kuvaan. Siten voi myös muistaa, mihin rakastui omassa kumppanissaan. Näistä kumppanin ihanista puolista kannattaa kertoa hänelle. Seksistä puhuminen liittää teidät vieläkin tiukemmin yhteen.
”Voitte jopa keksiä kumppanin kanssa oman sanaston sukupuolielimistänne”
Seksistä voi viestiä monella eri tavalla
Nykyisin on mahdollista lukuisat erilaiset kommunikoinnin tavat. Omista haluistaan voi kertoa jopa älypuhelimella hymiöiden, videoiden ja giffien avulla. Omista tunteistaan voi kirjoittaa myös rakkauskirjeellä tai sekstarilla toiselle, tai suunnitella toiselle laulunkin. Näin kommunikointi on usein kepeämpää kuin kasvokkain. Viestittely pitkin päivää voi tuntua ihanalta. Siltä, että toinen jakaa päivän kanssaan. Siitä tulee hyvä mieli, kuten kehumisestakin. Lisäksi nonverbaalia eli sanatontakin viestintää voi hyödyntää esimerkiksi ääntelemällä ja tehostamalla sitä puheella, kuten ”tuntuupa toi ihanalta” Lisäksi toista voi kehua suorituksesta ”Suutele minua enemmän” tai ”jatka tuota”, jos se sinusta tuntuu hyvältä.
Itse ajoitusta voi harkita…
Voi pohtia rauhassa ajoitusta, milloin haluaa puhua seksistä kumppanin kanssa. Kuitenkaan täysin täsmällistä suunnitelmaa siitä, mitä asioita käy läpi tietyllä kerralla ei tarvitse tehdä. Asioita voi käydä läpi omalla painollaan. Se, että sinulla on rauhallinen hetki yhdessä kumppanisi kanssa voisi toimia, ajoitusta ei kannata tehdä stressaantuneessa tai muuten ärtyneessä tilanteessa. Silloin seksistä keskusteleminen voi puhjeta jopa riidaksi. Seksistä puhuminen juuri ennen rakastelua voi tuntua painostavalta, kun taas rakastelun jälkeen puhuminen voi tuntua suorastaan suorituksen arvostelulta.
”Se, että sinulla on rauhallinen hetki yhdessä kumppanisi kanssa voisi toimia”
Jos asiat kuitenkin tuntuvat junnaavan paikoillaan yrityksistä huolimatta, voi aina kääntyä seksuaalineuvojan tai terapeutin puoleen. Näin olisi mahdollista saada ulkopuolista näkökulmaa parisuhteeseenne.
Kirjoittaja on Sonja Sievers.
Sosiaalipsykologi, seksuaalineuvoja ja digitaalisen median opiskelija.
Aiheesta:
Lipstick Mafia yhteisö
Väestöliitto perhebarometri (2009)
