Miltä tuntuu olla rakastunut? Mieli harhailee, kehossa ja sielussa sykähtelee, ei oikein osaa keskittyä töihin eikä muuhun ympäröivään maailmaan. Kaikki muu tuntuu toisarvoiselta, ajatukset pyörivät ainoastaan yhden henkilön ympärillä. Viestin saaminen rakkaalta kesken työpäivää saa hymyn nousemaan korviin. Rakkaan ajatteleminen nostaa sykettä, ja näkeminen jysäyttää sen vielä korkeammalle. Pystyt olemaan oma itsesi rakkaan seurassa, voit olla asioista eri mieltä ja tuntea olosi turvalliseksi. Voit vaikka laittaa wc-rullan väärin päin, mutta rakkaasi hyväksyy sinut silti 😉 Olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa on paras olla. Sanat eivät riitä kuvailemaan rakastumisen tunnetta. Kyseessä on iso tunnekokemus.
Rakastumisen aiheuttama dopamiiniryöppy saa ihmiset onnellisiksi ja energiaa riittää vaikka mihin. Läheisyys ja seksin harrastaminen edistävät rakastumista, nämä vapauttavat välittäjäaineita, jotka rakastuttavat ja tuottavat mielihyvää. Tässä huumassa ei haittaa, vaikka yöunet jäävät joskus vähille 😉 Rakastuminen saa jalat veteläksi ja hymyn huulille. Ihana syy olla sekaisin. Jos tämä tunne sattuu kohdalle, siitä ei halua päästää irti.
“Kun katsoit minuun,
kaiken muun mä unohdin.
Kun katsoit minuun,
vain sinun olla halusin.
Kun katsoit minuun,
sytyin sylissäs ja paloin.
Silloin rakastaa sua aloin,
kun sä katsoit minuun hetken niin.”
/Anna Eriksson: Kun katsoit minuun
Rakkauden vaiheet
Rakkaus muuttaa ajan myötä muotoaan, alkuhuuma ei kestä ikuisuutta. Onneksi, koska kenenkään kroppa ei kestäisi ikuista sykkeen pompsahtelua, jännitystä ja perhosia vatsassa. Alkuhuuma aiheuttaa neurokemiallisia muutoksia ja saa meidät onnesta sekaisin. Nämä muutokset haihtuvat 12 – 18 kuukauden kuluessa, jonka jälkeen parisuhteessa voi siirtyä tasaisempaan vaiheeseen ja nauttia toisistaan ihan rauhassa ja luottamuksella.
Kulttuuriantropologi Helen Fisher on jakanut rakkauden kolmeen vaiheeseen: seksuaaliseen himoon, romanttiseen rakkauteen ja kiintymiseen. Eri vaiheet aktivoivat aivojen eri osia.
- Himo ohjaa meitä muodostamaan seksuaalisen siteen eri henkilöiden kanssa. Himo on synnynnäistä ja alkukantaista, se ohjaa meitä pariutumaan kumppanin kanssa. Himon keskus on hypotalamuksessa ja himoa säätelevät hormonit testosteroni ja estrogeeni. Korkean vapaan testosteronin määrä saa tuntemaan seksuaalista himoa keskimääräistä useammin. Miehillä korkea testosteronitaso saa himot jylläämään. Naisilla ovulaation aikana testosteronitaso ja himot ovat korkeimmillaan. Naisilla rakastuminen lisää testosteronin eritystä dopamiinin kautta ja tätä kautta seksuaalista halukkuutta.
- Romanttisen rakkaus ajaa rakastuneen keskittämään kaiken energiansa mielitiettyynsä. Häntätumake aktivoituu aivoissa, joka luo tietyn asian haluamisen tunteen ja motivaation sekä ohjaa tekemään toimenpiteitä, jotta tavoite saavutetaan. Häntätumake loistaa aivokuvissa kirkkaana rakastunutta henkilöä tutkittaessa. Sitten on VTA (ventraalinen tegmentaalinen alue), joka vastaa aivojen dopamiinin tuotannosta. Täältä suihkuaa dopamiinia pitkin aivoja, joka aiheuttaa energisyyttä ja euforian tunnetta. Tämän reaktion takia olemme valmiita tekemään melkein mitä vain rakkautemme takia. Dopamiini tuo tullessaan myös kaipuun tunnetta kun olemme erossa rakkaastamme. Dopamiinin lisäksi noradrenaliinin eritys kiihtyy, tämä lisää vireystilaamme ja ohjaa luomaan parisuhdetta.
- Kiintyminen auttaa kumppaneita pysymään yhdessä. Kiintymisvaihe koittaa huuman jälkeen ja rakkaus tasoittuu. Rakastumisvaiheen oireet helpottavat ja parisuhteesta tulee rakastavan turvallinen. Huumavaiheen dopamiinipiikki on tasaantunut ja stressitaso laskenut. Hypotalamus valmistaa oksitosiinia ja vasopressiinia, joiden ansiosta rakastuneiden välille on syntynyt lämpimän rakkauden, luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden tunne. Serotoniini lisää rauhan ja levollisuuden tunnetta. Kiintymyssidoksen muodostuminen kestää noin kaksi vuotta. Tässä vaiheessa on yleistä, että seksin määrä vähenee alun huumaan verrattuna.
Mielihyvähormonit
Tärkeimmät mielihyvää aiheuttavat hormonit ovat dopamiini, serotoniini, oksitosiini. Dopamiini ohjaa meitä kohti nautintoa, serotoniini toimii tunteiden tasoittajana ja oksitosiini saa meidät tutustumaan ihmisiin ja nauttimaan läheisyydestä.
Dopamiinia ei pysty tuottamaan järjen avulla, emme voi mitenkään rakastua järkeilemällä. Joskus voi tuntua, että rakastuu ns. väärään ihmiseen, mutta sitä ei voi aina järjellä selittää. Tunteet vie mennessään. Kun todellinen intohimo syttyy, se saa meidät tekemään töitä sen eteen, että päästään tavoitteeseemme. Dopamiinin eritys järjestää meille uskomattoman hyvänolontunteen, kun lähestymme tavoitetta.
Rakastumisen alkuvaiheen huumassa erittyy runsaasti dopamiinia. Tämän vaikutuksesta moni on valmis tekemään rakkaansa eteen isoja asioita, esimerkiksi vaihtamaan työpaikkaa ja muuttamaan toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Dopamiini ohjaa meitä hakemaan nautintoa ja tavoittelemaan unelmia. Matkasta kohti unelmaa kannattaa nauttia, koska alkuhuuman jälkeen dopamiinitasot laskevat. Tämän jälkeen olo voi tuntua jopa hieman pettyneeltä, koska alun huumatunteet väistyvät. Tästä se matka kuitenkin vasta alkaa, tilalle tulee syvä rakkauden tunne, kiintymys ja turvallisuuden tunne. Dopamiinia erittyy, kun parisuhteessa pidetään huolta vetovoimasta ja tehdään yllätyksellisiä asioita. Parisuhteessa on hyvä pysähtyä nauttimaan pienistä nautinnon hetkistä, muistella alkuhuumaa ja luoda uusia muistoja.
Serotoniini on toinen tärkeä välittäjäaine, se säätelee mielialaamme ja ohjaa käyttäytymistämme. Serotoniini tasoittaa matkaa ja ohjaa valintoihin, jotka tuottavat hyvinvointia turvallisten valintojen kautta. Serotoniinitasot vaikuttavat mm. nukkumiseen ja seksihalujen säätelyyn. Alhaiset serotoniinitasot voivat näkyä alakulona, apatiana, masennuksena ja kroonisena väsymyksenä, impulssiivisuus ja aggressiot voivat lisääntyä. Jotkut mielialalääkkeet perustuvat juurikin serotoniinihormonin pitoisuuden lisäämiseen aivoissa.
Ihmisille esiintyminen ja heidän ihailusta nauttiminen tuottavat lisää serotoniinia. Esimerkiksi näytteleminen tai luennon pitäminen tuottavat tätä hormonia. Tunne, kun saat kunnioitusta muilta ihmisiltä nostaa tasoja luonnollisesti. Vaikka emme hakemalla hakisi toisten hyväksyntää tai kunnioitusta, näiden saaminen tuntuu kuitenkin aina hyvältä. Serotoniini ohjaa meitä hakemaan lisää tätä hyvänolontunnetta.
Nykyään tätä hyvänolontunnetta haetaan usein myös sosiaalisesta mediasta, instagramissa kytätään kuinka monta tykkäystä oma kuva saa, mitä enemmän tykkäyksiä, sitä enemmän erittyy serotoniinia. Oma serotoniinin perustaso vaikuttaa siihen, kuinka paljon haemme somesta hyväksyntää. Jos serotoniinin taso pysyy hyvänä läheisten ja rakkaiden arvostuksen myötä, sitä ei tarvitse hakea somesta niin paljoa. Serotoniini on tasapainottava hormoni, se tasoittaa pelkoa ja ahdistusta. Serotoniini tuo tasaisuudellaan tyytyväisyyttä elämäämme.
Oksitosiini tunnetaan myös rakkaushormonina. Oksitosiini auttaa meitä luomaan ihmissuhteita, se lisää myötätuntoa ja ihmisten luottamusta toisiinsa. Parisuhde tuo aina myös riskejä ja pelkoja, esimerkiksi pelko petetyksi tulemisesta. Oksitosiini kuitenkin auttaa näiden pelkojen voittamisessa ja uskallamme heittäytyä suhteeseen. Tämä hormoni on tärkeässä asemassa, kun muodostamme parisuhteita ja kiinnymme kumppaniimme.
Oksitosiinia alkaa erittymään, kun tapaa uuden ihmisen tai kun viettää aikaa tutussa kaveriporukassa. Oksitosiinia vapautuu, kun tunnet kuuluvasi johonkin ryhmään. Fyysinen kosketus lisää oksitosiinin eritystä ja sitä kautta se auttaa luottamuksen synnyssä. Oksitosiinin määrä lisääntyy läheisyydessä, pusihalailussa ja orgasmissa. Oksitosiini rauhoittaa kehoa ja mieltä sekä alentaa stressitasoa. Seksin jälkeinen raukea olotila johtuu lisääntyneestä oksitosiinin erityksestä.
Rakastumisesta rakastamiseen
Rakastuminen on helppoa, mutta rakastaminen vaatii taitoa. Alkuhuumassa on helppo dopamiinipäissään löytää toisesta ne parhaat puolet. Alkuhuuman jälkeen kiinnytään toiseen ja suhteen ylläpitäminen vaatii tietoista ajattelua siitä, miten pitää suhde onnellisena. Avoimuus ja puhuminen ovat tärkeässä roolissa, mutta yksi tärkeä asia on vetovoiman säilyttäminen. Rakkaus on helpompaa säilyttää kuin vetovoima. Vetovoiman hoitoon vaaditaan jännitystä, omia harrastuksia, lomia omien kavereiden kanssa ja vaikka joskus eri huoneissa nukkumista. Suhteeseen leikillisyyttä ja flirttiä. Näin jännite pysyy tuoreempaana ja dopamiinit heräilee. Kosketuksella ja läheisyydellä huolehdimme oksitosiinin erityksestä, pussatkaa, halatkaa, olkaa lähellä. Välillä rakkaus tulee kuin hyökyaalto, tuottaen hormoniryöpyn. Nauttikaa siitä, se on ainutlaatuinen kokemus.
“Mä olen odottanut sua,
juuri näin piti tapahtua.
Sulje silmäsi, nyt se alkaa.
Uskotko uniin, vai sattumaan.
Tiesin sä tuut vielä vastaan,
kauniina päivänä tuut.
Yhtäkkiä sydän tekee miten sydän haluaa.
Rakkaus on hyökyaalto,
nyt se vyöryy rantaan”
/Antti Tuisku: Hyökyaalto
Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.
Lähteet:
Vuorisalmi Emilia: Sekaisin lovesta. 2016.
Omat kokemukset rakastumisesta