Värikästä rakkautta

Sitähän se kaikki on, rakkautta rakkautta vaan.

Rakkaus on myönteinen, ihana ja kokonaisvaltainen tunne. Rakastumisen aiheuttama dopamiiniryöppy saa ihmiset iloisiksi ja onnelliseksi. Kaikilla on oikeus kokea aitoa rakkautta, joka saa jalat veteläksi, hymyn huulille ja mielen harhailemaan. Jotkut joutuvat kuitenkin miettimään, uskaltavatko näyttää rakkauttaan avoimesti. Ja jos uskaltavat, niin miten ympäröivä maailma siihen reagoi. Ei ole reilua, jos rakkautta joutuu piilottelemaan ja salailemaan toisten ihmisten reaktioiden pelossa. Ei ole myöskään reilua, että joutuu piilottelemaan omaa itseään. Me eletään täällä vain kerran, siitä pitäisi saada kaikkien nauttia täysillä. Ihmisillä on oikeus rakastaa, iloisesti, avoimesti ja sydän sykkyrällä. Tämä oikeus kuuluu homoille, lesboille, heteroille, biseksuaaleille, muunsukupuolisille, transihmisille, nuorille ja vanhoille, suomalaisille, ruotsalaisille. Yksinkertaisesti kaikille. 

Syrjintä sukupuolen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella on tasa-arvolaissa kielletty. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kuitenkin vielä tänäkin päivänä kokemaan syrjintää ja kiusaamista eri yhteyksissä. Asiassa ollaan tultu paljon eteenpäin, mutta vielä on paljon työtä jäljellä. Kuka tämän työn tekee? Vähemmistön edustajat? Poliitikot? Me kaikki? Pride-liike tekee paljon työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien eteen. Pride-liikkeen ja filosofian mukaan homoseksuaalit, biseksuaalit, transihmiset, ja ihan kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen jäsenet voivat olla ylpeitä omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään. Tuleeko joskus vielä aika, että pride-liikettä ei tarvita? Aika, jolloin kaikilla on oikeus rakastaa avoimesti ja nauttia yhtäläisistä oikeuksista. Toivottavasti tulee. Silloin voidaan juhlia kaikki yhdessä värikästä rakkautta. 

Vähemmistöjen edustajat tekevät paljon töitä omien oikeuksiensa eteen. Sen lisäksi, että vähemmistöt tekevät tätä työtä tarvitaan meitä jokaista. Pidetään huolta toisistamme ja kohdataan jokainen kunnioittavasti. Jokaiseen kohtaamiseen voi lähteä avoimin mielin ja antaa tilaa erilaisuudelle. Olemme kaikki erilaisia, onneksi, se on rikkaus. Vaikka olemme erilaisia, olemme kuitenkin samanarvoisia. Jokaisella on vapaus tavoitella omia unelmiaan, monesti haavekuviin liittyy rakkauden löytäminen ja sen kuuluttaminen koko maailmalle. Sallitaan tämä vapaus kaikille. 

Seksuaalinen suuntautuminen

Seksuaalinen suuntautuminen kertoo, kehen ihminen rakastuu tai tuntee eroottista vetovoimaa. Jokainen voi vapaasti määritellä oman suuntautumisensa, ja toisaalta jokaisella on oikeus olla määrittelemättä sitä. Yksi nainen ihastuu naiseen, toinen taas mieheen ja kolmas voi ihastua molempiin, neljäs ei koe vetovoimaa ollenkaan. Kun puhutaan seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta, tarkoitetaan tätä suuntautumisten värikästä kirjoa. 

Seksuaalisen suuntautumisen tiedostaminen on yksilöllistä. Jotkut ovat lapsesta asti tietoisia omasta suuntautumisestaan. Monilla ajatukset ja tunteet alkavat hahmottua murrosiässä. Joillakin asiat voivat kirkastua nuorena aikuisena, aikuisena tai vasta iäkkäänä. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyssä kysyttiin ensimmäisen kerran seksuaalisesta suuntautumisesta. Kyselyssä toisen asteen opiskelijoista tytöistä noin 15 % ja pojista 7 % vastasivat, että edustavat jotain muuta seksuaalisen suuntautumista kuin hetero.

Seksuaalinen suuntautuminen voi elämän aikana muuttua ja siihen voi tulla matkan varrella erilaisia vivahteita. Suuntautumiseen ei voi vaikuttaa tahdonvoimalla. En voi olla lesbo, vaikka kuinka tahtoisin. Ja toisaalta lesbo ei voi olla hetero, vaikka kuinka haluaisi. Ihminen ei voi valita syvimpiä tuntojaan rakkausasioissa. Ihminen voi valita miten omaa seksuaali-identiteettiä tuo julki, kaikilla on oikeus yksityisyyteen sen osalta. Kiusaaminen ja syrjintä ovat valitettavasti tutumpia juttuja vähemmistöjen edustajille kuin heteroille. 

Tässä käsitteitä ja lyhenteitä liittyen seksuaalisuuden moninaisuuteen:

Aseksuaali ihminen, joka kokee hyvin vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia henkilöitä kohtaan.
Biseksuaali ihminen, joka tuntee vetoa molempiin sukupuoliin.
Queer kyseenalaistaa määrittelyn lokeroihin. Pakenee määritelmiä, joten emme voi tietää, mitä tämä identiteetti kätkee taakseen.
Hetero ihminen, joka tuntee vetoa vastakkaiseen sukupuoleen.
Hlb joskus voit törmätä seksuaalivähemmistöistä puhuttaessa tähän lyhenteeseen (homot, lesbot, biseksuaalit).
Hlbtiq homot, lesbot, biseksuaalit, transihmiset, intersukupuoliset ja queerit.
Homo mies, joka on kiinnostunut miehistä.
Homofobia tarkoitetaan pelkoa ja vastenmielisyyden tunteita seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Fobiat ovat tunnetiloja, jotka usein liittyvät pelkoon tuntemattomasta ja tiedon puutteesta.
Lesbo nainen, joka on kiinnostunut naisista.
Panseksuaali ihminen, joka tuntee vetoa kaikkia sukupuolia olevia ihmisiä kohtaan.

Sukupuolen moninaisuus

Sukupuolen moninaisuus kertoo siitä, että jokainen meistä kokee oman sukupuolensa eri tavalla. Minä koen olevani nainen, mutta ehkäpä ihan eri tavalla kuin naispuoliset ystäväni kokevat oman naiseutensa. Mies voi kokea olevansa mies tai vähän naisellisia piirteitä omaava mies. Joku voi kokea, että hänessä on sekä naista että miestä, eikä oikein tiedä kumpi on hallitseva. Joku on sukupuoleton, eikä koe sukupuolta ollenkaan. Joku kokee, että on syntynyt väärään kehoon ja sukupuoli tuntuu väärältä. Jokainen meistä kokee oman sukupuolensa hieman eri tavalla. Nämä sukupuolen vivahteet tuovat väriä ja moninaisuutta maailmaan. 

Sukupuolen moninaisuuteen kuuluu myös se, miten ilmaisee omaa koettua sukupuoltansa. Tämä tarkoittaa sitä, miten ihminen toimii ja käyttäytyy ilmaistessaan omaa naiseuttaan, miehisyyttään tai jotain muuta. Ilmaisun tapoja ovat esimerkiksi vaatetus, ulkonäkö, hiustyyli, puhetyyli, ilmeet ja eleet. Nainen voi pukeutua erittäin naisellisesti ja korostaa naiseuttaan korkokenkien, huulipunan ja kynsilakan voimin. Tai sitten nainen voi tuoda esiin maskuliinisia puoliaan meikittä ja pukeutumalla housuihin ja huppariin. Nämä asiat sukupuolen ilmaisussa ovat kulttuurissamme sukupuolittuneita.

Sukupuolen moninaisuus yhdistetään usein sukupuolivähemmistöihin, mutta sillä tarkoitetaan laajasti kaikkia sukupuolivariaatioita. Siihen sisältyy sekä sukupuolivähemmistöt että sukupuolienemmistöt. Sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa tarkoitetaan transihmisiä, sukupuolettomia ja intersukupuolisia. Transihmiset on kattokäsite niille ihmisille, jotka eivät määritä itseään kuuluvaksi vain siihen sukupuoleen, mikä syntymässä on napsahtanut kohdalle. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyssä yli 5 prosenttia kertoi sukupuolekseen toisen kuin syntymässä määritelty. Transihmiskäsitteen alle sisältyy transsukupuoliset, transvestiitit ja transgenderit. 

Intersukupuolisuus tarkoittaa laajaa joukkoa erilaisia kehon variaatioita, joissa kromosomit, sukuelimet, hormonitoiminta tai muut sukupuolitetut kehonpiirteet, eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset. Pieni osa intersukupuolisista saa tietää tämän heti syntymän jälkeen. Osa saa tietää murrosiässä, jos kuukautiset eivät ala tai vasta aikuisena, jos esimerkiksi lapsen saamiseen liittyy vaikeuksia. Monet ihmiset voivat elää koko elämänsä tietämättä, että he ovat intersukupuolisia. 

Sukupuolienemmistöstä puhuttaessa käytetään sanaa Cis-sukupuoliset, joka on monelle vieras ilmaisu. Cis-sukupuolisen sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen mukaiset. Esimerkiksi jos syntyy tyttönä, kokee olevansa nainen ja ilmaisee naiseuttaan, tällöin on cis-sukupuolinen. 

Tässä käsitteitä liittyen sukupuolen moninaisuuteen:

Androgyynisyys. Androgyynissä eli androgyynisessä ihmisessä on sekä maskuliinisia että feminiinisiä piirteitä. Hän saattaa määritellä itsensä mieheksi, naiseksi vai vaikkapa muunsukupuoliseksi.
Cis. Sanaa cis käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset.
Intersukupuolisuus. Intersukupuolisuus tarkoittaa joukkoa erilaisia kehon variaatioita, joissa sukupuolitetut piirteet, kuten kromosomit, sukuelimet tai hormonitoiminta eivät ole yksiselitteisesti nais- tai miestyypilliset.
Kolmas sukupuoli. Ihmiset, jotka eivät sijoitu nais-mies-jakoon.
Muunsukupuolinen. Muunsukupuolinen ihminen voi olla sekä mies että nainen, jotakin mieheyden ja naiseuden väliltä tai sitten tyystin tämän jaon ulkopuolella.
Sukupuoleton. Kaikilla ihmisillä ei ole sukupuoli-identiteettiä. Osalle taas sukupuolettomuus voi olla sukupuoli-identiteetti. Sukupuolettomaksi itsensä kokeva voi myös määritellä itsensä termillä agender.
Transsukupuolisuus. Transsukupuolisen ihmisen sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan. Transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla mies, nainen ja/tai jotain muuta. Transsukupuolinen ihminen voi korjata kehoaan vastaamaan sukupuoli-identiteettiään.
Transvestisuus. Transvestisuus tarkoittaa, että henkilöllä on tarve ilmaista eläytymällä, pukeutumalla tai laittautumalla toista sukupuolta kuin mikä hänelle on syntymässä määritelty. Transvestiitti on usein tyytyväinen syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa eikä hänellä ole tarvetta juridisiin muutoksiin ja/tai lääketieteellisiin korjauksiin sukupuolen suhteen. 

Kirjoittaja on Tanja Lähteenmäki.
Sairaanhoitaja, hoitotyön opettaja ja seksuaalineuvoja.

Lähteet:

https://seta.fi/sateenkaaritieto/seksuaalinen-suuntautuminen/

https://seta.fi/sateenkaaritieto/sukupuolen-moninaisuus/?gclid=Cj0KCQjwwIPrBRCJARIsAFlVT88_EQRl4tUZS37EyCzqkea-KTtgOtXpJNxT1_ErWqjPMCKkeVkysIEaAtTnEALw_wcB

https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/sukupuolen-moninaisuus

catty's party mainos_edited-1