Onko seksi mitään ilman orgasmia?
Toiset vannovat, ettei seksi ole mitään jos huippua ei saavuta. Itsensä ja kumppanin tyydyttäminen ovat useille seksissä pääasiallinen tavoite. Moni ajattelee, ettei ole tarpeeksi viehättävä kumppanin silmissä, mikäli kumppani ei saavuta toivottua lopputulosta. Orgasmittomuus voi johtua monesta eri asiasta. Yksittäisiä tekijöitä voi olla esimerkiksi stressi, itsetunnon puute tai erektiovaikeudet. Myöskin liiallinen orgasmin tavoittelu hankaloittaa tavoitteen saavuttamista.
Orgasmin voi kokea myös ilman tyydyttävyyden kokemusta. Onko tällöin orgasmin saavuttaminen pääasia?
Orgasmin saaminen saattaa jäädä kiinni myös siitä, ettei kumppanille rohjeta kertoa halujaan tai toiveitaan seksin suhteen. Seksielämä saattaa olla yksitoikkoista tai mielikuvituksetonta, sellaista mikä ei nostata omia haluja. Etenkin pitkissä suhteissa saatetaan turvautua tuttuun ja turvalliseen tapaan, eikä osata ajatella seksielämän kehittämistä. Orgasmia ei varmasti koeta seksissä oleelliseksi, jos sitä ei ole kokenut tai orgasmin saaminen on vaikeaa. Hyvä piristys voisi olla esimerkiksi erilaiset seksivälineet. Ne tuovat paitsi vaihtelua seksiin mutta saattavat edesauttaa orgasmin saavuttamista. Oman anatomian tunteminen on tärkeää ja itseensä tutustuminen suositeltavaa. On hyvä muistaa, tapa toimia toisen kumppanin kanssa, ei välttämättä päde eri kumppanin kanssa. On myös pyrittävä pois yhdyntäkeskeisyydestä ja rohkeasti opetella muita tapoja harrastaa seksiä. Tärkeää on muistaa, että kaikki on loppujen lopuksi kiinni päänsisäisestä ajattelusta.
On kuitenkin ihmisiä, joille orgasmi ei tosiaan ole niin tärkeää. Tärkeintä heille seksissä on läheisyys ja toisen hyväksyntä juuri sellaisena kuin on. Seksi sitoo ihmisiä voimakkaalla tavalla yhteen ja luo luottamusta. Hetkessä eläminen ja toisen huomioiminen ovat avainasemassa hyvään oloon. Monesta seksi tuntuu hyvältä niin henkisesti kuin fyysisestikin vaikkei orgasmia saisikaan, eikä sitä välttämättä edes tavoitella. Seksi ilman orgasmiakin on rentouttavaa. Seksi vapauttaa ja vähentää stressiä, se voi olla myös hauskaa. Mikäli molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen ja seksielämäänsä on yhdentekevää tuottaako seksi orgasmia vai ei. Niin kuin muissa asioissa myös seksissä voidaan ajatella, että pääasia on matka, eikä sen määränpää. Seksi siis voi olla hyvää myös ilman orgasmia.
Kirjoittaja: Heidi
Lähihoitaja, sosionomi ja seksuaalineuvoja.
